Taivas+Helvetti -kirjasarjan uusin tulokas yllättää urheilijatarinoilla

”Ei hitto, eihän tässä tarvitse pelkkiä Suomen mestaruuksia tavoitella!” -Nooralotta Neziri

Taivas+Helvetti -kirjasarjan kolmas julkaisu kurkistaa syvälle ammattiurheilun värikkääseen ja osin raadolliseenkin maailmaan. Urheilijan Taivas+Helvetti kertoo 13 suomalaisen huippu-urheilijan tarinan iloisemmin, kipeämmin ja avoimemmin kuin koskaan ennen.

Taivas+Helvetti -yhteisö on nyt uusimman tulokkaansa myötä jo kolmen kirjan verran inspiroinut suomalaisia toteuttamaan unelmiaan. Tavoitteena on jättää suomalainen yhteiskunta vahvempana seuraaville sukupolville herättämällä henkiin todellisia tarinoita ihmisistä, jotka ovat riskejä kaihtamatta taistelleet kohti päämääriään. Taivas+Helvetti -kirjasarja kannustaa suomalaisia esimerkkien kautta lopettamaan pohtimisen ja sen sijaan tarttumaan määrätietoisesti omiin unelmiinsa. Esipuheen kirjaan on kirjoittanut Aki Riihilahti.

Siinä missä sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa keskittyivät yrittäjätarinoihin, tuo uusin tulokas avoimesti esille ammattiurheilijoiden elämään liittyvät haasteet sekä tähtihetket. Myöskään vaikeuksia ei kaihdeta – ammattiurheilijan tiellä käydään niin taivaassa, kuin helvetissäkin. Kirjassa käydään läpi niin urheilu- kuin siviilielämänkin haasteita rehellisen avoimesti. Mukaan on valikoitunut monipuolinen joukko eri lajien edustajia ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Kirjoja myyvät kirjakauppojen ja Taivas+Helvetti verkkokaupan lisäksi myös eri urheiluseurat.  Jokaisesta myydystä kirjasta seura saa 10 euroa nuorten urheilutoiminnan tukemiseen.

Ensimmäinen Taivas+Helvetti -kirja julkaistiin 2013 ja siinä kerrottiin yrittäjien tarinoita. Kirja saavutti valtavan suosion ja yrittäjien henkilökohtaiset tarinat haaveista, vastoinkäymisistä ja niiden voittamisesta avasivat suomalaisia arkisia menestystarinoita täysin uudella tavalla. Kaikkia Taivas+Helvetti -kirjoja yhdistää tarinat ihmisistä, jotka ovat ottaneet vastaan itseään suuremman haasteen.

Kirja on saatavilla Taivas+Helvetti verkkokaupasta (kauppa.taivasjahelvetti.fi) 1.7.2015 ja Akateemisesta kirjakaupasta 15.7.2015 (ovh 34,90 euroa). Kirjan ovat kirjoittaneet Karo Hämäläinen ja Miika Peltola.

Urheilijan Taivas+Helvetti -kirjassa esiintyvät urheilijat

Nooralotta Neziri on suomalainen pikajuoksija sekä pika-aitajuoksija, joka edustaa Turun Urheiluliittoa. Neziri juoksi 13. Heinäkuuta 2014 sadan metrin aitajuoksun Suomen ennätyksen 12,98 sekuntia. Hän on kotoisin Porista.

Jarkko Nieminen on suomalainen tennispelaaja. Hänen paras sijoituksensa on ATP-maailmanlistalla kaksinpelissä sijalle 12 heinäkuussa 2006 ja nelinpelissä sijalle 42 tammikuussa 2008. Grand Slam –turnauksissa hän on päässyt kaksinpelissä kolme kertaa puolivälieriin ja nelinpelissä kerran välieriin. Jarkko Nieminen on korkeimmalle sijoittunut suomalainen tennispelaaja ja ainoa ATP-kaksinpeliturnauksen voittanut suomalainen.

Noora Räty on suomalainen jääkiekkomaalivahti. Hän on osallistunut kolmiin olympialaisiin ja jo vuonna 2006 hän oli 16-vuotiaana mukana Torinon talviolympialaisissa, joissa Suomi sijottui neljänneksi. MM-kilpailuihin Räty on osallistunut viidesti.

Mika Poutala on suomalainen pikaluistelija, joka on erikoistunut sprinttimatkoille. Hän sijottui 22:nneksi 500 metrillä ja 26:nneksi 1000 metrillä Torinon vuoden 2006 talviolympialaisissa.  Vapaa-ajallaan hän esittää hengellistä rap-musiikkia taitelijanimellä Plastic sekä on helluntailainen. Hänen käsialaansa oli Suomen joukkueen virallinen kisakappale Torinon olympialaisiin.

Eva Wahlström on Suomen menestynein naisnyrkkeilijä. Hän voitti vuosina 2004 ja 2005 EM-hopeaa. Huhtikuussa 2015 hänestä tyli ensimmäinen ammattilaisnyrkkeilyn maailmanmestaruuden voittanut suomalainen.

Ville Lång on suomalainen sulkapalloilija. Hän on vuosien 2005-2014 kaksinpelin Suomen mestari ja voitti lisäksi vuonna 2003 nuorten EM-pronssia. Lång on voittanut 12 kansainvälistä turnausta.

Riikka Lehtonen kaikkien aikojen menestynein suomalainen lentopalloilija. Hän on voittanut urallaan muun muassa Lentopallon Mestareiden liigan sekä neljän maan eri mestaruuden. Hän on pelannut lukuisissa kansainvälisissä sarjoissa mukaan lukien Ranskassa, Italiassa sekä Japanissa.

Nikolai Alho on suomalainen jalkapalloilija ja laulaja, joka on pelipaikaltaan laitahyökkääjä. Hän edustaa Veikkausliigassa pelaavaa Helsingin Jalkapalloklubia. Lisäksi Alho tunnetaan laulajana. Joulukuussa 2013 hän teki levytyssopimuksen JVG-yhtyeen perustaman PME Recordsin kanssa. Hän on todennut julkisesti, että ei aio keskittyä musiikintekoon ahkerasti ennen kuin jalkapalloura on takana.

Hanno Möttölä on suomalainen entinen koripalloilija. Häntä pidetään kaikkien aikojen menestyneimpänä suomalaisena lajissaan. Möttölä on ensimmäinen suomalainen koripalloilija, joka on pelannut NBA:ssa ja on Suomen maajoukkueen kaikkien aikojen parhaita pelaajia. Hänet on valittu kaksi kertaa Euroliiga-kierroksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Jere Lehtinen on uransa päättänyt suomalainen jääkiekkoilija, Stanley Cup -voittaja sekä olympia- ja MM-mitalisti. Hänen paikkansa on laitahyökkääjä. Lehtinen oli pitkään Suomen jääkiekkomaajoukkueen tärkeimpiä pelaajia. Hän on muun muassa edustanut Suomea neljästi maailmanmestaruuskilpailuissa, kahdesti maailmancupissa ja viidesti olympialaisissa saavutaen kahdeksan arvokisamitalia ja maailmancupin toisen sijan.

Jere Forsberg on suomalainen jousiampuja ja paraolympiavoittaja. Hän on alaraajahalvautunut ja ampuu nuolia pyörätuolista. Forsberg coitti kultaa Lontoon paraolympialaisissa 2012.

Enni Rukajärvi on suomalainen lumilautailija. Hänestä tuli Espanjan La Molinassa slopestylen kautta aikojen ensimmäinen maailmanmestari tammikuussa 2011. Vuonna 2014 hän voitti slopestylen hopeaa Sotshin olympialaisissa. Rukajärvi toimi myös Suomen joukkueen lipunkantajan Sotshin olympialaisten avajaisseremoniassa.

Urpo Sivula on suomalainen lentopalloilija. Urallaan Sivula on voittanut muun muassa SM-kultaa, kaksi SM hopeaa sekä kolme Suomen Cup –mestaruutta. Ylkomailla hän on pelannut Turkin, Italian ja Saksan pääsarjoissa. Sivula pelasi ensimmäiset maaottelunsa 18-vuotiaana ennen kuin oli pelannut ainuttakaan ottelua SM-liigassa.

Kuvat: Jussi Ratilainen

Lisätietoja:

Kari Aalto

+358408619344

kari@taivasjahelvetti.fi

Henri Kunnas

+358503504585

henri.kunnas@miltton.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Miltton Group on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava markkinoinnin, vaikuttamisen ja viestinnän asiantuntijatalo, jonka missiona on olla luotetuin neuvonantaja pohjoismaisille yrityksille sekä kansainvälisille organisaatioille New Nordics -alueella. Miltton-ryhmän palveluksessa on yli 250 henkilöä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2017 noin 23 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta 20 %.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit