MICHELIN Guide Nordic Countries 2019 Ravintola Palacelle tähti

Report this content

Tänään 18. helmikuuta Aarhusissa, Tanskassa paljastettiin Guide Michelinin uudet pohjoismaiset tähtiravintolat. Vuoden 2019 pohjoismaisessa Michelin-oppaassa on kolme uutta 2 tähden ja neljä uutta 1 tähden ravintolaa. Michelin Guide Nordic Countries 2019 sisältää arvioinnit hotelleista ja ravintoloista Islannin, Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan merkittävimmiltä gourmet-alueilta. Julkistamistapahtumaa isännöi Guide Michelinin kansainvälinen johtaja Gwendal Poullennec.

Uudet 2 tähden ravintolat oppaassa ovat Jacob Holmströmin ja Anton Bjuhrin perustama ja luotsaama Gastrologik Tukholmassa, keittiömestari Poul Andrias Ziscan alaisuudessa toimiva KOKS Tanskan Fär-saarilla sekä René Redzepin uudistunut ja uudessa osoitteessa toimiva Noma Kööpenhaminassa.

Nämä kolme ravintolaa ovat hyvin erilaisia – kaukainen KOKS pohjoisen Atlantin valtamerestä kohoavilla Färsaarilla, Tukholman hillityn hienostunut Gastrologik ja kaupunkifarmia henkivä Noma Kööpenhaminassa – ja samalla niitä kuitenkin yhdistää sama ominaispiirre: sitoutuminen aitoihin, ensiluokkaisiin raaka-aineisiin ja niiden hyödyntäminen luontevasti vuodenaikojen mukaan.

KOKSin keittiömestari Poul Andrias Zisca palkittiin kahden tähden lisäksi kunniamaininnalla Michelin Nordic Guide Young Chef 2019 tunnustuksena hänen ammatissaan osoittamastaan luovuudesta, teknisestä taitavuudesta ja omistautuneisuudesta.

Uudet 1 tähden ravintolat ovat Palace Helsingissä ja Alouette Kööpenhaminassa; Norjassa Trondheim on ensi kertaa mukana oppaassa, ja siellä ravintolat FAGN ja Credo saivat kumpikin 1 tähden.

Credo sai myös Michelin Nordic Guide Sustainability Award 2019 –palkinnon tunnustuksena saavutuksistaan ekologisen ruuantuotannon hyväksi ja sitoutumisestaan paremman ruuan ja kestävän tuotannon edistämiseen sosiaalisessa mediassa.

Puheessaan MICHELIN Guide Nordic Countries 2019 julkistamistilaisuudessa Gwendal Poullennec sanoi:

-   Julkistamme nyt pohjoismaisen oppaamme kuudennen laitoksen, ja hotelli- ja ravintolalistauksemme on jälleen laajentunut myös maantieteellisesti. Tarkastajamme löytävät kierroksillaan innostavia uusia ravintoloita seuratessaan samalla tarkasti ennestään listattujen ravintoloiden tasoa.

-   Pohjoismaat on todella uniikki gastronomian alue; sen ravintolatarjonnan monimuotoisuus ja noste kiinnostavat hyvän ruuan ystäviä kautta maailman. Pohjoismaisissa gourmet-keittiöissä ei ainoastaan pyritä kehittämään luovuutta ja teknistä osaamista, vaan ollaan edelläkävijöitä ruokahävikin vähentämisessä, lähellä tuotettujen raaka-aineiden suosimisessa sekä innovatiivisten kasvisruokalistojen kehittämisessä.

Vuoden 2019 kolmas uusi kunniamaininta, Michelin Nordic Guide Welcome & Service 2019 Award, osoitettiin Hennessä, Tanskassa toimivan, jo vuoden 2017 oppaassa kaksi Michelin-tähteä saaneen Henne Kirkeby Kron ihastuttavalle tiimille. Ravintolan henkilökunnan ystävällisyys, innostuneisuus ja erinomainen organisaatiokyky tekevät illalliskokemuksesta todella lämmittävän.

