Metsäliitto aloittanut suorat puupolttoainetoimitukset voimalaitoksille

Metsäliiton Puunhankinta, lehdistötiedote 21.8.2008
 
Metsäliitto ja Vaskiluodon Voima Oy ovat tehneet sopimuksen puupolttoaineiden
toimituksesta Seinäjoen voimalaitokselle. Sopimuksen mukaan Metsäliitto vastaa
vuodesta 2009 lähtien puupolttoaineiden hankinnasta sekä biopolttoaineiden
käsittelytoiminnoista voimalaitoksen kentällä. 
 
"Kyseessä on merkittävä päänavaus Metsäliiton puupolttoaineiden toimittamisessa
suoraan voimalaitoksille. Aikaisemmin tänä vuonna olemme aloittaneet
puupolttoaineiden toimitukset oman konsernin yhteydessä Äänevoima Oy:lle ja
Mäntän Energialle. Kirkniemen tehtaalle toimitukset alkavat ensi vuoden
alusta", kertoo Metsäliiton metsäenergiapäällikkö Juha Korhonen. 
 
"Puupolttoaineet ovat etupäässä metsähaketta, kantoja ja teollisuuden
sivutuotteita. Nyt tehdyllä sopimuksella Metsäliitto varmistaa mahdollisuutensa
tarjota metsänomistajille kattavat puukauppapalvelut Etelä-Pohjanmaalla myös
metsäenergian osalta. Metsäenergia on metsänomistajalle yksi merkittävä
puutavaralaji tukki- ja kuitupuiden lisäksi", toteaa Korhonen. 
 
Sopimus Vaskiluodon Voiman kanssa on monivuotinen ja se tulee voimaan ensi
vuoden alusta. 
 
Lisätietoja:     
Metsäenergiapäällikkö Juha Korhonen, puh. 0500 398 218
Viestintäpäällikkö Ilari Pirttilä, puh. 050 598 9920

Yrityksestä

Metsä Groupwww.metsagroup.fi Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja ruoanlaittopapereihin. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2016 oli 4,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 104 000 suomalaista metsänomistajaa.

Tilaa