Helsinki mukana kilpailussa Euroopan lääkevirastosta – kampanja lupaa siirtymän sujuvan nikottelutta

Helsingin kaupunki lanseerasi tänään Brysselissä No Hiccups -kampanjansa. Videoihin nojaava kampanja nostaa esille Helsinkiä yhtenä maailman toimivimmista kaupungeista, joka panostaa huippulaadukkaaseen life science- ja terveysteknologia-alan tutkimukseen ja sen kaupallistamiseen.

Helsinki on mukana tavoittelemassa Euroopan lääkevirasto EMA:n sijoittamista Suomeen. Helsingin kaupungin No Hiccups -kampanja lupaa, että viraston Suomeen siirrossa kaikki sujuu moitteettomasti. Lisäksi kampanja toimii osana Helsingin kaupungin strategista päätöstä nousta maailman terveysalan pääkaupunkien joukkoon.

”Helsingistä löytyy jo yksi Euroopan parhaista lääketieteen tutkimuskeskittymistä, laaja life science -osaajien joukko sekä yksi maailman laadukkaimmista ja kustannustehokkaimmista julkisista terveydenhuoltojärjestelmistä. Lisäksi olemme edelläkävijöitä yksilöllisen lääketieteen alalla edistyksellisen biopankkilakimme, geenipoolimme ja pitkäaikaisen järjestelmämme ansiosta”, kertoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori .

Kampanjalla kasvatetaan Helsingin tunnettuutta yhtenä maailman parhaista paikoista tehdä terveys- ja life sciences -alan tutkimusta, kehitystä ja liiketoimintaa. Samaan pyrkii Helsingin kaupungin, Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja HUS:in muodostama Health Capital Helsinki. HCH-allianssi parantaa tieteellisen tutkimuksen kaupallistamismahdollisuuksia, synnyttää lisää startup-yrityksiä ja työpaikkoja sekä tukee liiketoiminnan kasvun mahdollisuuksia ja vauhdittaa vientiä.

Helsingistä lääke-, hyvinvointi- ja terveysteknologia-alan keskittymä

No Hiccups -kampanja käynnistettiin torstaina Brysselissä, jossa sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila ja Helsingin pormestari Jan Vapaavuori esittelivät konkreettisen suunnitelman lääkeviraston siirtämisestä Helsinkiin.

”Helsinki on ainutlaatuinen kaupunki, jossa huippututkimus yhdistyy kaupallistamiseen ja korkea koulutus sujuvaan elämään. Helsinkiin muuttaneet ulkomaiset osaajat viihtyvät kaupungissa erinomaisen hyvin. Tästä esimerkkinä on Euroopan kemikaaliviraston henkilöstön huomattavan alhainen vaihtuvuus, noin kolme prosenttia viimeisen viiden vuoden aikana. Uskomme, että Euroopan lääkeviraston saaminen Helsinkiin parantaisi ennestään alan tutkimuksen ja kaupallisen yhteistyön puitteita. Helsinki taas lupaa lääkeviraston henkilökunnalle, että siirto Suomeen sujuu ilman nikotteluja”, Jan Vapaavuori visioi.

Euroopan lääkevirasto vahvistaisi entisestään Helsingin profiilia kansainvälisenä lääke-, hyvinvointi- ja terveysteknologia-alan keskittymänä. Vuonna 2015 terveysteknologia nousi Suomen suurimmaksi korkean teknologian vientisektoriksi, ja vuonna 2016 viennin arvo oli ennätykselliset 2,11 miljardia euroa. Lääkeviraston uudelleensiirtymän mukana Helsingistä tulisi koti noin 900 asiantuntijalle sekä heidän perheilleen, joille luvataan sulava siirtymä asumiseen, koulutukseen, työelämään ja arkeen Helsingissä.

www.nohiccups.myhelsinki.fi

Lisätiedot

Johanna Huurre
kampanjavastaava, Helsinki Business Hub
+358 400 211 251
johanna.huurre@hbh.fi 

Yrityksestä

Miltton Group on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava markkinoinnin, vaikuttamisen ja viestinnän asiantuntijatalo, jonka tytäryhtiöitä ovat Miltton, Miltton Brussels, Miltton Creative, Miltton Labs, Miltton Markets, Miltton Networks, Miltton Nordics, Miltton Purpose, Miltton Sparks ja Nordic West Office. Ryhmän palveluksessa on yli 200 henkilöä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2016 noin 19,6 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta 35 %. Miltton Group on itsenäisessä kotimaisessa omistuksessa.