Michelinin hotelli- ja ravintolaopas on hyödyllinen apuväline kaiken tyyppisille matkailijoille, joita yhdistää rakkaus hyvään ruokaan. Se tarkastaa ja suosittelee joka vuosi parhaat ravintolat ja hotellit liikematkailijoista tavallisen lomamatkailijan tarpeisiin kaikissa laatu- ja mukavuuskategorioissa. Vuoden 2019 oppaassa esitetään kunkin paikkakunnan tähtiravintolat ensimmäisinä, sen jälkeen Bib Gourmand –ravintolat ja niiden jälkeen hyvän ruokansa ansiosta lautas-symbolin saaneet ravintolat.

Bib Gourmand on Guide Michelinin käyttämä symboli, joka merkitsee ruuan hyvää hinta-laatusuhdetta. Tällä symbolilla varustetut ravintolat ovat erittäin suosittuja oppaan käyttäjien keskuudessa ympäri maailman, sillä ne tarjoavat huolellisesti valmistettua ruokaa kohtuulliseen hintaan. Pohjoismaisessa oppaassa on tänä vuonna kolme uutta Bib Gourmand –ravintolaa: niistä kaksi on Tanskassa, Selma Kööpenhaminassa ja Moment Røndessä. Kolmas, Skál!, on Reykjavikissa, Islannissa. Bib Gourmand –ravintoloiden määrä vuoden 2019 oppaassa on näin noussut 34:ään.

Trondheimin lisäksi uudessa oppaassa on useampia muitakin ensi kertaa mukana olevia paikkakuntia. Nämä ovat Aalborg ja Rønde Tanskassa, Grindavik Islannissa ja Kosta Ruotsissa. Kaiken kaikkiaan vuoden 2019 pohjoismaisessa Michelin-oppaassa on listattu 30 uutta ravintolaa, joten hyvän ruuan ystävien valintamahdollisuudet ovat entistä runsaammat.

MICHELIN Guide Nordic Countries 2019 lyhyesti:

  •  Kolme 3 tähden ravintolaa
  •  Kymmenen 2 tähden ravintolaa, joista kolme on uusia
  •  51 1 tähden ravintolaa, joista neljä on uusia
  •  34 Bib Gourmand -ravintolaa, joista kolme on uusia

Lehdistön yhteyshenkilö, Michelin Nordic, Tukholma: Lotta Wrangle
Puhelin: 46 72 250 07 40, sähköposti: lotta.wrangle@michelin.com


Michelin on johtava rengasvalmistaja, joka on omistautunut ihmisten ja tavaroiden liikkuvuuden parantamiseen kestävän kehityksen periaatetta kunnioittaen. Michelin valmistaa ja myy renkaita kaiken tyyppisiin ajoneuvoihin ja tarjoaa innovatiivisia liiketoiminnan tukipalveluita sekä digitaalisia sovelluksia matkailuun. Lisäksi Michelin julkaisee matkaoppaita, hotelli- ja ravintolaoppaita sekä kaupunki- ja tiekarttoja. Yhtymän pääkonttori sijaitsee Clermont-Ferrandissa Ranskassa ja sillä on paikallinen organisaatio 170 maassa; henkilöstön määrä on 112 300. Michelinillä on 68 tehdasta 17 maassa sekä tuotekehityksestä ja tutkimuksesta vastaava teknologiakeskus, jonka yksiköt sijaitsevat Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. (www.michelin.com, www.michelin.fi)

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Pohjoismaat on todella uniikki gastronomian alue; sen ravintolatarjonnan monimuotoisuus ja noste kiinnostavat hyvän ruuan ystäviä kautta maailman. Pohjoismaisissa gourmet-keittiöissä ei ainoastaan pyritä kehittämään luovuutta ja teknistä osaamista, vaan ollaan edelläkävijöitä ruokahävikin vähentämisessä, lähellä tuotettujen raaka-aineiden suosimisessa sekä innovatiivisten kasvisruokalistojen kehittämisessä
Puheessaan MICHELIN Guide Nordic Countries 2019 julkistamistilaisuudessa Gwendal Poullennec sanoi