Suomalaiset ovat pedantteja matkoja suunnitellessaan - 4 pääsiäislomakohdetta stressin välttämiseksi

Pääsiäisen pitkä viikonloppu lähestyy, ja monet miettivät  esimerkiksi pikaiselle kaupunkilomalle lähtemistä. Suomalaiset ovat pedanttia kansaa myös matkoja suunnitellessaan: otamme muihin kansallisuuksiin verrattuna eniten ennakkoon selvää matkakohteemme paikallisista tavoista ja kulttuurista. Ehkäpä siitä johtuen myös neljännes (24 %) suomalaisista kokee stressiä lomaa suunnitellessaan. Matkahakukone momondo.fi selvitti eri kansallisuuksien tapoja valmistautua matkaan – ja listasi Europpan parhaat kaupunkikohteet pääsiäiseksi suunnittelustressin välttämiseksi.

Kuva: Tomas Jezek

Matkahakukone momondon teettämän tuoreen kansainvälisen vertailun mukaan suomalaisia kiinnostavat muita kansallisuuksia enemmän matkakohteen paikalliset erityispiirteet. Reilu puolet (52 %) suomalaisista ottaa selvää matkakohteen tavoista ennakkoon. Vastaavasti muissa Pohjoismaissa alle kolmannes selvittää paikallisia tapoja etukäteen: ruotsalaisista 29 prosenttia, tanskalaisista 31 prosenttia ja norjalaisista 32 prosenttia. Lisäksi matkakohteensa kulttuurista tietoa hankkii ennakkoon lähes puolet (47 %) suomalaisista – enemmän kuin yksikään muu tutkimukseen osallistunut kansallisuus.

Muita kansallisuuksia kiinnostavat enemmän kohteessa matkan aikana järjestettävät tapahtumat: esimerkiksi australialaisista 50 prosenttia sekä tanskalaisista ja amerikkalaisista 46 prosenttia ottaa ennakkoon selvää tapahtumista. Kaiken kaikkiaan suomalaiset tekevät eniten ennakkotutkimusta matkakohteestaan, sillä 85 prosenttia myöntää ottavansa selvää jostakin matkakohteeseen liittyvästä ennen reissuaan. Vähiten ennakkoselvittelyä harrastavat hollantilaiset (77 %) ja ruotsalaiset (78 %).

”Tutkimuksestamme käy ilmi, että suomalaiset ovat hyvin uteliaita matkailijoita. Ruotsin, Norjan ja Tanskan naapureihin verrattuna haluamme selvästi oppia enemmän paikallisista tavoista, ruoasta ja kulttuurista jo ennen lomakohteeseen matkustamista”, kommentoi momondon Suomen markkinointipäällikkö Miina Malkki, ja jatkaa: ”Ehkä innostus ja halu panostaa loman suunnitteluun myös stressaa suomalaisia: noin neljännes (24 %) myöntää kokeneensa joskus stressiä lomaa suunnitellessaan. Esimerkiksi ruotsalaisista ja tanskalaisista vain viidennes on stressannut lomansa suunnittelua.”

PERINTEISET VERKKOSIVUT PÄIHITTÄVÄT SOVELLUKSET MATKAILUINSPIRAATION LÄHTEENÄ

Seuraavaa matkaa suunnitellessaan suomalaiset hakevat inspiraatiota eniten netin matkailusivuilta (36 %) – yli kolme kertaa enemmän kuin matkailusovelluksista, joita hyödyntää joka kymmenes (10 %) suomalainen. Toiseksi parhaana (34 %) matkailuinspiraation lähteenä suomalaiset pitävät perhettä ja ystäviä. Komanneksi suosituin matkakuumeen aiheuttaja suomalaisten keskuudessa on sosiaalinen media, jota hyödyntää reilu neljännes (27 %) lomainspiraation lähteenä. Inspiraation lähteiden kärkikolmikko on myös kansainvälisesti lähes sama: keskimäärin maailmalla tosin haetaan inspiraatiota ennemmin läheisiltä (45 %) kuin netin matkailusivuilta (39 %).

Muihin maihin verrattuna suomalaiset eivät juurikaan hae inspiraatiota seuraavalle reissulleen matkatoimistoista tai kollegoiltaan. Suomalaisista vain alle viidennes (19 %) inspiroituu matkatoimistojen tarjonnasta, kun kansainvälisesti keskimäärin joka neljäs (24 %) hyödyntää matkatoimistoja inspiraation lähteenä. Vastaavasti kollegoiden matkatarinoista inspiroituu vain seitsemän prosenttia suomalaisista, kun taas kansainvälisesti keskimäärin 16 prosenttia saa matkailuinspiraatiota työkavereiltaan.

