Tänä vuonna syyslomalla suunnataan viime vuotta lähemmäksi

Sateinen kesä on saanut suomalaiset haikailemaan aurinkoisempiin maisemiin. Tämän vuoden syyslomien suosikkikohde on Espanjan Aurinkorannikko ja sen suurin kaupunki Malaga. Viime vuoteen verrattuna syyslomilla suunnataan lähemmäksi kotia – kaukokohteita ei kymmenen suosituimman matkakohteen listalle mahdu. Matkahakukone momondo.fi listasi suomalaisten haetuimmat syyslomakohteet.


Värikäs Lissabon. Kuva:  Pedro Ribeiro Simões

Suomalaisista suuri osa suuntaa syyslomilleen viikoilla 42 ja 43, jolloin kouluissa vietetään syyslomakautta. Tänä vuonna suomalaiset halajavat lämpimimpiin maisemiin: suosituimpien lomamaiden joukosta löytyvät Espanja, Italia ja Portugali. Uusina tulokkaina listalle ovatkin nousseet trendikäs Lissabon ja klassikkokohde Las Palmas.

Myös perinteiset kaupunkikohteet kiinnostavat, sillä kymmenen kärjestä löytyvät Lontoo, Berliini, Pariisi, Amsterdam sekä Tukholma. Heikentynyt taloustilanne vaikuttaa suomalaisten syyslomiin: kymmenen haetuimman kohteen listalta ei tällä kertaa löydy yhtäkään Euroopan ulkopuolista kohdetta.

”Aiemmissa tutkimuksissamme olemme huomanneet, että taloustilanteen huonontuessa suomalaiset karsivat muualta kuin lomamatkoista. Reissailu hoidetaan budjetin puitteissa: jos varat eivät riitä kaukomatkaan, läheltäkin löytyy useita mielenkiintoisia kohteita”, kertoo momondon edustaja Petteri Jalonen . ”Euroopassakin voi matkata erittäin monipuolisesti, halusipa sitten auringon lämpöön löhöilemään tai suurkaupunkiin tutustumaan kulttuuriin sekä shoppailemaan.”

10 haetuinta syyslomakohdetta vuonna 2015 (suluissa vuoden 2014 sijoitus):

  1. Malaga (1.)
  2. Barcelona (3.)
  3. Lontoo (2.)
  4. Berliini (4.)
  5. Rooma (5.)
  6. Lissabon (-)
  7. Pariisi (6.)
  8. Amsterdam (8.)
  9. Las Palmas (-)
  10. Tukholma (10.)

KAIKKIALTA MATKATAAN LÄMPÖÖN – ERI SUOSIKKIKOHTEET ERI PUOLILLA SUOMEA

Suomalaisten syyslomahauissa on huomattavissa alueellisia eroja. Pääkaupunkiseudulta suunniteltiin matkoja Espanjan lisäksi Euroopan metropoleihin. Kärjen tuntumasta löytyvät trendikkäät Barcelona, Berliini sekä nousussa oleva Lissabon. Myös tamperelaisten keskuudessa Espanjan kohteet olivat suosittuja, mutta lisäksi pirkanmaalaisia kiinnostivat Lontoo ja Tukholma. Rovaniemeläisten listan kärjestä löytyvät aurinkoiset Rodos ja Malaga. Pohjoisen kymmenen kärkeen mahtuvat kaupunkikohteista myös Praha, Kööpenhamina ja Riika, jotka eivät mahdu muiden lentokenttäpaikkakuntien suosituimpien kohteiden listalle.

Helsinki-Vantaa:

  1. Malaga
  2. Barcelona
  3. Lontoo
  4. Berliini
  5. Rooma
  6. Lissabon
  7. Pariisi
  8. Amsterdam
  9. Las Palmas
  10. Antalya

Tampere:

  1. Malaga
  2. Lontoo
  3. Alicante
  4. Tukholma
  5. Budapest
  6. Milano
  7. Barcelona
  8. Frankfurt
  9. Bremen
  10. Berliini

Rovaniemi:

  1. Rodos
  2. Malaga
  3. Budapest
  4. Barcelona
  5. Praha
  6. Kööpenhamina
  7. Berliini
  8. Pariisi
  9. Amsterdam
  10. Riika

SYYSLOMALLA HALUTAAN NAUTTIA JOKA HETKESTÄ

Suuri osa syyslomien aikaan matkustavista haluaa ottaa lomasta kaiken irti, sillä 21 prosenttia hakukoneen käyttäjistä on hakenut seitsemän päivän matkoja. Myös pidennetyt viikonloput ovat suosittuja, sillä 16 prosenttia käyttäjistä on hakenut kolmen päivän matkoja, ja 15 prosenttia neljän päivän matkoja.

”Kokonaisen viikon mittaiset lomat ovat tänä vuonna suosituimpia, mutta kaikille tämä ei ole kuitenkaan mahdollista. Pidennetyt viikonloputkin riittävät loistavasti eurooppalaisiin kohteisiin tutustumiseen”, Jalonen toteaa.

Tiedot perustuvat momondo.fin kautta haettuihin lentoihin, joiden matkustusajankohta on lokakuun 9. ja 18. päivän välillä.


Lisätiedot:

Ulla Helander
Miltton
ulla.helander@miltton.fi
040 741 9615

momondo
Matkahakukone www.momondo.fi etsii ja vertailee lentojen, hotellien ja matkatarjousten hintoja miljardeista hakutuloksista. Vuonna 2006 perustettu momondo on voittanut lukuisia lentovertailutestejä, ja yritystä ovat suositelleet lukuisat arvostetut kansainväliset mediat, kuten New York Times, CNN, NBC, CBS, Frommer's ja The Daily Telegraph. momondon ilmainen mobiilisovellus on saatavilla iPhone , Android ja Blackberry -laitteisiin.

Avainsanat:

Yrityksestä

Miltton Group on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava viestintätoimistoryhmä, jonka tytäryhtiöitä ovat Miltton, Miltton Brussels, Miltton Creative, Miltton Labs, Miltton Markets, Miltton Networks, Miltton Nordics, Miltton Purpose ja Miltton Sparks. Ryhmän palveluksessa on yli 200 henkilöä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2016 noin 19,5 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta 35 %. Miltton Group on itsenäisessä kotimaisessa omistuksessa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit