Vuoden suosituimmat matkakohteet löytyvät Espanjasta

Report this content

Mitä yhteistä on Berliinillä, Barcelonalla sekä Bangkokilla? Kaikki niistä ovat suomalaisten vuoden 2015 suosituimpien lomakohteiden listalla. Suomalaisten haetuimpiin kohteisiin kuuluu niin kotoisia eurooppalaisia kaupunkikohteita kuin aurinkoisia kaukokohteitakin. Matkahakukone momondo.fi listasi suomalaisten haetuimmat matkakohteet kuluneelta vuodelta.


Malaga oli suomalaisten suosikkikohde vuonna 2015. Kuva: Matt Biddulph

Mitä yhteistä on Berliinillä, Barcelonalla sekä Bangkokilla? Kaikki niistä ovat suomalaisten vuoden 2015 suosituimpien lomakohteiden listalla. Suomalaisten haetuimpiin kohteisiin kuuluu niin kotoisia eurooppalaisia kaupunkikohteita kuin aurinkoisia kaukokohteitakin. Matkahakukone momondo.fi listasi suomalaisten haetuimmat matkakohteet kuluneelta vuodelta.

Suomalaisten vuoden 2015 suosikkikohteet sijaitsevat sekä Euroopan sisällä että sen ulkopuolella. Espanjan lomakohteet ovat ehdottomia ykkösiä: ensimmäisenä listalla on Malaga ja toisena Barcelona. Näiden lisäksi myös perinteiset kaupunkilomat kiinnostavat suomalaisia, sillä listalle ovat päässeet myös ikivihreät suosikit, kuten Lontoo, Berliini, Tukholma, Amsterdam ja Rooma. Kaukokohteista eksoottinen Bangkok sekä vauhdikas New York ovat myös löytäneet tiensä suomalaisten sydämiin.

”Suomalaisten haetuimmat kohteet viime vuoden ajalta paljastavat kaksi erilaista matkailutrendiä: suomalaiset matkustavat useimmiten joko lämmön tai kaupunkiseikkailuiden perässä”, valottaa momondon Suomen maajohtaja Minttu Oramaa. ”Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta suomalaiset matkustavat yhä mielellään sekä lähelle että kauas.”

10 haetuinta kohdetta vuonna 2015:

  1. Malaga
  2. Barcelona
  3. Lontoo
  4. Bangkok
  5. Berliini
  6. Helsinki
  7. New York
  8. Tukholma
  9. Amsterdam
  10. Rooma

HELSINGISTÄ HALUTAAN KAUAS, MUISTA KAUPUNGEISTA EUROOPPAAN

Myös alueittain on havaittavissa trendejä suosituimpien matkahakujen suhteen. Helsingin haetuimpien kohteiden joukossa on kaksi kaukokohdetta, Bangkok ja New York. Muiden kaupunkien suosituimmat matkahaut sen sijaan sijoittuvat Eurooppaan. Tampereella listalle nousevat romanttinen Milano ja historiallinen Budapest. Turkulaisia taas kiinnostavat trendikkäät kaupunkikohteet kuten Riika, Kööpenhamina ja Amsterdam. Oulun haetuimpiin kohteisiin kuuluvat perinteinen Las Palmas sekä ihastuttava Praha.

Helsinki-Vantaa:

  1. Malaga
  2. Barcelona
  3. Bangkok
  4. Lontoo
  5. Berliini
  6. New York
  7. Rooma
  8. Pariisi
  9. Amsterdam
  10. Praha

Tampere:

  1. Lontoo
  2. Malaga
  3. Tukholma
  4. Milano
  5. Alicante
  6. Budapest
  7. Bremen
  8. Frankfurt
  9. Barcelona
  10. Berliini

Turku:

  1. Gdansk
  2. Tukholma
  3. Lontoo
  4. Alicante
  5. Riika
  6. Berliini
  7. Kööpenhamina
  8. Malaga
  9. Amsterdam
  10. Barcelona

Oulu:

  1. Helsinki
  2. Malaga
  3. Lontoo
  4. Tukholma
  5. Las Palmas
  6. Barcelona
  7. Berliini
  8. Praha
  9. Teneriffa
  10. Rooma

Tiedot perustuvat momondo.fin kautta haettuihin lentoihin, joiden matkustusajankohta on 1. tammikuuta ja 31. joulukuuta 2015 välillä.

Lisätiedot:

Ulla Helander
Miltton
ulla.helander@miltton.fi
040 741 9615

momondosta:

momondo.fi on ilmainen ja riippumaton kansainvälinen matkahakusivusto, joka vertailee miljardeja lento-, hotelli- ja matkahintoja. momondo on voittanut lukuisia palkintoja, ja sitä ovat suositelleet useat johtavat kansainväliset mediat, kuten CNN, The New York Times ja The Daily Telegraph. momondon pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yritys palvelee matkustajia 30 markkina-alueella. momondon mobiilisovellukset ovat saatavilla ilmaiseksi iPhone- ja Android-laitteille.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit