Valtakunnallinen Rullaati rullaa -kierros käynnistyi Iisalmessa

Valtakunnallinen Rullaati rullaa -kierros käynnistyi Iisalmessa


Metsäliitto ja Metsä Tissue käynnistivät maanantaina 25.4.2005 Iisalmessa
valtakunnallisen Rullaati rullaa -jäsenpalvelukierroksen. Samalla starttasi
kaikkiaan 19 tilaisuuden sarja, joka kiertää eri puolilla Suomea
huhti-toukokuussa. 


Metsäliiton jäsenet osallistuivat perheineen aktiivisesti tapahtumaan. Ohjelma
ja edulliseen jäsenetuhintaan myydyt tuotepaketit houkuttelivat paikalle yli
sata kävijää. Myös ihka elävä Serla-orava oli osunut paikalle lasten iloksi.
Kävijöille oli tarjolla pullakahvit. 


Haitarinsoiton lomassa käytiin aktiivista keskustelua mäntykuitupuun
poikkeuksellisen hyvästä kysynnästä ja hintatasosta. Asia on jäsenille tärkeä,
sillä viime vuosina männiköiden harvennuksia on jäänyt rästiin rajallisen
kysynnän vuoksi. Nuoressa männikössä kasvu alkaa taantua, jos rungon pituudesta
elävän latvuksen osuus laskee alle 40 prosentin. 


Tapahtumassa olleen jäsenäänestyksen tuloksen mukaan Metsäliiton
jäsenpalveluista arvostetaan tärkeimmäksi sijoitusmahdollisuudet. Jäsenen
sijoittamalle osuuspääomalle maksettiin viime vuodelta korkoa 6,5 prosenttia,
lisäosuuspääoma A:lle 5,5 prosenttia ja lisäosuuspääoma B:lle 4,0 prosenttia. 


Metsä Tissuen tuotteiden uusittu ilme sai hyvän vastaanoton. Sitä kehuttiin
raikkaiksi ja kiiteltiin siitä, että vanhaa ilmettä ei ole kokonaan lähdetty
uusimaan toiseksi. Jäsenet näkivät puuhun pohjautuvien kotimaisten
kulutustavaratuotteiden käytön lisäämisen ja sitä kautta ensiharvennuspuun
menekin kasvattamisen keskeiseksi ja heille tärkeäksi asiaksi. 


Lisätietoja: 
Petri Tahvanainen, Iisalmen piirin piiripäällikkö, p. 050 518 9494 
Ilari Pirttilä, viestintäpäällikkö, p. 050 598 9920 
http://www.metsaliitto.fi/default.asp?path=1;68;55;637

Yrityksestä

Metsä Groupwww.metsagroup.fi Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja ruoanlaittopapereihin. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2016 oli 4,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 104 000 suomalaista metsänomistajaa.

Tilaa