Suomen päättäjille yrittäjyysvalistusta Malesiasta

Report this content

Syksyllä 2014 vuoden arvokkaimmaksi yrittäjäksi valittu Evon Söderlund lahjoittaa Taivas+Helvetti-yrittäjyyskirjat kaikille kansanedustajille ja 200 johtavalle virkamiehelle.

Yrittäjän päivän aattona 4.9.2015 järjestetään uuden Taivas+Helvetti-kirjan julkistustilaisuus Huone Tapahtumahotellissa. Tapahtuman yhteydessä pääministeri Juha Sipilä kertoo oman näkemyksensä yrittäjäasenteesta ja tämän jälkeen Malesiasta Suomeen muuttanut Evon Söderlund luovuttaa eduskunnalle ja virkamiehille uudet Taivas+Helvetti-kirjat.

“Olen kohdannut omalla yrittäjyyspolullani haasteita ja suoranaisia esteitä. Kansanedustajille ja virkamiehille lahjoittamani kirjat auttavat näkemään yrittäjyyden taivaan ja helvetin sisäpuolelta ja toivottavasti toimivat innoittaja entistä yrittäjämyönteisemmän toimintaympäristön rakentamisessa”, Evon toteaa.

PwC’s Most Valuable Entrepreneur -tunnustukseen kuuluu 10 000 euron palkinto hyväntekeväisyyteen lahjoitettavaksi. Evon päätti käyttää 10 000 euroa kirjalahjoitukseen.

“Yrittäjyyskulttuurin edistäminen ja yrittäjyyteen kannustaminen on Taivas+Helvetti-toiminnan tärkein ja ainoa päämäärä. Olemme kiitollisia, että Evon on halunnut tukea suomalaisen yrittäjyyskulttuurin kehittymistä myös tältä osin”, summaa Taivas+Helvetti-ilmiön isä, Mika Mäkeläinen.

“Olemme tähän mennessä saaneet lahjoittaa noin 45 000 kirjaa valmistuville nuorille. Lisäksi 25 000 suomalaista on ostanut Taivas+Helvetti-kirjan itselleen tai lahjaksi. Tänään julkaisemme neljännen Taivas+Helvetti-kirjan, jonka toivomme taas löytävän mahdollisimman monen suomalaisen käsiin”, jatkaa Mika.

Taivas+Helvetti Vol.3 - Riko rajasi -kirjassa 15 yrittäjää jakaa oman tarinansa. Mukana kirjassa ovat Khuong Le, Mikko Kuitunen, Päivikki Palosaari, Minna Parikka, Risto Käkelä, Kimmo Laiho, Valtteri Lindholm, Maria Severina, Kaisa Jaakkola, Pirkko Vuohela, Risto Lähdesmäki, Joona Haatainen, Veikko Lesonen, Aki Soudunsaari ja Jouko Virranniemi.

Yrittäjän Taivas+Helvetti Vol.3 on myynnissä osoitteessa www.taivasjahelvetti.fi sekä Akateemisessa ja muissa johtavissa kirjakaupoissa. Ovh 34,90€

Lisätietoa:

Mika Mäkeläinen,

Taivas+Helvetti-ilmiön isä, One on one Oy,

puh. +358 40 549 1717, mika.makelainen(at)taivasjahelvetti.fi

Evon Söderlund,

Yrittäjä, Huone Tapahtumahotelli Oy

puh. +358 40 670 8828

Henri Kunnas,

Miltton Oy (haastattelupyynnöt ja median kirjakyselyt)

puh.+358 50 350 4585, henri.kunnas@miltton.fi

TAIVAS+HELVETTI: Taivas+Helvetti syntyi Mika Mäkeläisen halusta vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan. Taivas+Helvetin tarkoituksena on tuoda  esiin ilon, asenteen ja tekemisen merkitys elämässä menestymisessä. Taivas+Helvetti kertoo tarinoita ihmisistä, jotka ovat ottaneet vastaa itseään suuremman haasteen. Mukana on 56 yrittäjän ja 13 urheilijan henkilökohtainen tarina yhteensä neljässä kirjassa. Tähän mennessä noin 45 000 opinnoistaan valmistuvaa nuorta on saanut lahjaksi Taivas+Helvetti-yrittäjäkirjan. Kirjoja on ostanut yli 25 000 suomalaista.

MIKA MÄKELÄINEN: Mika on pitkän linjan sarjayrittäjä ja yhteiskunnallisesti aktiivinen toimija. Hänet valittiin 40 lupaavimman eurooppalaisen nuoren johtajan joukkoon vuonna 2012 ja edellisenä vuonna hän sai Suomessa Young Entrepreneur of the Year -tunnustuksen. Yksi Mikan yrittäjyyden merkkipaaluista oli Siili Solutionin listaaminen Nasdaq OMX First North -listalle.

EVON SÖDERLUND nimettiin Taivas+Helvetti kirjan lukijoiden ja raadin toimesta PwC:n Suomen arvokkaimmaksi yrittäjäksi syksyllä 2014. Evon on Huone tapahtumahotellin perustaja. Evon muutti 19 vuotiaan Maleasiasta Suomeen. Evon on koulutukseltaan restonomi Haaga Helia Ammattikorkeakoulusta. Huoneen Evon perusti kaksi vuotta sitten.

HUONE TAPAHTUMAHOTELLI. Maailman ainoassa tapahtumahotellissa kokoukset ja juhlat kääritään uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Huone on tehnyt tapahtumien järjestämisen helpoksi. Asiakas saa kaiken valmiina yhdestä paikasta: laadukkaat tilat, henkilökohtaisen palvelun, maukkaat ruoka- ja juomatarjoilut ja jopa ohjelman tilaisuuteen sopivana. Kahdeksan erilaista teematilaa kattavilla laitteistoilla. Tilat sopeutuvat joustavasti päivä- tai iltakäyttöön, neljästä tilasta on yhteys saunatilaan sekä kaikille tiloille on yhteinen lounge, jossa baari. Vuoden 2015 lopulla Huone avaa toisen kerroksen ja tarjoaa lisää tapahtumatiloja, malesialaiseen ruokaan keskittyvän keittiön ja  ruokasalin, laajan sisäterassin sekä uusia ainutlaatuisia palveluita tapahtumiin.

TAIVAS+HELVETTI YRITTÄJÄT JA URHEILIJAT. Niklas Hed, Ola Kukkasniemi, Satu Kontinen, Juhani Lehti, Pekka Siivonen-Uotila, Jude Njila, Nina Ignatius, Jukka Jokiniemi, Teemu Nikkanen, Suvi Widgrén, Jari Sarasvuo, Nelli Lähteenmäki, Jaan Apajalahti, Sirpa Jyrkkänen, Timo Merikallio, Mikko Kodisoja, Aulis Kärkkäinen, Berndt von Frenckell, Olli Muurainen, Riitta Antinmäki, Mika Mäkeläinen, Mika Anttonen, Evon Söderlund, Raino Kukkonen, Ida Hakola, Pekka Hyysalo, Marko Mäkinen, Sampo Kaulanen, Laura Juvala, Lasse Jalkanen, Heikki Salmela, Susanna Rantanen, Mohammad Darwich, Riku Korhonen, Pertti Yliniemi, Johanna Soilu, Peter Fredman, William Wolfram, Mikko Wirén, Jasu Koponen, Ilpo Martikainen, Marjo Miettinen, Jarkko Nieminen, Mika Poutala, Noora-Lotta Neziri, Enni Rukajärvi, Ville Lång, Eva Walhström , Hanno Möttölä, Upi Sivula, Riikka Lehtonen, Jere Forsberg, Nikolai Alho, Jere Lehtinen, Noora Räty, Khuong Le, Mikko Kuitunen, Päivikki Palosaari, Minna Parikka, Risto Käkelä, Kimmo Laiho, Valtteri Lindholm, Maria Severina, Kaisa Jaakkola, Pirkko Vuohela, Risto Lähdesmäki, Joona Haatainen, Veikko Lesonen, Aki Soudunsaari ja Jouko Virranniemi.

 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit