Nimityksiä Metsäliitto-konsernin johdossa


                        
Metsäliitto-konserni pörssitiedote 17.9.2008

Metsäliitto Osuuskunnan varatoimitusjohtaja, metsäneuvos Martin
Lillandt (62) siirtyy eläkkeelle 30.11.2008.

Metsäliitto Osuuskunnan toimitusjohtajan varamiehenä aloittaa
1.12.2008 Metsäliiton Puutuoteteollisuuden toimialajohtaja Ole
Salvén.

Metsäliiton Puunhankinnan toimialajohtajaksi on 1.12.2008 alkaen
nimitetty Metsäliitto-konsernin metsäjohtaja Juha Mäntylä. Hänestä
tulee myös konsernin johtoryhmän jäsen.

Lisätietoja: viestintäjohtaja Anne-Mari Achrén, p. 01046 94541

Yrityksestä

Metsä Groupwww.metsagroup.fi Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja ruoanlaittopapereihin. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2017 oli 5,0 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 100 henkilöä. Konsernilla on toimintaa lähes 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 104 000 suomalaista metsänomistajaa.

Tilaa