Mielenterveysyhdistysten suurtapahtuma Mielen Vuoksi Imatralla 26.-28.8.2016

Report this content

Mielenterveyden keskusliiton Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät kokoaa Imatralle ensi viikonloppuna 350 osallistujaa perinteikkäisiin yleisurheilukisoihin, tanssikilpailuun sekä kulttuuri- ja luontotyöpajoihin. Perjantaina palkitaan myös vuoden mielenterveysyhdistys. Tapahtumapaikkoina toimivat Imatran kylpylä ja Karhumäen kenttä. Kisojen järjestelyistä vastaa Imatran Urheilijat.

Vuosittaiset kulttuuri- ja yleisurheilupäivät ovat Mielenterveyden keskusliiton suurin valtakunnallinen jäsentapahtuma, jossa yhdistyvät mielen hyvinvoinnin tärkeät tukielementit liikunta, kulttuuri ja yhdessä tekeminen.  

– Tänä vuonna teemana on Mielen Vuoksi, Imatralla kun ollaan, kertoo järjestelyistä vastaava liikuntasihteeri Kati Rantonen Mielenterveyden keskusliitosta.

– Valtakunnalliset kisat motivoivat harrastamaan liikuntaa ympäri vuoden ja yleisurheilutaitoja on hiottu kuntoon paikallisten mielenterveysyhdistysten liikuntaryhmissä eri puolilla Suomea. Silti tärkeintä tapahtumassa on sosiaalinen kanssakäyminen, osallistuminen, itsensä voittaminen sekä liikunnan ilo, Rantonen sanoo.

PÄIVIEN OHJELMA

Avajaiset pe 26.8. klo 13 Imatran Kylpylässä. Avajaisissa luovutetaan Vuoden Pomppu -palkinto merkittävän kehitysloikan tehneelle tai muuten innovaatiokykyä osoittaneelle mielenterveysyhdistykselle. Palkinnon luovuttaa Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka. 

Perjantai-iltana klo 19 alkaa kylpylässä Tanssiva mieli -tanssikilpailu ja samalla julkistetaan Elokuva, joka mullisti mieleni -kirjoituskilpailun voittaja, jonka on valinnut kirjailija Tuomas Kyrö. 

Yleisurheilukisat la 27.8. klo 10–17 Karhumäen kentällä. Kisat avaa Etelä-Karjalan Liikunnan ja Urheilun aluejohtaja Reijo Rinkinen. Lajeina ovat 3-ottelu (kuula, pituus ja 60 m), 1000 metrin kävely ja ruotsalaisviesti. Luvassa on myös hauskoja oheislajeja kuten huolenheittokeihäs ja erittäin epävirallinen ängribööds-ritsanammunta.

Etelä-Karjalan alueen mielenterveysyhdistysten aktiivit päivystävät tapahtuman aikana perjantaina 26.8. klo 9-18 Imatran Kylpylän aulassa, jossa heitä voi haastatella.

Tarkka ohjelma löytyy verkosta.

Lisätietoja: 

Kati Rantonen, liikuntasihteeri, Mielenterveyden keskusliitto, puh. 046-920 6427, kati.rantonen@mtkl.fi 

Sirkku Immonen, viestintäpäällikkö, Mielenterveyden keskusliitto, puh. 040 1244 700, sirkku.immonen@mtkl.fi

45 -vuotias Mielenterveyden keskusliitto ajaa mielenterveyskuntoutujien ja heidän läheistensä oikeuksia yhteiskunnassa. Liitto tarjoaa koulutuksia, neuvontapalvelua ja sopeutumisvalmennusta kuntoutumiseen - kohti toimivaa arkea ja työelämää. Mielenterveyden keskusliittoon kuuluu 160 jäsenyhdistystä, joissa on yhteensä 17 000 henkilöjäsentä.

Mielenterveyden keskusliiton päärahoittaja on Raha-automaattiyhdistys.


Multimedia

Multimedia