10 vinkkiä perheille Viron kesään

Suomalaisten suosikkikohde Viro on huippukohde perheille, sillä useiden laivavuorojen ja lyhyiden välimatkojen vuoksi kaikki kohteet ovat helposti saavutettavissa ja hintatasoltaan edullisia. Katso alta parhaat vinkit Viron perhekohteisiin, joihin kaikkiin pääsee Tallinnasta parissa tunnissa.

Tallinna

1. Sukella Lentosataman merimuseon näyttelyihin tai heittäydy mukaan merelliseen seikkailuun

Suositun Lentosataman merimuseon näyttelyt historiallisissa vesitasokoneiden halleissa kiehtovat niin perheen pienempiä kuin aikuisiakin. Museossa opit lisää sekä vedenalaisesta että -päällisestä maailmasta ja vedestä itsestään. Museovierailun aikana ei tarvitse tyytyä vain katsomaan esineitä etäältä, vaan voit muun muassa laskeutua sukellusvene Lembitin sisään. Lisäksi ennen juhannusta avattiin uudelleen kävijöille remontissa ollut jäänmurtaja Suur Tõll. Tämä Viron vanhin höyrylaiva viettää tänä vuonna myös 100-vuotisjuhlaansa.

Elokuussa Lentosatamassa voit myös liittyä mukaan valtameren ylitykseen, kun Viron nukketeatteri esittää suuren ulkoilmanäytelmän ”Kapteeni Grantin lapset”. Näytelmässä jäänmurtaja Suur Tõll muuttuu höyrylaiva Duncaniksi, jolla skottilaiset ja yksi hieman omituinen ranskalainen merenkulkija lähtevät seikkailemaan merelle.

Lentosataman merimuseo on kesäkaudella auki päivittäin klo 10–19. Lisätietoa näyttelyistä ja lipuista saat osoitteesta http://www.lennusadam.eu/fi/ .

2. Sähköistä menoa Energian oivalluskeskuksessa

Kesäkuun puolivälissä Tallinnassa avasi ovensa kauan odotettu Energian oivalluskeskus , jossa koko perhe voi tutustua luonnontieteisiin, tekniikkaan ja empiirisiin

tieteisiin. Ainutlaatuiseen teollisuusympäristöön rakennetun museon 130 interaktiivista näyttelyä tarjoavat hauskoja elämyksiä koko perheelle! Energian oivalluskeskuksen jännittävin nähtävyys on salamasaari, johon kerätyt esineet muuttavat sähkön näkyviksi salamoiksi. Lisäksi museoon valmistuu myöhemmin halkaisijaltaan kymmenen metriä oleva planetaariokupoli, joka esittelee tähtitiedettä ja virolaisten tiedemiesten avaruustutkimusta.

Energian oivalluskeskus on avoinna arkisin klo 10–19 ja viikonloppuisin klo 11–19. Lisätietoa ja lippujen hinnat näet osoitteesta http://www.energiakeskus.ee/2994 .

3. Kiipeä korkeuksiin Nõmmen ja Piritan seikkailupuistoissa

Myös Tallinnassa vain lyhyen matkan päässä keskustasta perheen nuorimmaiset – ja vanhemmatkin – voivat heittäytyä seikkailuun erilaisilla puiden väliin rakennetuilla radoilla. Nõmmen ja Piritan seikkailupuistot tarjoavat jännittävää mutta turvallista ajanvietettä koko perheelle. Ratoja on eritasoisia niin korkealla latvoissa kulkevista helpompiin, lähempänä maanpintaa oleviin reitteihin.

Piritan seikkailupuisto on avoinna kesäkaudella päivittäin klo 10–22. Lisätietoa seikkailupuistosta voit katsoa osoitteesta http://www.piritaseikluspark.ee/fi/ .

Nõmmen seikkailupuisto on avoinna päivittäin klo 10–19. Voit lukea lisää seikkailupuistosta osoitteesta http://nommeseikluspark.ee/fi/ .

Puoli tuntia Tallinnasta

4. Vietä hauska päivä Vembu-Tembumaassa

Puolen tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta sijaitsee Vembu-Tembumaa , jota voisi kuvailla virolaisten Puuhamaaksi. Koko perhe voi viettää puistossa iloisen päivän muun muassa ajaen mikroautoilla tai mönkijöillä, polskutellen aina lämminvetisissä uima-altaissa ja tutustuen puiston eläimiin. Tämän kesän uutuus on suuri Tembu-hyppy, jossa perheen pienimmät voivat trampoliinin ja turvavaljaiden avulla tehdä hyppyjä ja voltteja jopa kahdeksan metrin korkeuteen.

Vembu-Tembumaa on avoinna kesäkuun alusta elokuun loppuun päivittäin klo 10–19. Lisätietoa teemapuistosta saat osoitteesta http://www.vembu-tembumaa.ee/fi .

Tunti Tallinnasta

5. Poikkea Melukylään Ilonin ihmemaassa

Tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta, aivan Haapsalun piispanlinnoituksen lähellä sijaitsee Ilonin Ihmemaa , joka on maailmankuulun lastenkirjailijan Astrid Lindgrenin kirjojen kuvittajalle Ilon Wiklandille omistettu teemakeskus. Lapset viihtyvät varmasti ihmemaassa, sillä he voivat viettää hauskan päivän tuttujen hahmojen parissa. Teemakeskuksessa voi muun muassa vierailla Melukylän keittiössä, kirjoittaa Katto-Kassiselle, askarrella käsityöpajassa ja Matiaksen talossa, kuunnella Taikakaivon salaisuuksia tai seurata lastenelokuvia.

Ilonin Ihmemaa on avoinna kesäkaudella joka päivä klo 10–18. Lisätietoa keskuksesta saat osoitteesta http://www.visitestonia.com/fi/ilonin-ihmeidenmaa .

6. Tutustu keskiaikaiseen elämään Rakveren linnoituksessa

Pohjoisrannikolla, 100 kilometrin päässä Tallinnasta sijaitsevassa Rakveren kaupungissa on kylpyläkohteiden lisäksi myös upea 1200-luvulla rakennettu linnoitus. Nykyään linnassa sijaitsee 1500-luvun teemapuisto , jossa koko perhe voi viettää jännittävän päivän oppien keskiajan ja varhaisen nykyajan elämästä sekä pukeutumalla ritareiksi ja sotilaiksi. Linnan lähellä kohoaa toinen Rakveren symboleista, muinaisbiisonia kuvaava Tarvas. Tarvaan juurelta avautuu kaunis näkymä kaupunkiin ja ympäristöön.

Kesäaikaan Rakeveren linna on avoinna joka päivä klo 10–19. Lisätietoa linnoituksesta voit lukea osoitteesta http://www.rakverelinnus.ee/fi .

Pari tuntia Tallinnasta

7. Nauti auringosta Pärnun rannalla

Pärnu julistettiin lauantaina 21.6. perinteiseen tapaan taas Viron kesäpääkaupungiksi, ja kesällä Pärnu onkin hyvä kohde perhelomalle. Pärnu on tunnettu pitkistä, valkeista hiekkarannoistaan ja matalasta rantavedestään, jossa perheen pienimpienkin on helppo polskutella. Lisäksi rantakadun varrella on lukuisia leikkipuistoja, suihkulähteitä ja leikkialueita.

Lisätietoa kesäisen Pärnun tarjoamista mahdollisuuksista voit lukea osoitteesta http://www.visitestonia.com/fi/lomakohteita/kaupunkioppaita/parnu .

8. Laskeudu oikeaan kaivokseen Kohtla-Nõmmen kaivospuistossa

Itäisessä Virossa, parin tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta sijaitsee jännittävä Kohtlan kaivospuiston maanalainen museo, jossa ahtaita paikkoja pelkäämättömät pääsevät kulkemaan kaivosmiesten jalanjäljissä maanalaisissa tunneleissa! Maanalainen museo tarjoaa jännittävän kierroksen kilometrin mittaisissa kaivoskäytävissä, jotka laskeutuvat parhaimmillaan kahdeksan metrin syvyyteen.

Kaivospuisto on avoinna kesäkaudella tiistaista lauantaihin klo 11–19 sekä maanantaisin ja sunnuntaisin klo 11–17. Lisätietoa kaivospuistosta saat osoitteesta http://kaevanduspark.ee/fin/ .

Kaksi ja puoli tuntia Tallinnasta

9.Leiki tiedemistä Ahhaa-tiedekeskuksessa

Etelä-Virossa, Tarton Ahhaa-tiedekeskuksessa lapset ja lapsenmieliset voivat tutustua tieteeseen ja teknologiaan omin käsin tekemällä ja itse kokeilemalla. Tiedekeskuksessa on pysyvien tiedenäyttelyiden ja planetaarion lisäksi myös puolen vuoden välein vaihtuvia näyttelyitä. Tällä hetkellä vaihtuva näyttely "Kelluuko vai ei?" käsittelee luonnonvoimia merellä. Tiedekeskuksessa aika vierähtää huomaamatta, ja käyntiin kannattaakin varata vähintään kolme tuntia.

Tiedekeskus Ahhaa on avoinna sunnuntaista torstaihin klo 10–19 ja perjantaista lauantaihin klo 10–20. Lue lisää tiedekeskuksesta osoitteesta http://www.ahhaa.ee/fi/mita-on-tekeilla/ .

10. Hyppää auton rattiin Viron maantiemuseon liikennepuistossa

Tartosta hieman etelään, noin kahden ja puolen tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta sijaitsee Viron maantiemuseo . Museo sijaitsee vuonna 1863 valmistuneella Varbusen hevospostiasemalla, ja sen tehtävänä on esitellä teiden ja tienrakennustekniikan kehitystä. Historiallisten näyttelyiden lisäksi maantiemuseossa on liikennepuisto – tai oikeastaan kokonainen minikaupunki – jossa lapset ja aikuiset voivat ajaa oikeilla sähköautoilla.

Viron maantiemuseo on avoinna kesäkaudella tiistaista sunnuntaihin klo 10–20. Museo on suljettu maanantaisin. Lue lisää maantiemuseon tarjonnasta osoitteesta http://muuseum.mnt.ee/?lang=fi .

Näiden kymmenen mielenkiintoisen kohteen lisäksi heinäkuun loppupuolella avataan noin 10 kilometrin päähän Pärnusta koko perheen teemapuisto Lottemaa , johon muuttavat asumaan Suomessakin elokuvissa seikkaillut koiratyttö Lotta sekä hänen ystävänsä.

Lisätietoa perhekohteista ja nähtävyyksistä voit katsoa osoitteesta http://www.visitestonia.com/fi/tehtavaa-ja-nahtavaa/viro-juuri-sinun-tarpeisiisi/perheille-ja-lapsille .

Yhteystiedot medialle:

Malle Kolnes

Aluejohtaja, kohdemaa Suomi

Enterprise Estonia / Viron matkailun edistämiskeskus

Sörnäisten rantatie 22, Suvilahti, Helsinki

Gsm: +358 400 262417

e-mail: malle.kolnes@eas.ee

V alokuvia medialle Viron matkailun edistämiskeskuksen kuvapankista: http://photos.visitestonia.com/eng/

Videoita Virosta:

http://www.youtube.com/user/visitestonia

www.visitestonia.com

www.facebook.com/visitestonia.fi

www.mynewsdesk.com/fi/pressroom/visit-estonia-finland

Avainsanat:

Yrityksestä

Miltton Group on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava markkinoinnin, vaikuttamisen ja viestinnän asiantuntijatalo, jonka tytäryhtiöitä ovat Miltton, Miltton Brussels, Miltton Creative, Miltton Labs, Miltton Markets, Miltton Networks, Miltton Nordics, Miltton Purpose, Miltton Sparks ja Nordic West Office. Ryhmän palveluksessa on yli 200 henkilöä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2016 noin 19,6 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta 35 %. Miltton Group on itsenäisessä kotimaisessa omistuksessa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia