RFSU ottaa vankemman roolin seksuaalikasvattajana nyt myös Suomessa

”Kartalla seksistä” -elokuva osaksi koulujen seksuaalikasvatusta

RFSU:n tänään julkaisema, nuoria puhutteleva ”Kartalla seksistä” -elokuva palvelee seksuaalikasvatuksen apuvälineenä opettajia, joiden käsissä koulujen seksuaalikasvatus on. Filmin julkaisun myötä RFSU pyrkii muokkaamaan asenneilmapiiriä lisäämällä opettajien tietoutta seksuaalisuudesta.

RFSU on pitkään saanut yhteydenottoja opettajilta, jotka kyselevät uuden seksuaalikasvatusoppimateriaalin perään. Monet opettajat käyttävät opetuksessa materiaalia, joka alkaa tuntua vanhentuneelta. Koulujen aineistot ovat myös olleet heteronormatiivisesti painottuneita, ja RFSU halusi tuoda rinnalle myös seksuaalivähemmistöt huomioivan aineiston. Tänään julkaistun ”Kartalla seksistä” -elokuvan lähtökohtana ovat nuorilta kerätyt kysymykset sekä perustiedot omasta kehosta, hedelmöittymisestä ja seksitaudeilta suojautumisesta.

-          Opettajat voivat käyttää ”Kartalla seksistä” -filmiä opetuksen tukena ja keskustelunaloittajana. Tällaista tiedämme opettajien pitkään toivoneenkin. Elokuvan kanta on selkeästi se, että seksuaalisessa kanssakäymisessä tulisi tehdä vain mitä itse haluaa, kertoo Suomen RFSU Oy:n seksuaaliterapeutti Sari Mäki.

Filmi on tilattavissa Suomen RFSU Oy:ltä. Opetuspaketti sisältää filmin lisäksi opettajan oppaan, yksityiskohtaisen lehtisen, jonka tarkoituksena on auttaa opettajia käyttämään filmiä opetuksessa siihen sopivalla tavalla. Opas sisältää harjoitustehtäviä ja keskusteluaiheita joita voi ottaa esille opetustilanteissa. Kartalla seksistä on siis työkalupakki, jonka avulla seksuaalisuudesta on mahdollista kommunikoida nuorten omalla kielellä.

-          Elokuvan on ajateltu toimivan keskustelunaloittajana kehosta, seksuaalisuudesta, ehkäisyvälineistä, tunteista ja rajoista sekä auttaa löytämään yhteinen kieli asioista puhumiselle. Nuoret jätettään pulaan, jos ei puhuta niistä asioista, joita he pohtivat. Seksi on taitoaine, jota voidaan opettaa asiallisesti, jos opettajat hankkivat siihen taidot. Seksistä voi puhua, sukupuolen ja teot voi pukea sanoiksi ja siten ottaa vastuuta elämästään ja omista valinnoistaan, kuvaa Mäki.

Ennen Kartalla seksistä -filmin virallista julkaisua filmi esitettiin testiyleisöille. Reaktiot ovat olleet erittäin positiivisia. Oppilaat ovat sanoneet tunnistavansa filmistä itsensä ja opettajat tulevansa käyttämään materiaalia kouluissaan. Oppilaiden mielestä filmi on informatiivinen ja opettavainen ja jotain, mitä kaikkien tulisi nähdä. Filmi on toteutettu animaationa. Näin myös herkimpien tilanteiden esittäminen on mahdollista.

-          Haluamme tarjota mahdollisuuden parempaan ja terveellisempään elämään paremman seksuaaliterveyden kautta. Kondomin käytön edistäminen kuuluu yhtenä osana työhömme, sillä se suojaa sekä taudeilta että raskaudelta. Asiatieto on toinen tärkeä osa. Haluamme, että jokaisella yksilöllä on niin paljon tietoa, että hän voi tehdä omat valintansa seksuaalisuudestaan, Mäki lisää.

Elokuvan traileri nähtävissä täällä:

http://www.rfsu.se/fi/Suomi/

Lisätietoja:

RFSU

S-Posti: rfsu@rfsu.fi

P. 020 766 1766

Lehdistömateriaali:

PR- ja viestintätoimisto Miltton

S-posti: info@miltton.fi

RFSU (Riksförbundet för Sexuell Upplysning) on Ruotsissa vuonna 1933 perustettu organisaatio, joka toimii sekä aatteellisena valistustyötä tekevänä järjestönä että kaupallisena, seksiin ja hyvinvointiin liittyvien tuotteiden markkinointi- ja myyntiyhtiönä. RFSU Ab:n liikevaihto on noin 14 miljoonaa ja yrityksellä on 45 työntekijää. Suomen RFSU Oy vastaa ruotsalaisen RFSU Ab:n valmistuttamien tuotteiden maahantuonnista ja markkinoinnista. RFSU on markkinajohtaja kondomikaupassa sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa ja sen tuotemerkkeihin kuuluvat mm. Magic, Näkki ja Sultan.

Avainsanat:

Yrityksestä

Miltton Group on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava markkinoinnin, vaikuttamisen ja viestinnän asiantuntijatalo, jonka tytäryhtiöitä ovat Miltton, Miltton Brussels, Miltton Creative, Miltton Labs, Miltton Markets, Miltton Networks, Miltton Nordics, Miltton Purpose, Miltton Sparks ja Nordic West Office. Ryhmän palveluksessa on yli 200 henkilöä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2016 noin 19,6 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta 35 %. Miltton Group on itsenäisessä kotimaisessa omistuksessa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit