Thaimaa on suomalaisten joulun ja uudenvuoden ykkönen

Vuoden pimeimpään aikaan ajatukset kääntyvät usein ulkomaille, ja monet suomalaiset viettävätkin joulun ja uudenvuoden mieluummin uimarannalla tai suurkaupungin vilinässä kuin kotona kuusen ympärillä. Matkahakukone momondo.fi listasi suomalaisten suosituimmat lentohaut joulun ja uudenvuoden lomille.

JOULUNA KAUKOMAILLE, UUTENAVUOTENA EUROOPPAAN

Viimeaikaisista protesteista huolimatta Thaimaa on yhä suomalaisten ehdoton suosikki sekä joulun että uudenvuoden lomille: Bangkok nousi molempien listojen kärkeen selvällä erolla seuraavaksi suosituimpiin hakuihin. Joulun lomien viiden suosituimman joukkoon mahtuu myös toinen kohde Thaimaasta, Phuket. Muutenkin joulun haetuimmat matkat suuntautuvat kaukomaille, sillä Bangkokin ja Phuketin väliin sijoittuvat Singapore ja New York. Viiden kärjessä on vain yksi eurooppalainen kohde, neljänneksi sijoittunut Lontoo.

Vuoden vaihtumista suomalaiset puolestaan haluavat juhlia lämpöisen Thaimaan lisäksi Euroopan suurkaupungeissa. Viiden suosituimman uudenvuodenkohteen joukossa ovat Bangkokin lisäksi Pariisi, Praha, Berliini ja Lontoo.

”Lämpimät kaukokohteet, kuten Thaimaa ja Singapore, houkuttelevat selvästi niitä suomalaisia, jotka lähtevät pidemmille, yli joulun ja uudenvuoden kestäville lomille. Lyhyemmille kaupunkilomille Euroopan pääkaupunkeihin lähdetään uudenvuoden tienoilla”, kertoo momondon edustaja Julie Pedersen.

Thaimaahan matkaavat voivat odottaa tapaavansa matkalla myös muita pohjoismaalaisia, sillä Bangkok on myös ruotsalaisten ja norjalaisten haetuin joulun ja uudenvuoden lomakohde. Erojakin naapureiden välillä on: ruotsalaisten haetuimpien kohteiden viiden kärkeen mahtuu aurinkoinen ostosparatiisi Dubai, ja norjalaisten toiseksi suosituimmaksi hauksi nousi Filippiinien Manila.

JOULUN JA UUDENVUODEN HAETUIMMAT KOHTEET:

Joulun top 5:

  1. Bangkok
  2. Singapore
  3. New York
  4. Lontoo
  5. Phuket

Uudenvuoden top 5:

  1. Bangkok
  2. Pariisi
  3. Praha
  4. Berliini
  5. Lontoo

Tiedot perustuvat momondo.fin kautta haettuihin lentoihin, joiden lähtöajankohta on joululomille joulukuun 22. ja 27. päivän välillä ja uudenvuodenlomille joulukuun 29. ja tammikuun 2. päivän välillä.

Lisätiedot:

Ulla Helander

Miltton

ulla.helander@miltton.fi

040 741 9615

momondo
Matkahakukone www.momondo.fi etsii ja vertailee lentojen, hotellien ja matkatarjousten hintoja miljardeista hakutuloksista. Vuonna 2006 perustettu momondo on voittanut lukuisia lentovertailutestejä, ja yritystä ovat suositelleet lukuisat arvostetut kansainväliset mediat, kuten New York Times, CNN, NBC, CBS, Frommer's ja The Daily Telegraph. momondon ilmainen mobiilisovellus on saatavilla iPhone, Android ja Blackberry -laitteisiin.

Avainsanat:

Yrityksestä

Miltton Group on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava markkinoinnin, vaikuttamisen ja viestinnän asiantuntijatalo, jonka tytäryhtiöitä ovat Miltton, Miltton Brussels, Miltton Creative, Miltton Labs, Miltton Markets, Miltton Networks, Miltton Nordics, Miltton Purpose, Miltton Sparks ja Nordic West Office. Ryhmän palveluksessa on yli 200 henkilöä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2016 noin 19,6 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta 35 %. Miltton Group on itsenäisessä kotimaisessa omistuksessa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia