Suomalaisten pääsiäissuosikit: laskettelua Levillä ja kaupunkilomailua Euroopan metropoleissa

Pääsiäisen pitkä viikonloppu tuo monelle suomalaiselle mahdollisuuden irrottautua arjesta matkustamalla esimerkiksi Eurooppaan. Pääsiäisen matkahauissa korostuvatkin Euroopan perinteiset kaupunkikohteet, mutta niiden lisäksi suomalaiset haluavat suunnata vielä Kittilään keväthangille. Matkahakukone momondo.fi listasi suomalaisten suosituimmat lentohaut pääsiäiseksi.

Aurinkoinen päivä Levillä. Kuva: Anna B

Viime vuoteen verrattuna pääsiäisviikonlopun kymmenen kärkeen on noussut yksi uusi kaupunki: kotimainen laskettelukohde Kittilä. Muuten haetuimpien pääsiäiskohteiden listan kärki on pysynyt suhteellisen samanlaisena, ja vain kaupunkien keskinäiset sijoitukset ovat muuttuneet hieman.

Tänä vuonna sekä pääsiäisviikonlopun lomien että pidempien pääsiäislomien suosikit löytyvät Euroopasta. Tutut suurkaupungit kuten Berliini, Lontoo ja Barcelona vetoavat suomalaisiin pääsiäisenäkin. Pidempien lomien listalle on yltänyt Euroopan kohteiden lisäksi New York.

”Pääsiäisen aikoihin Keski- ja Etelä-Euroopassa on kevät jo pitkällä, joten suomalaiset suuntaavat nauttimaan eurooppalaisista klassikkokohteista kevätauringossa. Toisaalta osa kaipaa eteläisen suomen vähälumisen talven vuoksi vielä lasketturinteisiin, mikä näkyy Kittilän suosion nousuna”, sanoo momondon Suomen markkinointipäällikkö Petteri Jalonen .

Niukasti kymmenen haetuimman kohteen ulkopuolelle jäivät lyhyempien lomien listalla Istanbul ja pidennettyjen lomien listalla Dubai.

”Istanbul ja Dubai ovat hyviä pääsiäiskohteita niille, jotka haluavat pakoon Euroopan pääsiäiskarnevaaleja ja viettävät pääsiäisensä mieluummin vaikka shoppaillen. Nämä kohteet tarjoavat myös taattua lämpöä aurinkoa kaipaaville”, kertoo Jalonen.

Koko maan haetuimmat kohteet lyhyille pääsiäislomille (2.–6.4.):
  1. Berliini
  2. Lontoo
  3. Barcelona
  4. Amsterdam
  5. Pariisi
  6. Praha
  7. Rooma
  8. Budapest
  9. Kööpenhamina
  10. Kittilä
Koko maan haetuimmat kohteet pitkille pääsiäislomille (27.3.–6.4.):
  1. Barcelona
  2. Malaga
  3. Lontoo
  4. Kittilä
  5. Berliini
  6. New York
  7. Rooma
  8. Pariisi
  9. Praha
  10. Lissabon

TUKHOLMA KIEHTOO PÄÄKAUPUNKISEUDUN ULKOPUOLELLA

Suomalaisten pääsiäislomahauissa on huomattavissa myös alueellisia eroja. Turkulaisia, tamperelaisia ja oululaisia kiinnostaa pääsiäiskohteena Tukholma, kun taas pääkaupunkiseutulaisten haetuimpien kohteiden listalle naapurimme ei mahtunut.

Lisäksi kullakin alueella on omat erikoissuosikkinsa, joita ei muiden alueiden kärkisijoilta löydy. Pääkaupunkiseutulaiset mielivät New Yorkiin, turkulaiset Gdanskiin, tamperelaiset Bremeniin ja Milanoon ja oululaiset Varsovaan.

Lyhyet lomat Helsinki-Vantaalta:
  1. Lontoo
  2. Berliini
  3. Barcelona
  4. Amsterdam
  5. Praha
  6. Pariisi
  7. Budapest
  8. Rooma
  9. Kööpenhamina
  10. Riika
Pitkät lomat Helsinki-Vantaalta:
  1. Barcelona
  2. Malaga
  3. Lontoo
  4. Berliini
  5. Kittilä
  6. Praha
  7. Rooma
  8. Lissabon
  9. New York
  10. Pariisi
Lyhyet lomat Turusta:
  1. Gdansk
  2. Amsterdam
  3. Riika
  4. Lontoo
  5. Praha
  6. Berliini
  7. Kööpenhamina
  8. Barcelona
  9. Pariisi
  10. Tukholma
Pitkät lomat Turusta:
  1. Gdansk
  2. Pariisi
  3. Tukholma
  4. Kittilä
  5. Barcelona
  6. Kööpenhamina
  7. Lontoo
  8. Rooma
  9. Amsterdam
  10. Malaga
Lyhyet lomat Tampereelta:
  1. Lontoo
  2. Budapest
  3. Tukholma
  4. Malaga
  5. Bremen
  6. Berliini
  7. Praha
  8. Amsterdam
  9. Milano
  10. Kööpenhamina
Pitkät lomat Tampereelta:
  1. Malaga
  2. Lontoo
  3. Budapest
  4. Kittilä
  5. Bremen
  6. Milano
  7. Barcelona
  8. Alicante
  9. Kööpenhamina
  10. Tukholma
Lyhyet lomat Oulusta:
  1. Helsinki
  2. Amsterdam
  3. Lontoo
  4. Budapest
  5. Riika
  6. Pariisi
  7. Praha
  8. Varsova
  9. Barcelona
  10. Berliini
Pitkät lomat Oulusta:
  1. Helsinki
  2. Malaga
  3. Barcelona
  4. Lontoo
  5. Tukholma
  6. Praha
  7. Pariisi
  8. Rooma
  9. Teneriffa
  10. Berliini

Tiedot perustuvat momondo.fin kautta haettuihin lentoihin, joiden matkustusajankohta on lyhyille pääsiäislomille huhtikuun 2. ja 6. päivän välillä sekä pidemmille pääsiäislomille maaliskuun 27. ja huhtikuun 6. päivän välillä.

Lisätiedot:

Ulla Helander  

Miltton

ulla.helander@miltton.fi

040 741 9615

momondosta:

momondo.fi on ilmainen ja riippumaton kansainvälinen matkahakusivusto, joka vertailee miljardeja lento-, hotelli- ja matkahintoja. momondo on voittanut lukuisia palkintoja, ja sitä ovat suositelleet useat johtavat kansainväliset mediat, kuten  CNN, The New York Times ja The Daily Telegraph . momondon pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yritys palvelee matkustajia 30 markkina-alueella. momondon mobiilisovellukset ovat saatavilla ilmaiseksi iPhone -, Android - ja Blackberry -laitteille.

Avainsanat:

Yrityksestä

Miltton Group on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava viestintätoimistoryhmä, jonka tytäryhtiöitä ovat Miltton, Miltton Brussels, Miltton Creative, Miltton Labs, Miltton Markets, Miltton Networks, Miltton Nordics, Miltton Purpose ja Miltton Sparks. Ryhmän palveluksessa on yli 200 henkilöä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2016 noin 19,5 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta 35 %. Miltton Group on itsenäisessä kotimaisessa omistuksessa.