Vuoden luonnontieteilijä 2013 on biokemisti Matti Arvela

Luonnontieteiden Akateemisten Liitto LAL ry. on valinnut Vuoden luonnontieteilijäksi 2013 FM biokemistin Matti Arvelan, 40. Arvela saa tunnustuksen luonnontieteiden edistämisestä ja esimerkillisestä luonnontieteilijöiden työolojen kehittämisestä. Arvelan mukaan Suomessa tehdään paljon korkeatasoista perustutkimusta, mutta tutkimustulokset jäävät liian usein akateemiseksi tiedoksi. 

- Suomessa on todella korkeatasoista luonnontieteellistä perustutkimusta ja hyvä infrastruktuuri, mutta liian usein tutkimustyön ainoa lopputulos on akateeminen julkaisu. Suomen kiinnostavuutta investointikohteena olisi lisättävä, toteaa Vuoden luonnontieteilijä 2013 Matti Arvela.

Luonnontieteiden Akateemisten Liitto LAL ry palkitsee Matti Arvelan Vuoden luonnontieteilijäksi tänään Helsingissä. Arvela valmistui Helsingin yliopistosta biokemian maisteriksi ja jatkoi tohtoriopinnoissa molekyylibiologisen syöpätutkimuksen parissa. Vuonna 1998 Arvela kuitenkin siirtyi tutkimusryhmästä teollisuusyrityksen palvelukseen. Sen jälkeen hän on tehnyt menestyksekkään uran lääketeollisuudessa, ja edennyt maailman suurimman bioteknologisten lääkkeiden valmistajan Amgenin Suomen maajohtajaksi.

Matti Arvelan työ johtajana on saanut tunnustusta, kun Amgenin Suomen-konttori sijoittui ensimmäiseksi työpaikkoja koskevassa Great Place to Work -ilmapiiriselvityksessä. Parhaat työpaikat -tutkimuksen mukaan yhtiö on Suomen paras työpaikka pienten organisaatioiden sarjassa.

Jokainen haluaa parhaan lääkkeen

Matti Arvelan mukaan suhtautuminen lääketeollisuuteen on ristiriitaista:

"Suuriin ylikansallisiin yrityksiin suhtaudutaan usein hyvin epäluuloisesti, jopa vihamielisesti. Jokainen haluaa kuitenkin vakavaan sairauteen kuten vaikkapa syöpään, itselleen ja läheiselleen uusimmat ja tehokkaimmat mahdolliset lääkkeet", Arvela toteaa. "Ne eivät kuitenkaan tule apteekista, vaan niiden kehittäminen on paljon aikaa ja rahoitusta vaativa työprosessi. Seula on todella tiukka, ennen kuin lääke pääsee markkinoille, saati sairausvakuutuskorvauksen piiriin. Tämä on väkisinkin kansainvälistä kaupallista toimintaa."

Miksi hyvä työ jää puolitiehen?

Lääketeollisuudesta on lähtenyt Suomessa viimeisten kymmenen vuoden aikana tuhansia työpaikkoja. Arvelan mukaan Suomessa voisi kuitenkin olla kymmeniä, ellei satojakin yrityksiä, jotka voisivat ponnistaa markkinoille tutkimuksen ja myynnin välimaastoon. Perustutkimus on korkeatasoista ja Suomessa on hyvä infrastruktuuri kuten kehittynyt biopankkitoiminta. Suomessa olisi lääkekehityksen loppuvaiheen kliinisiin tutkimuksiin hyvät olosuhteet.

"Tutkimustulokset pitäisi saattaa loppukäyttöön, ne eivät saisi jäädä vain akateemiseksi tiedoksi. Olen huolissani siitä, minkälaisia mahdollisuuksia tällä korkeatasoisella alalla hukataan, kun tutkimustyön ainoa lopputulos on akateeminen julkaisu, sanoo Vuoden luonnontieteilijä Matti Arvela.

___

Matti Arvela pitää Vuoden luonnontieteilijä -palkinnon luovuttamisen jälkeen esitelmän klo 17. Paikka: Biomedicum, Haartmaninkatu 8, Helsinki. Median edustajille vapaa pääsy.

Lisätietoja ja kuvat:
Vuoden luonnontieteilijä 2013 Matti Arvela, puh. +358 40 518 6544
Viestintäpäällikkö Anna Melkas, Luonnontieteiden Akateemisten Liitto LAL, puh. 040 5755 246.

Luonnontieteiden Akateemisten Liitto LAL valitsee Vuoden luonnontieteilijäksi henkilön, joka on merkittävällä elämäntyöllä tai yksittäisellä poikkeuksellisen ansiokkaalla teolla vaikuttanut kansalaisten arkeen tai alan teollisuuteen, tutkimukseen tai opetukseen. 

Avainsanat:

Yrityksestä

Miltton Group on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava markkinoinnin, vaikuttamisen ja viestinnän asiantuntijatalo, jonka missiona on olla luotetuin neuvonantaja pohjoismaisille yrityksille sekä kansainvälisille organisaatioille New Nordics -alueella. Miltton-ryhmän palveluksessa on yli 250 henkilöä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2017 noin 23 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta 20 %.

Tilaa