PÄÄSIÄISEN 4 PARASTA KAUPUNKOHDETTA EUROOPASSA

Jos et halua stressata pääsiäislomakohteen valinnasta, katsasta seuraavat kohteet:

Kööpenhamina, Tanska

Kompakti Kööpenhamina on helppo ottaa haltuun jalan tai pyöräillen, ja lyhyelläkin visiitillä ehtii kiertää nähtävyyksiä kiitettävästi. Köpiksen parasta antia ovat sen kodikas tunnelma, laaja kulttuuritarjonta, monipuoliset ostosmahdollisuudet ja kaunis arkkitehtuuri. Kannattaa poiketa myös ydinkeskustan ulkopuolelle Nørrebron ja Vesterbron eloisiin naapurustoihin.

Rooma, Italia

Historiaa pursuava Rooma on loputon aarreaitta arkkitehtuuria, taidemuseoita, kirkkoja, gallerioita ja antiikinajan taidonnäytteitä. Roomassa voi tutustua maamerkkeihin kävellen, levähtää puistoissa, kahviloissa tai aukioilla ja nauttia italialaisherkuista mutkattomissa trattorioissa ja pizzerioissa. Kannattaa myös katsastaa katoliset pääsiäismessut ja -kulkueet.

Budapest, Unkari

Tonavan rannat ja sillat, metsäiset vuorenrinteet ja niiden keskiaikaiset linnoitukset sekä kuumat lähteet ja maakylpylät ovat ikonisinta Budapestia. Pääsiäislomalla voi shoppailla itsensä pyörryksiin, herkutella kuulun unkarilaisen keittiön antimilla ja tutustua elämänmenoon, joka on kiehtova sekoitus itää ja länttä.

Madrid, Espanja

Madrid on yhdistelmä kaunista arkkitehtuuria, viehättäviä bulevardeja, puutarhoja, aukioita ja vilkasta kulttuurielämää. Real Madridin ja Atlético Madridin kotistadionit tarjoavat kiinnostavan matkatärpin futiksen ystäville, ja yliopistokaupungin vilkas iltaelämä herkullisine tapaksineen ja tunnelmallisine korttelibaareineen tarjoaa perimadridilaisen elämyksen. Pääsiäisen aikaan kannattaa tehdä päiväretki myös Toledoon ja Segoviaan.

TIETOA TUTKIMUKSESTA:

Matkahakukone momondo toteutti kansainvälisen kyselyn ihmisten matkailutottumuksista ja matkailun trendeistä online-tutkimuksena Cint-paneelin kautta. Kysely toteutettiin 2.–12. tammikuuta 2017, ja siihen osallistui 1011 iältään 18–65-vuotiasta suomalaista. Kysely on maantieteellisesti sekä ikä- ja sukupuolijakaumaltaan väestöedustava. Suomen lisäksi kysely toteutettiin 22 muussa maassa: Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Hollannissa, Belgiassa, Espanjassa, Portugalissa, Puolassa, Romaniassa, Turkissa, Venäjällä, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Brasiliassa, Kiinassa ja Australiassa. 

Lisätiedot: 

Ulla Helander

Miltton

ulla.helander@miltton.fi

040 741 9615

momondosta: 

momondo.fi on ilmainen ja riippumaton kansainvälinen matkahakusivusto, joka vertailee miljardeja lento-, hotelli- ja matkahintoja. momondo on voittanut lukuisia palkintoja, ja sitä ovat suositelleet useat johtavat kansainväliset mediat, kuten CNN, Frommer’s, The New York Times ja The Daily Telegraph. momondon pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yritys palvelee matkustajia 35 markkina-alueella. momondon mobiilisovellukset ovat saatavilla ilmaiseksi iPhone- ja Android-laitteille.

Avainsanat:

Yrityksestä

Miltton Group on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava markkinoinnin, vaikuttamisen ja viestinnän asiantuntijatalo, jonka tytäryhtiöitä ovat Miltton, Miltton Brussels, Miltton Creative, Miltton Labs, Miltton Markets, Miltton Networks, Miltton Nordics, Miltton Purpose, Miltton Sparks ja Nordic West Office. Ryhmän palveluksessa on yli 200 henkilöä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2016 noin 19,6 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta 35 %. Miltton Group on itsenäisessä kotimaisessa omistuksessa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit