Uutisankkuri Pirjo Nuotio on Vuoden Poka 2013

Report this content

Pirjo lahjoittaa palkinnon uuden lastensairaalan rakennustalkoisiin

Suomalaiset ovat äänestäneet uutisankkuri Pirjo Nuotion Suomen valovoimaisimmaksi silmälasien käyttäjäksi optikkoketju Specsaversin järjestämässä Vuoden Poka -kilpailussa. Näyttävistä laseista tunnettu Pirjo saa 1 000 euroa lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen. Lahjoituskohde oli nuorekkaalle ruutukasvolle päivänselvä – hän luovuttaa koko summan Uusi lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry:n käyttöön. 

Specsaversin Vuoden Poka -kilpailussa jokainen suomalainen saa sanoa painavan sanansa siitä, kuka on Suomen valovoimaisin silmälaseja käyttävä julkisuuden henkilö. Internet-äänestys järjestettiin tänä vuonna kuudetta kertaa. Kilpailun perinteet ovat nyt kääntymässä, sillä ruutukasvo Pirjo Nuotio on jo toinen kilpailun voittanut nainen – aikaisemmin suomalaiset ovat äänestäneet kärkeen kotimaisia miestähtiä.

Pirjo Nuotion silmälasivalinnoissa riittää kiittelemisen aihetta. Ruutukasvo omistaa useita värikkäitä silmälaseja, joita hän stailaa eri asukokonaisuuksien mukaan – silmälasivalinnoissa on tärkeää olla rohkea ja monipuolinen.

- Voitto tuli täytenä yllätyksenä, vaikka olenkin saanut positiivista palautetta omasta tyylistäni – onhan minulla toki monet pokat, jotka näkyvät vielä telkkarissa säännöllisesti. Itse pidän eniten pienehköistä tai keskikokoisista laseista, mutta tärkeää on, että silmät näkyvät kehysten takaa. Arvostan suomalaisessa silmälasityylissä monipuolisuutta, sillä nykyään hyvin monenlaiset silmälasit ovat muodissa, eikä kaikkien tarvitse näyttää samalta, hän sanoo.  

Pirjo on tehnyt lastensuojelutyötä koko ikänsä

Vuoden Poka -voittaja saa lahjoittaa 1 000 euroa valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen. Koko ikänsä lastensuojelutyötä tehneelle Pirjolle oli täysin selvää, että hän lahjoittaa summan Uusi lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry:n käyttöön. Yhdistyksen tarkoituksena on nopeuttaa uuden lastensairaalan rakennustyötä, joka korvaisi Lastenklinikan ja Lastenlinnan vanhentuneet tilat.

- Uusi lastensairaala on paras mahdollinen lahjoituskohde, sillä Suomi tarvitsee modernin sairaalan palvelemaan vaikeimmin sairaiden lasten hoitoa. Kummilapseni vaikeaa sairautta seuranneena olen nähnyt ja kuullut, miten hyvää työtä klinikalla tehdään vanhoissa ja kuluneissa olosuhteissa, Pirjo kertoo.

Uusi lastensairaala rakennetaan yhteistyöllä

Uusi lastensairaala tukiyhdistys 2017: ryn tavoitteena on kerätä 30 miljoonaa euroa lahjoituksina yrityksiltä sekä yksityisiltä henkilöiltä ja nopeuttaa näin lastensairaalan valmistumista. Tukiyhdistyksen ja säätiön puheenjohtaja Anne Berner kertoo, että lahjoituksia on nyt kasassa jo noin 5 miljoonaa.

- Otamme jokaisen lahjoituksen suurella kiitollisuudella vastaan. Tämä on ainutlaatuinen projekti, kun myös yksityinen rahoitus osallistuu uudella tavalla julkisen hankkeen rakentamiseen. Toivomme, että mahdollisimman moni suomalainen osallistuisi keräykseen ihan vain pienelläkin lahjoituksella, sillä jokaisen osallistuminen ja panos ovat yhtä tärkeitä, Anne Berner sanoo.

Optikkoketju Specsavers järjestää vuosittain kaksi merkittävää silmälasikilpailua, Suomen sähäkin silmälasimalli -kisan ja Vuoden Poka -äänestyksen. Vuoden Poka -tittelin saaja paljastettiin tänä iltana Suomen sähäkin silmälasimalli -kilpailun finaalissa Helsingin Muotimessuilla.

Hyvin säilyneet kansansuosikit näyttävät jyräävän nyt kilpailussa, sillä viime vuonna kilpailun voitti Aira Samulin. Aikaisempina vuosina suomalaiset ovat äänestäneet kilpailun voittoon nuorisoidoli Antti Tuiskun, stylisti ja mediapersoona Teuvo Lomanin, tanssija Jorma Uotisen sekä maisteri Simo Frangénin.

Lisätiedot:
Viestintäjohtaja Irene Hernberg, Specsavers Finland, 040 662 5866, irene.hernberg@specsavers.com

Viestintätoimisto Miltton, Maiju Meriläinen, 040 765 6146, maiju.merilainen@miltton.fi

Finalistien haastattelu- ja kuvapyynnöt:
Viestintätoimisto Miltton, Maiju Meriläinen, 040 765 6146, maiju.merilainen@miltton.fi

Specsavers Spectacle Wearer of the Year -kilpailu järjestetään tänä vuonna yhteensä kahdeksassa maassa, jotka ovat Australia, Iso-Britannia, Irlanti, Ruotsi, Norja, Tanska, Hollanti ja Suomi. Järjestyksessään kuudestoista Spectacle Wearer of the Year -kilpailu on maailman ensimmäinen silmälasimallikisa ja sen tarkoituksena on rohkaista ihmisiä käyttämään silmälaseja asusteena, osana omaa tyyliä ja persoonaa.

Specsavers Optical Group on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä, jolla on yli 1 400 optikkoliikettä Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Yhtymän kokonaisliikevaihto oli vuonna 2012 1,6 miljardia euroa. Optikot Doug ja Mary Perkins perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se on edelleen perheyritys. Suomessa Specsavers aloitti heinäkuussa 2007, ja ketjun liikeverkosto kattaa koko maan.

Tilaa

Multimedia

Multimedia