Viisi kilometriä uuden lastensairaalan tähden

Report this content

Winter Run avaa Run for Good 2014 -juoksutapahtumat

Ensi maaliskuussa, 7.3.2014, järjestettävä Winter Run lahjoittaa rahaa uudelle lastensairaalalle. Tapahtuman keulakuva on olympiajuoksija Kirsi Valasti.

Viiden kilometrin Winter Run aloittaa hyväntekeväisyysjuoksujen sarjan. Ensi vuonna järjestettävillä juoksuilla on tarkoitus kerätä uuden lastensairaalan rahoittamiseksi yhteensä 50 000 euroa.

Olympiajuoksija Kirsi Valastin tähdittämä ja yleisurheiluseura KU-58:n järjestämä Winter Run juostaan Hakunilan urheilupuistossa, lumessa. Tapahtumassa on sarjat kilpa- ja kuntojuoksijoille. Jokaisesta juoksijasta lahjoitetaan 20 euroa uudelle lastensairaalalle.

“Tavoitteena on saada mukaan satoja osallistujia heti ensimmäiseen juoksutapahtumaan. Nyt voi todella ottaa jalat hyötykäyttöön”, moninkertainen Suomen mestari Kirsi Valasti sanoo.

“Aloitin työurani toimintaterapeuttina lastensairaalassa. Lapset tarvitsevat parhaan mahdollisen hoidon. Vanhemmilla pitäisi olla mahdollisuus olla sairaalassa lapsensa lähellä yötä päivää. Kolmen pienen lapsen äitinä voin vain kuvitella, kuinka maailma pysähtyy, kun lapsi sairastuu”, Suomea Ateenan olympialaisissa 5 000 metrillä edustanut Valasti sanoo.

Winter Run aloittaa Run for Good 2014 -juoksutapahtumien sarjan, jolla tuetaan laajasti lastensairaalahanketta. Muita sarjan tapahtumia ovat muun muassa toukokuun Naisten Kympin yhteydessä järjestettävä Tyttöjen Kymppi, heinäkuussa Vierumäellä juostava Pullukka Puolimaratonille ja syyskuun Pääkaupunkijuoksu, jossa vaihtoehtoina ovat puolimaraton ja 10 km.

Run for Good 2014 on vapaaehtoisvoimin kehitetty konsepti, jonka tavoitteena on kerätä rahaa uudelle lastensairaalalle juoksutapahtumien kautta. “Supertyttöryhmäksi” itseään kutsuvan yhteisön vetäjä on Tanja Piha.

“Suomessa hyväntekeväisyysjuoksujen sarjat ovat tähän mennessä olleet harvinaisia. Toivomme, että Run for Good 2014 -tapahtumien myötä suomalaiset oivaltavat sarjan inhimilliset tavoitteet ja lähtevät laajoin joukoin mukaan. Toivon, että yllämme tuhansiin osallistujiin, jotta saavutamme tavoitteemme. Tavoitteemme on lahjoittaa juoksun kautta vähintään 50 000 euroa vuoden 2014 loppuun mennessä”, Piha sanoo.

“Moni yritys on lähtenyt mukaan lastensairaalatalkoisiin. Nyt on urheilullisten kansalaisten vuoro”, Piha kannustaa.

Winter Run järjestetään perjantaina 7.3.2014 Hakunilan urheilupuistossa. Kilpasarjat alkavat klo 20.00 ja kuntosarjat klo 20.30. Juostava matka on kaikilla 5 km. Osallistumismaksu 28.2.2014 mennessä 40 €, jälki-ilmoittautuminen 50 €.

Lisätietoja:
Kirsi Valasti: p. 050 33 91 491, kirsi.valasti@nbl.fi, www.kirsivalasti.fi, twitter: @kirsivalasti
Tanja Piha: p. 040 3022 297, tanja.piha@gmail.com, twitter: @tanjapiha
Winter Run: Harri Mannermaa KU-58, p. 040 5489 807, www.ku-58.fi

https://www.facebook.com/pages/Winter-Run/216265795221059?fref=ts
http://www.ku-58.fi/kilpailut/aikuisten_kilpailut/winter-run/

Avainsanat: