Uusi kesärengas: Michelin CrossClimate katumaastureihin

Report this content

Uusi pohjoismainen kesärengas Michelin CrossClimate tulee nyt markkinoille myös suosittujen katumaastureiden renkaana. Michelin CrossClimate on kehitetty erityisesti Pohjoismaissa tyypillisiin, erittäin vaihteleviin kevät- ja syyskeleihin, jotka joka vuosi aiheuttavat yllätyksellisiä ajo-olosuhteita niin Suomessa kuin Ruotsissa ja Norjassa.

Michelin esitteli tammikuussa 2016 uuden CrossClimate -kesärenkaan Pohjoismaissa. Suomessakin suurta kiinnostusta herättänyt uutuusrengas on saanut hyvän vastaanoton. Kesäkuussa 2016 Michelin CrossClimate tulee myyntiin ensimmäisessä katumaastureihin tarkoitetussa koossa, joka saa syyskuussa rinnalleen neljä uutta kokoa.  

- Michelin CrossClimate on omiaan tämänkin kevään kaltaisiin säihin: lämmin ja aurinkoinen kevätpäivä onkin yhdessä yössä muuttunut jäätäväksi tihkusateeksi tai märäksi lumeksi. Michelin CrossClimate -renkailla säävaihtelut voi kohdata rauhallisemmin mielin kuin perinteisillä, kesäkeleille tarkoitetuilla kesärenkailla, toteaa Toni Rämet, Michelinin tekninen asiantuntija.

Michelin CrossClimate SUV -renkaan ainutlaatuinen suorituskyky perustuu kolmen innovatiivisen teknologian nerokkaaseen yhdistämiseen samassa renkaassa:

-  Uusi ”älykäs” kumiseos
Kulutuspinnan erittäin joustava kumiseos mukautuu tarkasti tienpinnan pienimpiinkin epätasaisuuksin ja pintakuvio saa hyvän otteen tiehen. Renkaan pito on erinomainen vaihtelevissa keliolosuhteissa niin kuivalla, märällä kuin lumisellakin ajoalustalla.

- Katumaasturi- eli SUV[1]-käyttöä varten vahvistettu rakenne
Uuden SUV-renkaan erikoisominaisuuksia ovat kaksoisrunko ja vahvistetut sivut: ne helpottavat ajamista ja antavat jämäkkyyttä katumaasturille, jonka painopiste on tavallista henkilöautoa korkeammalla. Lisäksi ne tekevät renkaasta kelvollisen kevyeen maastoajoonkin, kunhan maastoajon osuus renkaan kokonaiskäytöstä ei ylitä kymmentä prosenttia.

- Kulutuspinnan tiheä V-kuviointi yhdessä tehokkaiden lamellien kanssa antaa erinomaisen pidon kuivalla ajoalustalla, ja lumella se parantaa etenemiskykyä. Lisäksi renkaalla on erinomainen kulutuskesto.

- Pintakuvion innovatiivinen särmikäs muotoilu ja itselukkiutuvat 3D-lamellit ovat ainutlaatuinen yhdistelmä kesärenkaan ja talvirenkaan teknologiaa. Voimakkaasti aaltomaiset, kuvion pohjaan saakka ulottuvat lamellit antavat erinomaisen pidon lumella ja märällä ajoalustalla. Lamellin lukkiutuminen kuivalla ajoalustalla tehostaa merkittävästi jarrutusta.

Michelin CrossClimate SUV rengaskoot ja saatavuus:
235/65 R 17 108 W XL (syyskuu)
235/60 R 18 107 W XL (kesäkuu)
235/55 R 19 105 W XL (syyskuu)
225/65 R 17 106 V XL (syyskuu)
215/55 R 18 99 V XL (syyskuu)


[1] SUV = katumaasturi, Sport Utility Vehicle

Lisätietoja:
Tekninen asiantuntija, Michelin Nordic Suomi: Toni Rämet
Puhelin: 040 565 10 62, s-posti: toni.ramet@fi.michelin.com

Lehdistön yhteyshenkilö, Michelin Nordic, Tukholma: Lotta Wrangle
Puhelin: 46 72 250 07 40, sähköposti: lotta.wrangle@se.michelin.com


Michelin on johtava rengasvalmistaja, joka on omistautunut ihmisten ja tavaroiden liikkuvuuden parantamiseen kestävän kehityksen periaatetta kunnioittaen. Michelin valmistaa ja myy renkaita kaiken tyyppisiin ajoneuvoihin ja tarjoaa innovatiivisia liiketoiminnan tukipalveluita sekä digitaalisia sovelluksia matkailuun. Lisäksi Michelin julkaisee matkaoppaita, hotelli- ja ravintolaoppaita sekä kaupunki- ja tiekarttoja. Yhtymän pääkonttori sijaitsee Clermont-Ferrandissa Ranskassa ja sillä on paikallinen organisaatio 170 maassa; henkilöstön määrä on 112 300. Michelinillä on 68 tehdasta 17 maassa sekä tuotekehityksestä ja tutkimuksesta vastaava teknologiakeskus, jonka yksiköt sijaitsevat Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. (www.michelin.com, www.michelin.fi)

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Michelin CrossClimate on omiaan tämänkin kevään kaltaisiin säihin: lämmin ja aurinkoinen kevätpäivä onkin yhdessä yössä muuttunut jäätäväksi tihkusateeksi tai märäksi lumeksi. Michelin CrossClimate -renkailla säävaihtelut voi kohdata rauhallisemmin mielin kuin perinteisillä, kesäkeleille tarkoitetuilla kesärenkailla
Toni Rämet, Michelinin tekninen asiantuntija