Mikael Aminoff Metsäliitto-konsernin hallitukseen

Metsäliitto-konserni Pörssitiedote 27.11.2007

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvosto on valinnut konsernin
hallituksen uudeksi jäseneksi 1.1.2008 lähtien metsänhoitaja Mikael
Aminoffin Tammisaaresta. Vuodesta 1993 lähtien hallituksessa ollut
maanviljelysneuvos Arimo Uusitalo jättää sääntöjen mukaisesti
hallituksen täytettyään 65 vuotta.

Hallintoneuvosto valitsi lisäksi erovuorossa olleet hallituksen
jäsenet, maanviljelijä Saini Jääskeläinen ja metsänhoitaja Martti
Asunnan, uudelleen hallitukseen.

Uusi hallitus valitsee järjestäytymiskokouksessaan tammikuussa
keskuudestaan hallituksen puheenjohtajan. Vuodesta 1994 lähtien
hallituksen puheenjohtajana on toiminut Arimo Uusitalo.

Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Lauri Peltola, puh. 050 570 5606

Yrityksestä

Metsä Groupwww.metsagroup.fi Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja ruoanlaittopapereihin. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2016 oli 4,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 104 000 suomalaista metsänomistajaa.

Tilaa