VUODEN 2018 SUURIMMAT MATKAILUTRENDIT

Edellisen vuoden matkailutrendit ovat tämän vuoden valtavirtaa. Jos siis haluaa olla matkailun edelläkävijöiden joukossa, mihin matkustaa seuraavaksi? Lento- ja hotellihakukone momondo.fi kokosi listan tulevan vuoden vahvimmista matkailuun ja turismiin vaikuttavista trendeistä. Lista on koostettu viimeisimmistä matkailualan trendiennusteista* vuodelle 2018.


Kuva ©
Galen Crout / Unsplash

”Nyt alkaneena vuonna matkailualaan vaikuttavat jälleen uudet trendit, ja kompassit osoittavat jälleen kohteisiin joihin turistimassat eivät vielä ole välttämättä löytäneet. Työn ja matkailun yhdistäminen, itsensä haastaminen suorituksellisella matkailulla ja uusi hotelliteknologia ovat vain muutamia trendiennusteen sisältämistä esimerkeistä”, kertoo momondon Suomen edustaja Miina Malkki.

VÄHEMMÄN TURISTISET MATKAKOHTEET

Liikaturismin ongelmat ovat alkaneet nostamaan päätään monissa maailman metropoleissa. Amsterdamin, Pariisin ja Venetsian kaltaisten kaupunkien matkailun nopea kasvu on herättänyt paikallisissa tunteen, että heidät ajetaan pois omasta kaupungistaan. Vierailijat valtaavat kaupunkien kadut, julkiset tilat ja asunnot, mikä liiallisissa määrin vaikuttaa paikallisten yleiseen elämänlaatuun.

Tästä johtuen yhä useampi matkailija valitsee matkakohteen, joka muistuttaa suurempia kaupunkeja, mutta joissa on vähemmän tungosta ja hinnat edullisempia. Esimerkiksi Barcelonan sijaan seuraavana vuorossa ovat kaupungit, joilla on vaikuttava kulttuuritarjonta kuten Sevilla ja Valencia.

RUOKAMATKAILUSSA ETSITÄÄN AUTENTTISUUTTA


Konstailemattomat ruokakokemukset kasvattavat suosiotaan. Kuva ©
Carissa Gan / Unsplash  

Kokonaisia lomia on jo pitkään suunniteltu ruoan ympärille ja matkakohteet valittu kulinaaristen ansioiden perusteella. Siinä missä viime vuosien keskiössä on kuitenkin ollut Instagram-kelpoisten aterioiden syöminen ja arvostetuissa ravintoloissa vierailu, ruokamatkailun seuraava suuri juttu on kalliista ravintoloista siirtyminen kohti autenttisemman ruokailukokemuksen metsästämistä. Paikallistoreilla vierailu ja ruokailu kodeissa yhdessä paikallisten kanssa (joka on helpompaa erityisesti seuraavien sivujen ansiosta EatWith ja Meal Sharing) ovat entistä tärkeämpiä matkailijoille, jotka etsivät uusia matkakokemuksia ja -kohteita.

Japani on vuonna 2018 ruokamatkailijoiden kiinnostuksen kohteena ainutlaatuisen keittiönsä, perinteisten ruokatorien ja innovatiivisten teemojen ympärille perustuvien ruokailukokemusten ansiosta.

ITSENSÄ HAASTAMINEN

Matkailu ei ole enää vain nähtävyyksien katselua tai mahdollisimman monen maan läpikäymistä. Yksi juuri alkaneen vuoden tulevista matkailutrendeistä on suorituksellinen tai saavutuksellinen matkailu, jonka avulla voi saavuttaa omia tavoitteitaan tai tehdä jotain sellaista, mitä ei ole ennen kokeillut. Haastavat tilanteet, kuten maratonin juokseminen ensimmäistä kertaa, Kilimanjarolle kiipeäminen tai Santiago de Compostela -pyhiinvaellusreitin käveleminen ovat tärkeitä houkuttimia, kun matkailijat päättävät ensi vuoden lomista.

Trendi muistuttaa viime vuoden kokemuksellista matkailutrendiä, upottautumista paikalliseen kulttuuriin, yhteisöllistä kanssakäymistä ja ymmärryksen kehittämistä itse matkakohteesta. Vuonna 2018 keskitytään kuitenkin yhä enemmän siihen, mitä voi saada itsestään irti.

TYÖN JA MATKAILUN YHDISTÄMINEN


Työnteko yhdeksästä viiteen ei tunnu niin pahalta, kun olet täysipäiväinen matkailija.
Kuva © rawpixel.com / Unsplash 

Sen sijaan, että viime vuoden trendi bisneksen ja vapaa-ajan yhdistämisestä jatkuisi sellaisenaan, laajentavat bisnesmatkaajat tätä konseptia vielä pidemmälle vuonna 2018. Nykyään yhä useammalla työntekijällä on vapaus siirtyä työmatkasta lomamatkaan muutamalla ylimääräisellä päivällä tai viikolla, mistä syystä bisnesmatkaa ja vapaa-aikaa yhdistävien matkojen trendi vahvistui viime vuoden aikana.

Vuonna 2018 työmatkan pidentäminen muutamalla päivällä ei ole enää tarpeeksi. Työskentely täysipäiväisenä tai osa-aikaisena digitaalisena nomadina kuukauden tai pidemmän ajanjakson verran kasvattaa suosiotaan. Toimivien internetyhteyksien yleistyminen ympäri maailmaa, online-viestintätyökalujen kehittyminen ja ammattimaisten yhteisöllisten työtilojen eli coworking-tilojen saatavuuden parantuminen isoissa kaupungeissa helpottaa ja tukee nomadi-elämäntyylin valintaa. Eläminen ja työskentely eri puolilla maailmaa on helpompaa kuin koskaan aikaisemmin.

YHTEISÖLLISET TILAT JA UUSI TEKNOLOGIA HOTELLEISSA

Monet hotellit pyrkivät luomaan ensi vuonna suuria yhteisöllisiä tiloja yksittäisten huoneiden koon kasvattamisen sijaan. Matkailijat etsivät nykyään yhä enemmän yöpymispaikkoja, joissa on jätetty tilaa vapaalle hengailulle ja seurustelulle samalla tavalla kuin hostelleissa. Nämä avoimet aulatilat toimivat keskuspisteenä sosiaalisille matkailijoille, jotka arvostavat hotellien mukavuuden ja yksityisyyden lisäksi myös uusien ihmisten kohtaamista ja verkostoitumista.

Moni hotelli investoi ensi vuonna myös käyttämäänsä teknologiaan ja sen kehitykseen aiempaa enemmän ja tavoitteellisemmin. Jotta vieraiden hotelliasuminen olisi saumattomampaa, ovat hotellit alkaneet panostaa tekoälyyn, automatisoituun sisään- ja uloskirjautumiseen ja sovelluksiin, jotka palvelevat vieraiden tarpeita hotellin sisä- ja ulkopuolella. Sovellusten kautta voi muun muassa tilata huonepalvelusta, varata kylpylähoitoja ja jopa järjestää lentokenttäkuljetuksia älypuhelinta käyttäen. Myös langattomien verkkojen nopeuden ja käytettävyyden parantamiseen panostetaan jatkuvasti.

USEIDEN SUKUPOLVIEN MATKAT


Eri-ikäisistä perheenjäsenistä koostuvat perheet matkustavat yhdessä entistä enemmän vuonna 2018. Kuva ©
Simon Rae / Unsplash 

Erityisesti naisten yksin matkustamisen lisääntyminen oli yksi vuoden 2017 suurista teemoista. Vaihtoehtoja ja inspiraatiota löytyy tänäkin vuonna soolomatkailijoille, mutta ensi vuonna kiinnostus monta sukupolvea yhdistäviin matkoihin lisääntyy. Vuonna 2016 suomalaisista 14 prosenttia matkusti momondon kansainvälisen tutkimuksen** mukaan mieluiten vanhempiensa kanssa ja 27 prosenttia lastensa kanssa, ja vuonna 2017 luvut kasvoivat jo hieman: 17 prosenttia matkusti mieluiten vanhempiensa ja 28 prosenttia lastensa kanssa. Vuonna 2018 prosentit tulevat trendiennusteiden mukaan kasvamaan entisestään.

Kaikenikäiset perheenjäsenet mukaan lukien vanhemmat, lapset ja isovanhemmat matkustavat yhdessä vahvistaakseen siteitä ja luodakseen uusia muistoja. Matkabrändien pitää pystyä vastaamaan kaikkien ikäluokkien tarpeisiin niin asumisen, aktiviteettien kuin matkustamisen osalta.

VALVEUTUNUT MATKAILU ON IN

Vuonna 2018 kestävän matkailun paikan ottaa uusi termi valveutunut matkailu. Kestävässä matkailussa keskitytään ennen kaikkea matkailijan hiilijalanjälkeen ja paikallistalouteen, kun taas valveutuneessa matkailussa otetaan näiden lisäksi huomioon myös paikallinen yhteisö. Matkailijat ovat tietoisempia omasta vaikutuksestaan kohdemaan talouteen ja paikallisten päivittäiseen elämään.

Sen lisäksi, että matkailijat pyrkivät tekemään tietoisen valinnan valitessaan ympäristöystävällisiä retkiä ja ostamaan luomutuotteita paikallistoreilta, pyrkivät he kulutusvalinnoillaan hyödyttämään paikallistaloutta ja -yhteisöjä. Tämä tarkoittaa pienten hotellien ja paikallisten kauppojen valintaa suurten ketjuhotellien ja kansainvälisten ostoskeskusten sijasta.

* Tässä tiedotteessa käytetyt tiedot kerättiin johtavista matkailualan lähteistä: Skift.com, Intrepid Travel, Travel Weekly, US News ja Adventure Student Travel.

** Lento- ja hotellihakukone momondo toteutti kansainvälisen kyselyn ihmisten matkailutottumuksista ja matkailun trendeistä online-tutkimuksena Cint-paneelin kautta. Kysely toteutettiin 2.–12. tammikuuta 2017, ja siihen osallistui 1011 iältään 18–65-vuotiasta suomalaista. Kysely on maantieteellisesti sekä ikä- ja sukupuolijakaumaltaan väestöedustava. Suomen lisäksi kysely toteutettiin 22 muussa maassa: Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Hollannissa, Belgiassa, Espanjassa, Portugalissa, Puolassa, Romaniassa, Turkissa, Venäjällä, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Brasiliassa, Kiinassa ja Australiassa.

Lisätiedot: 

Ona Aula
Miltton

ona.aula@miltton.fi
 
040 828 6697

momondosta:
momondo.fi on ilmainen ja inspiroiva kansainvälinen matkahakusivusto, joka vertailee miljardeja lento-, hotelli- ja matkahintoja. momondo on voittanut lukuisia palkintoja, ja sitä ovat suositelleet useat johtavat kansainväliset mediat, kuten CNN, Frommer’s, The New York Times ja The Daily Telegraph. momondon pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yritys palvelee matkustajia yli 30 kansainvälisellä markkina-alueella. momondon mobiilisovellukset ovat saatavilla ilmaiseksi
iPhone - ja Android -laitteille. momondoa hallinnoi KAYAK, joka on Priceline Groupin itsenäinen tytäryhtiö.

Avainsanat:

Yrityksestä

Miltton Group on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava markkinoinnin, vaikuttamisen ja viestinnän asiantuntijatalo, jonka missiona on olla luotetuin neuvonantaja pohjoismaisille yrityksille sekä kansainvälisille organisaatioille New Nordics -alueella. Miltton-ryhmän palveluksessa on yli 250 henkilöä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2017 noin 23 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta 20 %.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit