Tutkimus: Vertaiskauppa kasvaa ensi vuonna voimakkaasti

Report this content

Joka neljäs suomalainen aikoo tehdä aiempaa enemmän vertaiskauppaa tulevan vuoden aikana. Samalla kun vähittäiskauppa kamppailee supistuvan kysynnän kanssa, kuluttajienvälinen kaupankäynti kasvaa rajusti. Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista on ostanut alkuvuonna tuotteita tai palveluita suoraan toiselta kuluttajalta, ja määrän ennustetaan kasvavan entisestään. 

Vertaiskauppa eli kuluttajien välinen kaupankäynti jatkaa kasvuaan. 24 prosenttia kuluttajista aikoo käydä tulevan vuoden aikana enemmän kauppaa toisten kuluttajien kanssa kuin aikaisemmin, käy ilmi Huuto.netin Suomalaiset ja vertaiskauppa 2013 -tutkimuksesta. Suurinta kasvua odotetaan Pohjois-Suomessa, jossa 28 prosenttia kuluttajista aikoo lisätä kaupankäyntiä suoraan toisten kuluttajien kanssa. Tutkimusyhtiö Cintin toteuttamaan verkkopaneelikyselyyn vastasi 1035 suomalaista heinäkuussa 2013.

”Epävarma talous- ja työllisyystilanne, verkkokaupan yleistyminen ja ympäristötietoisuuden nousu saavat ihmiset ostamaan yhä enemmän toisiltaan. Hitaan talouskasvun aikana vertaiskauppa näyttäytyy kuluttajille houkuttelevana vaihtoehtona”, arvioi Huuto.netin tuotepäällikkö Toni Ruuska.

Viimeisen puolen vuoden aikana 63 prosenttia suomalaisista on ostanut tuotteita tai palveluita suoraan toisilta kuluttajilta. Innostuneimpia vertaiskaupasta ovat itä- ja pohjoissuomalaiset, joista kaksi kolmasosaa vastaajista on tehnyt vertaiskauppaa viimeisen puolen vuoden aikana. Määrällisesti vertaiskauppaa käydään eniten Etelä-Suomessa.

28 prosenttia kyselyn vastaajista ilmoittaa tärkeimmäksi syyksi käydä vertaiskauppaa mahdollisuuden kierrättää itselle tarpeettomaksi jäänyttä tavaraa. 27 prosenttia suosii vertaiskauppaa edullisten hintojen vuoksi.

Vertaiskauppaa käydään muun muassa perinteisillä kirpputoreilla, kauppojen, työpaikkojen ja internetin ilmoitustauluilla sekä erilaisissa verkkopalveluissa. Tutkimuksen mukaan suomalaisten mieluisin tapa tehdä vertaiskauppaa ovat Huuto.netin kaltaiset verkon vertaiskauppapalvelut. 38 prosenttia ostaa ja 45 prosenttia myy mieluiten sellaisessa verkkopalvelussa, jossa kaupankäynnin turvallisuudesta on huolehdittu tunnistautumisjärjestelmällä ja käyttäjien arviointijärjestelmällä.

”Kaupan liitto tiedotti elokuun alussa, että vähittäiskaupan kasvu jää ensi vuonna puoleen prosenttiin. Vertaiskaupan suosio viittaa siihen, etteivät ihmiset ole oikeasti vähentäneet kulutusta niin paljon kuin talousluvut ovat antaneet ymmärtää – osa siitä on vain siirtynyt kuluttajien väliseksi”, Huuto.netin Toni Ruuska sanoo.

Lisätiedot:
Toni Ruuska
Tuotepäällikkö / Huuto.net
+358 9 122 2869
toni.ruuska@sanoma.fi

Huuto.net on Suomen suurin verkossa toimiva kauppapaikka, jossa myydään ja ostetaan tuotteita suoraan muilta kuluttajilta. Suomen ensimmäiseen verkossa toimivaan vertaiskauppaan on rekisteröitynyt joka kolmas suomalainen. Rekisteröityneitä käyttäjiä on 1,7 miljoonaa, aktiivisia käyttäjiä yli puoli miljoonaa. Huuto.netissä myyjät voivat itse määritellä, myyvätkö he tuotteensa kiinteällä hinnalla vai haluavatko sopia hinnan tarjouksien mukaan. Ostajalle Huuto.net tarjoaa maan laajimman tuotevalikoiman ja turvallisen tavan tehdä kauppaa. Huuto.netissä tehdään runsaat kolme miljoonaa todennettua kauppaa vuodessa. Vuonna 1999 perustettu Huuto.net on osa Sanoma-konsernia. www.huuto.net

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit

Lainaukset

Kaupan liitto tiedotti elokuun alussa, että vähittäiskaupan kasvu jää ensi vuonna puoleen prosenttiin. Vertaiskaupan suosio viittaa siihen, etteivät ihmiset ole oikeasti vähentäneet kulutusta niin paljon kuin talousluvut ovat antaneet ymmärtää – osa siitä on vain siirtynyt kuluttajien väliseksi.
Toni Ruuska, Huuto.netin tuotepäällikkö