• news.cision.com/
  • Miltton/
  • Suomalaisten tapahtumiin osallistuminen nousussa – Lippupalvelu panostaa huipputekniikkaan

Suomalaisten tapahtumiin osallistuminen nousussa – Lippupalvelu panostaa huipputekniikkaan

Report this content

Kasvava kiinnostus tapahtumiin asettaa paineita lipunmyynnille. Alan tunnetuin lipunvälitystoimija Lippupalvelu kehittää järjestelmäänsä jatkuvasti taatakseen asiakkailleen onnistuneen, turvallisen ja luotettavan ostotapahtuman.  

Suomalaisten innostus tapahtumiin on noussut hieman viime vuodesta. Suosituimpia tapahtumia ovat musiikkitapahtumat, seuraavaksi suosituimpia taas teatteriesitykset ja koko perheen tapahtumat. GMI Interactiven paneelilla toteutettuun online-tutkimukseen vastanneista 78 prosenttia oli käynyt tapahtumassa ainakin kerran viimeksi kuluneen vuoden aikana, kun viime vuonna vastaava luku oli 76 prosenttia. 

Kasvava kiinnostus tapahtumia kohtaan asettaa odotuksia myös lippujen myynnille. Lippupalvelun verkkokaupassa käy kuukausittain noin 600 000 uniikkia kävijää, jonka lisäksi kivijalkakauppojen merkitys on suuri erityisesti pienillä paikkakunnilla. Tähän Lippupalvelu on vastannut aloittamalla yhteistyön Makuunin kanssa keväällä 2015.

Tutkimus osoittaa, että suomalaiset arvostavat lipunoston yhteydessä luotettavuutta ja turvallisuutta, ja tästä Lippupalvelu on saanut erityisen korkeat pisteet. Lippupalvelu kehittää ja testaa järjestelmäänsä jatkuvasti ja on panostanut verkkokauppansa toimivuuteen erityisesti suurten myyntien yhteydessä reagoiden tarvittaessa lisäkapasiteetin tarpeeseen. Käytännössä kattoa kävijämäärille ei ole.

-Meille on tärkeää, että voimme myydä lippuja sekä tapahtumiin, joissa on 55 paikkaa kuin megakonsertteihin, joissa on 55 000 paikkaa. Suurten tapahtumien myynnin yhteydessä saamme hyvin harvoin palautetta siitä, ettei tekniikka toimi. Vihaisin palaute koskee sitä, että lippuja ei riitä kaikille, Lippupalvelun toimitusjohtaja Ari Kuokkanen naurahtaa.

Myös rahaliikenteen toimivuus vaikuttaa oleellisesti asiakkaiden luottamukseen ja kokonaiselämyksen onnistumiseen. Suurin osa tapahtumakävijöistä käytti pääsylippuihin jopa 50 euroa. Innokkaimpia olivat konserteissa kävijät, joista runsas neljännes (29 %) kulutti lippuihin vuodessa yli 150 euroa.

Verkkokaupan, mobiilin ja sosiaalisen median merkitys kasvaa jatkuvasti lippujen ostamisessa ja tapahtumiin liittyvässä tiedonhankinnassa.

-Kesällä käyttöönotettu sovelluksemme on ollut suosituimpia latauksia App Storessa. Liput tallentuvat automaattisesti sovellukseen, ja niillä pääsee sisään, vaikka verkko olisi festareilla kaatunut.

Vuosittaisessa Brand Tracker -tutkimuksessa mitataan yleisöhaastatteluin eri lipunvälitystoimistojen toimintaa sekä tapahtumissa käyntiä. Tutkimuksen mukaan Lippupalvelu jatkaa selkeänä markkinajohtajana lipunvälitystoimistojen keskuudessa. Lippupalvelu on Suomen johtava lipunvälitystoimija niin palvelussa kuin tunnettuudessa. Lippupalvelun tunnettuus Suomessa on 94 %.

Ticketmaster on MRS:n (Market Research Society) kumppaniyritys. Tutkimuksessa noudatettiin MRS:n tutkimusohjeistuksia ja -metodeja (code of conduct), jotka on MRS:n lisäksi hyväksynyt myös EFAMRO (the European Research Federation). Tutkimus toteutettiin ottamalla kattava otos suomalaisista ja heidän joukostaan haastattelupaneeliin osallistui runsas tuhat sellaista suomalaista, jotka olivat käyneet vuoden aikana vähintään yhdessä yleisötapahtumassa.

Lisätietoja:

Sami Verno, viestintä, 040 831 9497, sami.verno@lippupalvelu.fi

Lippupalvelu on alan tunnetuin Suomessa ja takana on jo yli 70 vuoden kokemus lipunvälitystoiminnasta. Lippupalvelun omistaa Ticketmaster, joka on osa maailman suurinta viihdeteollisuuden yritystä Live Nation Entertainment Inc:ia. Ticketmaster myy vuosittain noin 450 miljoonaa lippua teatteri-, kulttuuri-, viihde- ja urheilutapahtumiin yli 20 maassa. Tällä lukemalla Ticketmaster on maailman suurin toimija alalla, ja lisäksi Ticketmasterin verkkokauppa on maailman kymmenen suurimman verkkokaupan joukossa.

Tilaa

Liitteet & linkit