Bussilla pääsiäisenviettoon

Pääsiäinen on yksi vilkkaimmista juhlapyhistä bussien kaukoliikenteessä. Lipunhankintaa ei tarvitse jättää viime hetkelle, sillä etukäteen Matkahuollosta ostetut avoimet matkaliput ovat voimassa kuukauden. Internetliput ovat voimassa vain lippuun merkittynä päivänä ja vuorossa. Pyhien vaikutus liikennöintiin kannattaa huomioida ajoissa matkaa suunniteltaessa.

Matkustus vilkastuu kiirastorstain iltapäivästä alkaen, mutta myös perjantaiaamun ja aamupäivän odotetaan olevan vilkkaita. Menoliikenne käynnistyy osittain jo edeltävänä viikonloppuna, ja vastaavasti pääsiäislomalta voidaan palata myös pääsiäistä seuraavana viikonloppuna. Bussiliput on helpointa hankkia jo etukäteen vilkkaan ajankohdan aiheuttamien jonojen välttämiseksi.

Pääsiäispyhinä liikennöidään seuraavasti:

- Kiirastorstaina 9.4. bussit ajavat torstain aikataulujen mukaan. Lisäksi ajetaan erilliset perjantain lisävuorot.
- Pitkäperjantaina 10.4. ajetaan pyhäliikenteen mukaiset S-vuorot.
- Lauantaina 11.4. liikennöidään lauantain aikataulujen mukaan.
- Ensimmäisenä pääsiäispäivänä 12.4. ajetaan S-vuorot.
- Toisena pääsiäispäivänä 13.4. liikennöidään sunnuntaiaikataulujen mukaiset S- ja SS-vuorot.
- Tiistaina 14.4. ajetaan normaali tiistailiikenne, lisäksi voidaan ajaa erillisiä maanantain lisävuoroja.

Liikenneluvissa S-vuoroilla tarkoitetaan sunnuntaisin ja muina pyhäpäivinä ajettavia vuoroja sekä SS-vuoroilla vuoroja, jotka ajetaan sunnuntaisin, mutta kahden tai useamman pyhäpäivän sattuessa peräkkäin ajetaan vain viimeisenä päivänä. SS-vuoroja ei yleensä ajeta yksittäisinä arkipyhinä.

Aikataulu- ja hintatiedot palvelunumeroista ja internetistä

Bussien aikatauluja, reittejä ja hintoja voi tiedustella Matkahuollon asiakaspalvelukeskuksesta puh. 0200 4000 (1,50 €/min + pvm). Numerosta voi myös varata matka- ja paikkalippuja. Matkahuollon asiakaspalvelukeskus palvelee maanantaista perjantaihin klo 7–21 ja sunnuntaisin sekä pyhäpäivinä klo 8–21.

Eniro 0100 100 Numeropalvelu tarjoaa Matkahuollon aikataulu- ja hintatiedot ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä. Eniro 0100 100 Numeropalvelu maksaa arkisin klo 8–18 1,23 € / puhelu + 0,18 € / 10 sekuntia + pvm tai mpm ja muina aikoina 1,64 € / puhelu + 0,18 € / 10 sekuntia + pvm tai mpm.

Bussien luotettavat ja tarkat aikataulu- ja hintatiedot löytyvät myös Matkahuollon internetsivuilta osoitteesta matkahuolto.fi.

Pikavuorojen aikatauluja voi katsoa lisäksi YLE:n teksti-tv:n sivulta 440.

Yrityksestä

Miltton Group on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava viestintätoimistoryhmä, jonka tytäryhtiöitä ovat Miltton, Miltton Brussels, Miltton Creative, Miltton Labs, Miltton Markets, Miltton Networks, Miltton Nordics, Miltton Purpose ja Miltton Sparks. Ryhmän palveluksessa on yli 200 henkilöä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2016 noin 19,5 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta 35 %. Miltton Group on itsenäisessä kotimaisessa omistuksessa.

Tilaa

Liitteet & linkit