TURKKI ON SUOMALAISTEN TÄMÄN KESÄN TRENDAAVIN LOMAKOHDE

Report this content

Lähes kolmasosa kaikista momondo.fin vuosittain toteuttamaan kansainväliseen tutkimukseen vastanneista ihmisistä käyttää rahansa mieluiten matkustamiseen. Kesälomien lähestyessä kovaa vauhtia herääkin kysymys, mihin suomalaiset aikovat matkustaa tänä kesänä? momondon matkustuspäiviltään kesälle sijoittuvien hakutilastojen mukaan Malaga on suomalaisten suosituin kohde tulevana kesänä, mutta myös Turkin kohteet ovat kasvattaneet suosiotaan vahvasti.


Kuva © Jannis Brandt / Unsplash

Vapun jälkeen kesä on jo aivan kulman takana, ja monet suomalaiset lyövät lukkoon kesäsuunnitelmiaan. momondo selvitti tutkimuksessaan 26 eri maassa asuvien vastaajien matkailuasenteita ja -tottumuksia ja analysoi, miltä suomalaisten halutuin kesäloma näyttää tänä kesänä – ja miten se mahdollisesti eroaa muiden maiden vastaajista.

“Tutkimuksen mukaan kansainvälisesti 52 prosenttia kaikista vastanneista haluaa lomailla tänä vuonna rannalla, mutta luku on hieman pienempi suomalaisten parissa, jotka suosivat erityisesti kaupunkilomia ja omalla kotimaan kesämökillään loman viettämistä”, kommentoi Jenna Perus, momondon Suomen markkinointipäällikkö. ”Suurin osa suomalaisista haluaa lomansa kestävän täyden viikon verran (7 päivää), ja kesä on luonnollisesti parasta aikaa sen viettämiseen. Malaga on suomalaisten tämän kesän suosituin kohde, mikä johtuu osin sen erinomaisista yhteyksistä Fuengirolaan, Marbeillaan ja Torremolinokseen. Vahvimmin suomalaisten kesän haut ovat kasvaneet Turkin Gazipasaan.”

Suomalaisten haut Gazipasaan ovat lisääntyneet yli puolella (58 %) ja toisiksi vahvinta kesähakujen kasvu on ollut Antalyaan (haut kasvaneet 50 %), yhteen suomalaisten suosikkikohteista. Keskimäärin meno-paluulippu suomalaisten haetuimpaan lentokohteeseen, Malagaan, irtoaa 304 eurolla ja vahviten trendaavaan Gazipasaan 483 eurolla.

Suomalaisten suosituimmat ja trendaavimmat kohteet tänä kesänä*
Sija Suosituin (kansainvälinen) Lipun hinta, keskiarvo Suosituin (kotimaa) Lipun hinta, keskiarvo Trendaavin (+ % kasvua verrattuna viime vuoteen) Lipun hinta, keskiarvo
1 Malaga, ES 304 € Helsinki 108 € Gazipasa, TR (+58%) 483 €
2 New York, US 588 € Rovaniemi 136 € Antalya, TR (+50%) 449 €
3 Barcelona, ES 235 € Ivalo 192 € Pula, HR (+44%) 253 €
4 Split, HR 306 € Oulu 85 € Denbasar Bali, ID (+30%) 684 €
5 Lisbon, PT 281 € Kittilä 205 € Singapore, SG (+30%) 640 €

KESÄKUU SUOSITUIN AJANKOHTA LENTÄÄ MALAGAAN, ELOKUU MUIHIN LISTAN KÄRKIKOHTEISIIN

Suomen kesän totutun viileä aloitus saattaa olla syynä sille, että suomalaiset hakevat lentoja Malagaan eniten kesäkuun ensimmäiselle viikolle sijoittuvilla matkustuspäivämäärillä. Muiden eniten haettujen kohteiden suosituimmat matkustuspäivämäärät sijoittuvat myöhemmälle kesälle, elokuuhun, tarkemmin viikoille 32 (Lissabon), 33 (Split), 34 (Barcelona) ja 35 (New York).

“On mielenkiintoista huomata, että suomalaiset näyttävät aikovan viettää kesän keskikohdan Suomessa. Tämä käy ilmi suosituimpien kesälomakohteiden hauissa, mutta heijastuu myös matkailututkimuksestamme, jossa useampi kuin joka kolmas suomalainen kertoi aikovansa lomailla kotimaassa kesämökillään”, Perus jatkaa. ”Yksikään matkustuspäiviltään suosituimmista viikoista ei ole heinäkuussa, joka on Suomessa se perinteisin lomailukuukausi. Sen sijaan kesän alkupää touko-kesäkuussa ja toisaalta sen loppu elokuussa näyttävät keräävän suuren osan suomalaisten matkahauista.”

SUOMALAISET SÄÄSTÄVÄT SHOPPAILUSTA JA ULKONAKÄYMISESTÄ

Matkailututkimuksesta käy ilmi, että suomalaiset säästävät reissuihinsa säännöllisesti. Lähes puolet (41 %) kertoo säästävänsä säännöllisesti matkakassan kerryttämiseksi, mikä on vain hieman vähemmän kuin tutkimuksen kansainvälinen keskiarvo (44 %). Lisäksi lähes kolmasosa (31 %) kertoi tinkivänsä shoppailusta ja ulkonakäymisestä saadakseen säästönsä kasvamaan. Myös lomalla ollessaan lähes puolet (47 %) on valmis tinkimään samoista asioista, mutta vain 15 prosenttia haluaa säästää nähtävyyksistä tai ekskursioista.

Suomalaiset eivät kuitenkaan ole valmiita pihistämään majoituksesta – lähes kaksi kolmasosaa (65 %) suomalaisista panostaa hotelleihin ja niiden puhtaisiin lakanoihin ja pöyhkeisiin tyynyihin. Kaikkein tärkeimmäksi hotelliominaisuudeksi suomalaiset listasivat aamupalan: 61 prosenttia suomalaisista pitää aamiaista tärkeimpänä hotellikriteerinä. Toiseksi tärkeimpänä pidetään Wi-Fiä (40 %) ja kolmanneksi läheisyyttä rantaan (21 %).

*Datasta: Hakutilastot perustuvat momondo.fi kautta tehtyihin hakuihin menopaluu-lipuille turistiluokassa 07.10.17 - 07.04.18 niin, että matkustuspäivät olivat 01.06.18 - 31.08.18 välillä ja hauille, jotka tehtiin 07.10.16 - 07.04.17 niin, että matkustuspäivämäärät olivat 01.06.17 - 31.08.17. Hinnat saattavat vaihdella ja jotkin tarjouksista eivät välttämättä ole enää voimassa.

Kaikkia tietoja ja lainauksia saa vapaasti käyttää mediassa. Lähdeviittauksen voi tehdä osoitteeseen www.momondo.fi

Lisätietoja: 

Ona Aula
Miltton
ona.aula@miltton.fi
040 828 6697

momondosta: 

momondo.fi on ilmainen ja inspiroiva kansainvälinen matkahakusivusto, joka vertailee lento-, hotelli- ja matkahintoja. momondo on voittanut lukuisia palkintoja, ja sitä ovat suositelleet useat johtavat kansainväliset mediat, kuten CNN, Frommer’s, The New York Times ja The Daily Telegraph. momondon pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yritys palvelee matkustajia yli 30 kansainvälisellä markkina-alueella. momondon mobiilisovellukset ovat saatavilla ilmaiseksi iPhone- ja Android-laitteille. momondoa hallinnoi KAYAK, joka on Booking Holdings Inc:in itsenäinen tytäryhtiö.

TIETOA TUTKIMUKSESTA:
Lento- ja hotellihakukone momondo toteutti kansainvälisen kyselyn ihmisten matkailutottumuksista ja matkailun trendeistä online-tutkimuksena Cint-paneelin kautta. Kysely toteutettiin 9.–17. tammikuuta 2018, ja siihen osallistui 1015 iältään 18–65-vuotiasta suomalaista. Kysely on maantieteellisesti sekä ikä- ja sukupuolijakaumaltaan väestöedustava. Suomen lisäksi kysely toteutettiin 26 muussa maassa: Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Hollannissa, Belgiassa, Espanjassa, Portugalissa, Puolassa, Romaniassa, Turkissa, Venäjällä, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Brasiliassa, Kiinassa ja Australiassa.

  • 49 % suomalaisista suunnittelee kaupunkilomia vuodelle 2018 ja 38 % aikoo viettää lomiaan Suomessa sijaitsevalla kesämökillään
  • 18 % suomalaisista käyttää rahansa mieluiten matkailuun
  • 41 % suomalaisista säästää säännöllisesti matkakassansa kerryttämiseksi, 31 % säästää ulkonakäymisestä ja shoppailusta
  • 47 % suomalaisista säästää shoppailusta lomansa aikana, mutta vain 15 % säästäisi rahaa nähtävyyksistä ja kohteessa järjestettävistä tutustumiskierroksista
  • 65 % suomalaisista yöpyy mieluiten hotellissa 
  • Hotellien tärkeimmiksi ominaisuuksiksi suomalaiset listaavat seuraavat: 1. Hintaan sisältyvä aamupala (61 %), 2. Ilmainen Wi-Fi (40 %), 3. Hotelli on lähellä rantaa (21 %)

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit