Tuuli Kousa palaa Milttoniin

Valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Pekka Haaviston erityisavustajana toiminut Tuuli Kousa palaa Milttoniin. Kousa on toiminut Milttonissa johtavana konsulttina ja tiiminvetäjänä ennen ministerin erityisavustajan tehtävää. Palatessaan Kousa siirtyy Miltton-ryhmän suurimman tytäryhtiön, Miltton Oy:n, toiseksi varatoimitusjohtajaksi.

”Tuuli on tunnetusti erittäin osaava ja aikaansaava ammattilainen, ja hänen kokemuspohjansa on laajentunut entisestään. Milttonin rakennusprojekti jatkuu, ja Tuuli tulee olemaan siinä keskeisessä roolissa”, kertoo Milttonin toimitusjohtaja Mathias Järnström.

”Omistajaohjausministerin erityisavustajana olen saanut tehdä haastavaa ja tärkeää työtä. Tehtävä on ollut hieno näköalapaikka suomalaiseen yhteiskuntaan. On kuitenkin tullut aika palata Milttoniin, joka kasvaa vauhdikkaasti vaikeasta taloustilanteesta huolimatta. Nyt jos koskaan on tärkeää ymmärtää asiakkaiden toimintaympäristöä. Olen myös innoissani tästä porukasta, jolla tehdään Suomen kiinnostavinta viestintää”, sanoo Kousa

Miltton-ryhmän kasvu on jatkunut vuoden 2014 aikana. Vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana yhtiö kasvoi yli 20 % edellisvuoteen verrattuna. Milttonin työntekijäluku on kuluneen vuoden aikana kasvanut sataan.

Lisätietoja:
Mathias Järnström, toimitusjohtaja, 0400 738 002

Tuuli Kousa, 050 5437 374  

Miltton Group on Suomen suurin viestintätoimistoryhmä, jonka tytäryhtiöitä ovat Miltton, Miltton Singapore, Miltton Networks ja Miltton Creative.  Ryhmän palveluksessa on sata henkilöä, ja sen myyntikate oli vuonna 2013 noin 8 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta noin 30 %. Miltton Groupin omistaa Helsingin pörssissä listattu sijoitusyhtiö Norvestia Oyj, toimitusjohtaja Mathias Järnström sekä kolme työntekijäosakasta.

Yrityksestä

Miltton Group on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava markkinoinnin, vaikuttamisen ja viestinnän asiantuntijatalo, jonka tytäryhtiöitä ovat Miltton, Miltton Brussels, Miltton Creative, Miltton Labs, Miltton Markets, Miltton Networks, Miltton Nordics, Miltton Purpose, Miltton Sparks ja Nordic West Office. Ryhmän palveluksessa on yli 200 henkilöä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2016 noin 19,6 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta 35 %. Miltton Group on itsenäisessä kotimaisessa omistuksessa.