Spotify selvitti joulun suosituimmat kappaleet ja innokkaimmat joululaulujen fiilistelijät

30. marraskuuta 2017: Tämän viikon perjantai merkitsee monille Spotify-käyttäjille joulukauden aloitusta –  1. joulukuuta näkyy Spotifyssa selvänä piikkinä joululaulujen striimausmäärissä. Edellisvuosien data osoittaa, että joululaulujen striimauskerrat kasvavat tyypillisesti 350 % yhden päivän aikana maailman laajuisesti.

Spotify on analysoinut käyttäjien kuunteluhistoriaa joulukuussa, ja datan pohjalta on nähtävillä maat, joissa kuunnellaan suhteessa eniten jouluaiheisia kappaleita*. Tuloksissa selviää, että joulupukin kotiseuduilla Pohjoismaissa joululaulut soivat Spotifyssa eniten, kun taas Latinalaisessa Amerikassa Spotify-kuuntelijat pitäytyvät omissa vakiosuosikeissaan myös joulukautena.

Maat, joissa kuunnellaan eniten joululauluja*

  1. Islanti
  2. Norja
  3. Ruotsi
  4. Tanska
  5. Malta
  6. Irlanti
  7. Suomi
  8. Yhdistynyt kuningaskunta
  9. Kanada
  10. Alankomaat

Maat, joissa kuunnellaan vähiten joululauluja*

  1. Argentina
  2. Uruguay
  3. Brasilia
  4. Turkki
  5. Paraguay
  6. Chile
  7. Bolivia
  8. Peru
  9. Kolumbia
  10. Meksiko

*Selvittääkseen kunkin maan sijoituksen joululaulustriimauslistalla, maiden käyttäjien joululaulujen striimauskertoja verrattiin kokonaiskuuntelulukuihin. Maissa, joissa joululaulujen osuus kokonaiskuuntelusta oli korkein, sijoittuivat korkeimmalle listalla, kun taas maat, joissa kuunneltiin suhteessa vähiten suhteessa vähiten joululauluja, sijoittuivat alimmaksi.

Suomen 10 striimatuinta joululaulua

  1. Mariah Carey – All I Want for Christmas Is You
  2. Wham! – Last Christmas
  3. Justin Bieber – Mistletoe
  4. Suvi Teräsniska – Hei Mummo
  5. Vesa-Matti Loiri – Sydämeeni joulun teen
  6. Michael Bublé – Santa Claus Is Coming To Town
  7. Suvi Teräsniska – Tulkoon joulu
  8. Bing Crosby,Frank Sinatra – Let It Snow! Let It Snow! Let It Snow!
  9. Ariana Grande – Santa Tell Me
  10. Michael Bublé – It's Beginning To Look A Lot Like Christmas

Tietoja joulun ajan suosikkikappaleista

  • Spotifyssa on yli 18 miljoonaa käyttäjien tekemää joulusoittolistaa.
  • Mariah Careyn “All I Want For Christmas Is You” on mailmanlaajuisesti kaikkien aikojen striimatuin joululaulu. Sitä on tällä hetkellä striimattu yli 215 miljoonaa kertaa.
  • Wham!-yhtyeen “Last Christmas”  on mailmanlaajuisesti toiseksi striimatuin joululaulu, Michael Bublén “It's Beginning To Look A Lot Like Christmas” noustessa kolmannelle sijalle.
  • Koko Michael Bublén joulutuotanto on hyvin suosittua joululaulusoittolistoilla.
  • Joulun alla naiset kuuntelevat 40 % enemmän joululauluja kuin miehet.
  • Joulun juhlakauden suosituimmat kappaleet löytyvät Spotifyn listalta Christmas Classics. Täysi valikoima jouluisia soittolistoja on kuunneltavissa joululaulualustalla Season’s Greetings hub, joka löytyy Spotifyn haku-välilehdeltä. 

Lisätiedot, kuvat ja yhteydenotot: press-fi@spotify.com

Spotify on palkittu digitaalisen musiikin palvelu, jonka kautta voi kuunnella yli 30 miljoonaa kappaletta. Spotifyn unelmana on tuoda kaikki maailman musiikki kaikkien saataville – nopeasti, ajasta ja paikasta riippumatta. Spotifyn avulla musiikin löytäminen, järjestäminen ja jakaminen ystävien kesken on entistä helpompaa. Spotify myös varmistaa, että artistit saavat ansaitsemansa tulon. Spotify on tällä hetkellä saatavilla 61 maassa ja palvelulla on yli 140 miljoonaa aktiivista käyttäjää ja yli 60 miljoonaa maksavaa tilaajaa. Spotify sai alkunsa Ruotsissa vuonna 2008. Sen jälkeen Spotify on jakanut yli 5 miljardia dollaria tekijänoikeuksien haltijoille. Spotify on tällä hetkellä toiseksi suurin digitaalisen musiikin tulonlähde levy-yhtiöille Euroopassa ja maailmanlaajuisesti suurin ja menestynein musiikin suoratoistopalvelu. www.spotify.com

Yrityksestä

Miltton Group on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava markkinoinnin, vaikuttamisen ja viestinnän asiantuntijatalo, jonka missiona on olla luotetuin neuvonantaja pohjoismaisille yrityksille sekä kansainvälisille organisaatioille New Nordics -alueella. Miltton-ryhmän palveluksessa on yli 250 henkilöä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2017 noin 23 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta 20 %.

Tilaa

Liitteet & linkit