Metsäliitto ja Vapo selvittävät biopolttonesteiden tuotannon edellytyksiä

Metsäliitto-konserni lehdistötiedote 28.5.2009
 

Metsäliitto-konserni ja Vapo selvittävät yhteisessä hankkeessa puupohjaisia
biopolttonesteitä valmistavan tehtaan perustamisen edellytyksiä Itämeren
alueella. 
 
Hankkeessa arvioidaan biopolttonesteiden valmistuksen liiketaloudellisten
edellytysten lisäksi eri sijoituspaikkavaihtoehdot Itämeren alueella.
Mahdollisina sijoituspaikkoina tarkastellaan Kemiä ja Äänekoskea Suomessa,
Jönköpingiä Ruotsissa ja Kundaa Virossa. Näillä paikkakunnilla aloitetaan myös
ympäristövaikutusten arviointi. Lisäksi jatketaan edelleen muiden mahdollisten
sijoituspaikkojen selvittämistä. 
 
"Biopolttonesteet ovat yksi mahdollinen uusien puupohjaisten tuotteiden
kehityslinja, jota haluamme tarkastella lähemmin", sanoo Metsäliitto-konsernin
pääjohtaja Kari Jordan. 
 
Metsäliitolla ja Vapolla on eriomaiset mahdollisuudet kehittää puuhun ja
turpeeseen perustuvaa biopolttonesteliiketoimintaa. Selvityksen kohteena olevan
tehtaan suunnitellaan käyttävän raaka-aineenaan erilaisia metsäenergiajakeita,
ojitettujen soiden turvetta ja ruokohelpiä, mutta myös esimerkiksi
puupohjaisten rakennusjätteiden hyödyntäminen on mahdollista. 
 
Lopputuotteita ovat synteettiset biopolttonesteet ja -kaasut.
 
Selvitystyön arvioidaan kestävän noin vuoden ajan. Mikäli tehdasinvestointi
päätetään selvitysten jälkeen toteuttaa, perustetaan sitä varten
Metsäliitto-konsernin ja Vapon puoliksi omistama erillinen yhtiö. 
 
Lisätietoja:
Hannu Anttila, strategiajohtaja, Metsäliitto-konserni, puh. 010 465 5111
Anne-Mari Achrén, viestintäjohtaja, Metsäliitto-konserni, puh. 010 465 4541

Yrityksestä

Metsä Groupwww.metsagroup.fi Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja ruoanlaittopapereihin. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2016 oli 4,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 104 000 suomalaista metsänomistajaa.

Tilaa