Suomalaiset innokkaimpia tekemään verkko-ostoksia ulkomailta

Report this content

Vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla pohjoismaiset kuluttajat tekivät verkko-ostoksia yhteensä 9,8 miljardilla eurolla, josta suomalaisten osuus oli 1,2 miljardia euroa. Muodin verkkokauppa kiihtyy koko ajan, ja Suomi on Ruotsin kanssa kärjessä tarkasteltaessa vaatteiden ja kenkien ostamista verkosta. Muihin pohjoismaalaisiin verrattuina suomalaiset ostavat eniten kansainvälisistä verkkokaupoista ja myös tekevät eniten palautuksia. Tämä käy ilmi PostNordin selvityksestä Verkkokauppa Pohjoismaissa – puolivuotisraportti 2017.

Pohjoismaisessa verkkokaupassa havaittava selkeä trendi on, että kuluttajat haluavat toimitusten tapahtuvan omilla ehdoillaan ja vaativat siksi yhä enemmän joustavuutta toimituksilta. Neljä viidestä pohjoismaisesta verkkokauppa-asiakkaasta ilmoittaa haluavansa valita toimitustavan itse sen mukaan, mikä sopii heille parhaiten. Kaikille tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan tarjota. Suomessa ja Tanskassa noin kolme viidestä saa valita toimitustavan itse, Norjassa ja Ruotsissa vain reilut kaksi viidestä. Yksi neljästä pohjoismaalaisesta on jopa jättänyt tuotteen ostamatta, kun mieleistä toimitustapaa ei ollut saatavilla. Tämä osoittaa kehityksen edenneen nyt niin pitkälle, että toimituksiin liittyvän valinnanvapauden puute voi jopa johtaa kauppojen menettämiseen. 

Huomattava osa pohjoismaisista kuluttajista pitää myös tärkeänä, että he voivat itse vaikuttaa toimituksen kulkuun. Esimerkiksi joka kolmas pohjoismaalainen haluaa mahdollisuuden muuttaa toimitustapaa toimitusajan sisällä, vaikkapa vaihtaa kotiinkuljetuksen noutopisteeseen, jos se sopii heille paremmin. 

Uuden selvityksen mukaan kuluttajat arvostavat yhä enemmän myös toimitusten läpinäkyvyyttä ja toimituksista tiedottamista. Vaikka kahdeksan kymmenestä pohjoismaisesta kuluttajasta antaa hyvän arvosanan viimeisimpään toimitukseensa liittyvälle tiedottamiselle, osa-alueella on selvästi parantamiseen varaa etenkin niiden kuluttajien osalta, jotka kaipaavat toimituksilta enemmän läpinäkyvyyttä. 

– Kehitämme jatkuvasti uusia palveluita parantaaksemme asiakaskokemusta. PostNordin  mobiilisovellus on hyvä esimerkki. Se tarjoaa paljon sellaista tietoa, jota monet kertovat kaipaavansa. Sovelluksen avulla voi muun muassa saada tietoa lähetyksen sijainnista, kartan noutopisteeseen sekä mahdollisuuden vaikuttaa toimitukseen tai hallita palautuksia suoraan matkapuhelimella, sanoo PostNordin verkkokaupan asiantuntija Jouni Lamberg.

Nuoret kuluttajat ohjaavat pohjoismaisen verkkokaupan kehitystä. Uusi raportti osoittaa selvästi, että nuoret tekevät ostoksia useimmin matkapuhelimella, asettavat eniten vaatimuksia toimituksista tiedottamiselle ja ovat halukkaimpia kokeilemaan uusia innovatiivisia toimitustapoja, esimerkiksi toimitusta auton tavaratilaan tai sisälle kotiin digitaaliseen lukkoon saatavan kertakäyttökoodin avulla.

Koko raportti on ladattavissa tästä

Lisätietoja raportista:

Jouni Lamberg

Vice President, Sales, Marketing & eCommerce

PostNord Oy

jouni.lamberg@postnord.com 

puh: 040 050 3358

Me toimitamme! PostNord on Pohjoismaiden alueella tarjottavien viestintä- ja logistiikkaratkaisujen johtava toimittaja. Varmistamme myös postipalvelut yksityishenkilöille ja yrityksille Ruotsissa ja Tanskassa. Asiantuntemuksemme ja vahvan jakeluverkostomme avulla luomme edellytykset tulevaisuuden viestinnälle, verkkokaupalle, jakelulle ja logistiikalle Pohjoismaissa. Vuonna 2015 konsernilla oli 35 000 työntekijää, ja sen liikevaihto oli noin 40 miljardia Ruotsin kruunua. Konsernin emoyhtiö on ruotsalainen julkinen yhtiö, ja sen pääkonttori sijaitsee Solnassa. Vieraile sivuillamme: www.postnord.fi.

Liitteet & linkit