Mielenterveysongelmien aiheuttamaa stigmaa vastaan saatava valtakunnallinen kärkihanke

Report this content

Mielenterveyden häiriöihin liittyy yhä häpeäleima, joka vaikeuttaa avun hakemista ja oireista toipumista. Leimautumista vastaan on perustettava valtakunnallinen kärkihanke, vaatii Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Tarmo Raatikainen. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa sellaista ei vielä ole.

”Muissa Pohjoismaissa julkisella rahoituksella on jo toteutettu menestyksekkäitä kansallisia ohjelmia häpeäleiman vähentämiseksi. Suomessa stigmanvastainen kärkihanke on saatava seuraavaan hallitusohjelmaan”, Raatikainen sanoo.

”Tärkeitä kohderyhmiä ovat perheet, päiväkodit, koulut, opettajat ja oppilaat, terveyden- ja sosiaalihuollon toimijat, poliisi ja päättäjät. Tiedon lisäksi tarvitaan tarinoita toipumisesta, osallisuudesta ja onnistumisista.”

Häpeäleima ja ennakkoluulot alistavat ja eristävät mielenterveyden häiriöihin sairastuneita, vaikeuttavat avun hakemista ja oireista toipumista. Mielenterveysongelmia itse kokeneet samastuvat ympäristön asenteisiin.

”Yksilön kokema sisäinen stigma on vakava este hänen kuntoutumiselleen. Sairastunut salaa oireitaan ja viivyttelee avun hakemista. Tutkimusten mukaan on myös tavallista, että mielenterveyskuntoutuja jättää hakematta koulutuksiin tai töihin ennakoidessaan ympäristön kielteisiä reaktioita”, Raatikainen kuvaa.

Mielenterveysbarometrin mukaan lähes viidennes pelkää mielenterveyskuntoutujia: 19 % ei haluaisi heitä naapurikseen ja 18 %:n mielestä heitä on epämukavaa ja pelottavaa kohdata (2017).

Mielenterveyden häiriöitä itse kokeneista 39 % on sitä mieltä, että psyykkisen sairauden vuoksi joutuu leimatuksi. Mielenterveysalan ammattilaisista samaa mieltä on peräti 69 %.

Leima näkyy myös työelämässä: tieto työntekijän tai esimiehen mielenterveysongelmista voi johtaa työpaikan, aseman tai arvostuksen menetykseen. Barometrin mukaan tätä mieltä on 73 % mielenterveysongelmia itse kokeneista, 61 % väestöstä, 55 % mielenterveysammattilaisista ja 49 % työnantajista.

Lisätietoja:

puheenjohtaja Tarmo Raatikainen, Mielenterveyden keskusliitto, puh. 041 548 3605

Mielenterveysbarometri 2017

Tänään järjestetään kynttilätapahtumia eri puolilla Suomea itsemurhan uhrien muistolle. Kynttilätapahtumat aloittavat valtakunnallisen mielenterveysviikon 18.-25.11.2018.

Avainsanat: