Nenäpäivä-yhteistyö laajenee – mukana yli 900 K-kauppaa ympäri Suomen!

Report this content

K-kaupat ovat vuonna 2014 virallisia Nenäkauppoja.

Tänä vuonna Nenäpäivän tunnuksen, punaisen Nenän, saa kaikista K-kaupoista kautta maan. Syksyllä K-kaupoissa, virallisissa Nenäkaupoissa, myydään myös kattava valikoima lahjoitustuotteita, joita ostamalla asiakkaat voivat tukea Nenäpäivä-keräystä helpolla tavalla.

Ruokakesko Oy:n, K-citymarket Oy:n sekä Nenäpäivän mittavan yhteistyön tavoitteena on innostaa kaikki suomalaiset mukaan edistämään kehitysmaiden lasten ihmisarvoisen elämän toteutumista. Yhteistyö on suomalaisessa hyväntekeväisyyskentässä laajin koskaan toteutettu kokonaisuus, ja sen tavoitteena on kerätä ennätyssumma lasten auttamiseksi. Myös henkilökunta kannustetaan osallistumaan omilla Nenäpäivä-tapahtumillaan.

”Viime vuodet kokemukset kumppanuudesta olivat yhtiön sisällä erittäin positiiviset. Tänä vuonna lähdemme toteuttamaan yhteistyökumppanuuttamme innolla kaikissa
K-ruokaketjuissamme. Niin kauppiaamme, henkilökuntamme, asiakkaamme kuin tavarantoimittajammekin pääsevät talkoohengessä tekemään hauskaa yhteistyötä hyvän asian puolesta. Nenäpäivä tukee ketjujemme arvopohjaa monella tavalla”, kertoo Ruokakeskon tavarakaupan johtaja Ari Akseli.

Nenäpäivää voi tukea esimerkiksi hankkimalla punaisen Nenän (1,99 €/kpl) K-kaupasta. Ostamalla yhden Nenän lahjoittaa esimerkiksi koululounaan kymmenelle nepalilaislapselle.

Nenäpäivä auttaa kehitysmaiden lapsia

Nenäpäivä-kampanjan järjestää Nenäpäivä-säätiö. Säätiön toiminnassa on mukana yhdeksän järjestöä, jotka vievät avun tehokkaasti perille: Suomen UNICEF, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Punainen Risti, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi, Fida International, Suomen Lähetysseura, Solidaarisuus ja Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK. Nenäpäivän keräysvaroilla tuetaan pitkäkestoisia kehitysyhteistyöhankkeita, jotka keskittyvät lasten oikeuksien monipuoliseen edistämiseen kehitysmaissa.

Suomen kahdeksas Nenäpäivä-kampanja järjestetään 9.10.–9.11.2014.
Nenäpäivä-kampanja huipentuu Nenäpäivänä 7.11. Nenäpäivä-show’hun Yle TV2:lla.

Lisätietoja Nenäpäivä-kampanjasta:
Tea Saloranta, markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Nenäpäivä-säätiö
puh. 040 539 5498 | tea.saloranta@nenapaiva.fi | nenäpäivä.fi

Nenäpäivä-säätiö järjestää vuosittain valtakunnallisen Nenäpäivä-kampanjan, jonka tarkoituksena on hankkia varoja kehitysmaiden lasten ihmisarvoisen elämän edistämiseksi. Nenäpäivän tuella yhdeksän järjestöä: Suomen UNICEF, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Punainen Risti, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi, Fida International, Suomen Lähetysseura, Solidaarisuus ja SASK tekevät pitkäkestoista kehitysyhteistyötä Afrikassa, Aasiassa sekä Väli- ja Etelä-Amerikassa. Yleisradio tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnallaan.

Lisätietoja Ruokakesko Oy:
Timo Jäske, timo.jaske@kesko.fi

Ruokakesko on johtava toimija Suomen päivittäistavarakaupassa. Yli 900 K-ruokakaupan asiakastyytyväisyydestä vastaavat K-ruokakauppiaat, joiden kanssa Ruokakesko toimii ketjuliiketoimintamallilla, ja sen ketjuja ovat K-citymarket, K-supermarket, K-market ja K-extra. K-ruokakaupat toimivat vastuullisen kaupan toimintamallin, K-vastuullisuuskonseptin mukaisesti. K-ruokakaupat ovat tiiviisti paikallisessa elämässä mukana, edistävät terveellisiä ruokailutottumuksia ja tarjoavat laajat vastuullisesti tuotettujen tuotteiden valikoimat. Tuotteemme ovat tutkittuja ja turvallisia. Ruokakesko ja K-ruokakaupat haluavat tarjota hyvän työpaikan ja tekevät jatkuvaa työtä energian ja ilmaston säästämiseksi. Kannustamme myös henkilökuntaamme, tavarantoimittajiamme ja asiakkaitamme tekemään vastuullisia valintoja. Tehdään hyvää. Yhdessä.

Lisätietoja K-citymarket Oy: 
Arja Korhonen, arja.korhonen@kesko.fi

K-citymarket on hypermarket. Se tarjoaa asiakkailleen monipuoliset ja laajat valikoimat ruokaa sekä päivittäis- ja käyttötavaroita. K-citymarketin edullinen hintataso, jatkuvasti uudistuvat ja paikalliset valikoimat vahvistavat asiakaslupausta, joka on "Kaupan päälle hyvä mieli". Kaikissa K-citymarketeissa toimii kauppiasyrittäjä. Suomessa on tällä hetkellä 80 K-citymarketia. Verkkokauppa: www.citymarket.fi