Juhannuksena poikkeuksia bussiaikatauluissa - matkaliput kannattaa ostaa hyvissä ajoin

Juhannuksen pyhistä aiheutuu muutoksia bussiliikenteeseen. Koska juhannus on bussimatkustuksen ehdottomasti vilkkain ajanjakso, Matkahuolto suosittelee matkalippujen ostamista hyvissä ajoin.

Arviolta yli 40 000 matkustajaa aloittaa matkansa keskikesän juhliin Helsingin linja-autoasemalta, jossa ruuhkaisimpien lähtöjen odotetaan ajoittuvan torstaille 19.6. ja juhannusaaton aamupäivälle 20.6. Tiheät vuorovälit ja bussiyritysten tarvittaessa vuoroille ottamat lisäautot helpottavat mukaan mahtumista.

Matka- ja paikkalippujen ostamista ei kuitenkaan kannata jättää lähtöhetkeen, sillä bussiasemien lipunmyynneissä on kaikkein ruuhkaisinta juhannusviikolla. Matka- ja paikkalipun voi hankkia etukäteen internetistä Matkahuollon sivuilta tai varata Matkahuollon asiakaspalvelukeskuksesta 0200 4000 (1,50 €/min + pvm) ja noutaa mistä tahansa Suomen R-kioskista. Myös aikataulutiedot on hyvä varmistaa hyvissä ajoin mahdollisten jonotusaikojen välttämiseksi ruuhkapäivinä. Aikataulutietoja saa Matkahuollon asiakaspalvelukeskuksesta, Matkahuollon internetsivuilta sekä YLEn teksti-tv:n sivulta 440.

Tarkat aikataulutiedot Matkahuollosta

Juhannuksena liikennöidään pääsääntöisesti seuraavasti:

19.6. ajetaan normaalin arkiliikenteen mukaan. Lisäksi ajetaan osa erillisistä perjantain lisävuoroista.
20.6. ajetaan lauantailiikenne siten, että kello 14.00 ja sen jälkeen lähtevää liikennettä on rajoitetusti.
21.6. kaukoliikenteen bussivuoroja ajetaan rajoitetusti.
22.6. kaukoliikenne palaa aikataulujen mukaiseen liikenteeseen ja jatkuu sunnuntaiaikataulujen mukaisesti (S- ja SS-vuorot). Joitakin aamuyön vuoroja on vielä peruutettu.

Tarkat päiväkohtaiset aikataulutiedot ovat saatavissa Matkahuollon asiakaspalvelukeskuksesta tai Matkahuollon internetsivuilta.

Asiakaspalvelukeskuksen palveluajat

Juhannusviikolla Matkahuollon asiakaspalvelukeskus palvelee numerossa 0200 4000 (1,50 €/min + pvm) maanantaista torstaihin klo 7–21. Juhannusaattona aikatauluneuvonta vastaa klo 7–14 välisenä aikana ja juhannuspäivänä klo 12.30–20. Sunnuntaina 22.6. palataan normaaleihin aukioloaikoihin klo 8–21.

Helsingin linja-autoaseman lipunmyynti palvelee juhannusviikolla maanantaista torstaihin klo 7–19. Juhannusaattona matkalippuja voi ostaa klo 7–14 välisenä aikana. Juhannuspäivänä lipunmyynti on suljettu, ja auki jälleen sunnuntaina klo 11–18.

Yrityksestä

Miltton Group on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava markkinoinnin, vaikuttamisen ja viestinnän asiantuntijatalo, jonka missiona on olla luotetuin neuvonantaja pohjoismaisille yrityksille sekä kansainvälisille organisaatioille New Nordics -alueella. Miltton-ryhmän palveluksessa on yli 250 henkilöä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2017 noin 23 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta 20 %.

Tilaa

Liitteet & linkit