Verkkokauppa kasvaa Pohjoismaissa tasaisesti – toimitukset tärkeä tekijä

Report this content

Verkko-ostoksia tehtiin Pohjoismaissa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä noin 3,8 miljardilla eurolla (lähes 36,5 miljardilla Ruotsin kruunulla). Se vastaa noin 2,7 miljardin euron (2,5 miljardin kruunun) kasvua verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Tämä käy ilmi PostNordin Verkkokauppa Pohjoismaissa -raportista*. Pelkästään Suomessa verkko-ostoksia tehtiin 690 miljoonalla eurolla.

Pohjoismaiset kuluttajat tekevät yhä enemmän ostoksia internetistä. Tämän vuoden tammikuun ja huhtikuun välisenä aikana verkkokauppa kasvoi 7 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Tanska ohitti Norjan maana, jossa verkko-ostoksia tehdään eniten (76 ja 75 prosenttia), mutta verkko-ostosten osuus kasvoi hieman myös Ruotsissa ja Norjassa.

– Verkkokauppa jatkaa kasvuaan Pohjoismaissa. Ratkaisevaa verkkokaupan positiivisen kasvun jatkumiselle on, että toimitukset täyttävät kuluttajien vaatimukset. Kuluttajat odottavat yhä enenevissä määrin, että he saavat itse valita verkko-ostostensa toimitustavan, kertoo PostNordilla verkkokaupasta vastaava Jouni Lamberg

Lähes puolet kaikista pohjoismaalaisista pitää tuotteiden toimitustavan valintamahdollisuutta erittäin tärkeänä. Kaikkein eniten sitä arvostetaan Tanskassa, jossa yli kolmasosalle verkkokauppa-asiakkaista on erittäin tärkeää saada valita tuotteiden toimitustapa.

Tanskassa ja Ruotsissa noin kolmasosa verkkokauppa-asiakkaista odottaa saavansa tilaamansa tuotteet kolmen arkipäivän kuluessa. Norjassa vastaavaa toimitusaikaa toivoo neljännesosa kuluttajista, kun taas Suomessa kolmasosa ilmoitti voivansa odottaa toimitusta viisikin päivää.

Verkko-ostosten mieluisimmat toimitustavat vaihtelevat eri Pohjoismaissa. Kaikissa maissa suosituin toimitustapa on kuitenkin tavaran noutaminen noutopisteestä. Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa noin puolet kuluttajista haluaakin noutaa tilaamansa tuotteet itse. Tanskassa kotiinkuljetukset ovat kuitenkin tavallisempia, ja vain viidesosa haluaa hakea lähetyksen noutopisteestä. Kiinnostus illalla tehtävään kotiinkuljetukseen on vähäistä kaikissa Pohjoismaissa.

Verkko-ostoksia matkapuhelimella

Suurin osa verkko-ostoksista tehdään Pohjoismaissa edelleen tietokoneella, mutta yhä useammat ostavat tuotteita myös matkapuhelimella.

Selkeä kehityssuunta viime vuoteen verrattuna on, että yhä useammat pohjoismaiset verkkokauppa-asiakkaat tekevät ostoksia matkapuhelimellaan. Ruotsissa osuus on edelleen suurin, mutta matkapuhelimella tehtävät verkko-ostokset näyttävät yleistyvän kaikissa Pohjoismaissa.

Tanskassa matkapuhelimella tehtyjen verkko-ostosten osuus kasvoi tänä vuonna 5:stä 15 prosenttiin ylittäen Pohjoismaiden keskiarvon. Ruotsissa 17 prosenttia, Norjassa 12 prosenttia ja Suomessa 8 prosenttia verkkokauppa-asiakkaista teki ostoksia matkapuhelimella.

Suosituimmat verkkokauppatuotteet

Ruotsissa ja Norjassa verkkokaupoista ostetaan eniten mediatuotteita, kuten kirjoja, lehtiä ja äänilevyjä. Tanskassa ja Suomessa vaatteet ja kengät ovat ostetuimpia tuotteita.

Iso-Britannia, Yhdysvallat, Saksa ja Kiina ovat edelleen listan kärjessä ulkomaina, joista pohjoismaalaiset tekevät eniten verkko-ostoksia. Pohjoismaissa suurin osa verkko-ostoksista tehdään ruotsalaisista verkkokaupoista. Ruotsalaiset eivät sitä vastoin juurikaan tee ostoksia naapurimaidensa verkkokaupoista. Ulkomaisista verkkokaupoista ostetaan eniten vaatteita ja kenkiä.


Lisätietoja:

Jouni Lamberg
Vice President, eCommerce, Mail, Marketing & Communications
PostNord Oy
jouni.lamberg@postnord.com
040 050 3358


*) Verkkokauppa Pohjoismaissa -raportti julkaistaan neljännesvuosittain, ja sen tiedot perustuvat noin 5 000 vastaajalle Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa tehtyyn kuluttajatutkimukseen.

Kuluttajatutkimus tehtiin huhtikuussa 2015 koko maan laajuisesti valitulle 18–79-vuotiaiden väestöotokselle kussakin maassa. Tutkimus toteutettiin TNS SIFO:n verkkopaneelin avulla. Ruotsissa tutkimukseen osallistui 1 084, Tanskassa 1 163, Norjassa 1 408 ja Suomessa 1 252 vastaajaa.

PostNord on johtava Pohjoismaihin, Pohjoismaista ja Pohjoismaissa tarjottavien viestintä- ja logistiikkaratkaisujen toimittaja. Varmistamme myös postipalvelut yksityishenkilöille ja yrityksille Ruotsissa ja Tanskassa. Asiantuntemuksemme ja vahvan jakeluverkostomme avulla luomme edellytykset tulevaisuuden viestinnälle, verkkokaupalle, jakelulle ja logistiikalle Pohjoismaissa. Vuonna 2014 konsernin liikevaihto oli 40 miljardia Ruotsin kruunua (noin 4,5 miljardia euroa), ja sillä oli 38 000 työntekijää. Konsernin emoyhtiö on ruotsalainen julkinen yhtiö, ja sen pääkonttori sijaitsee Solnassa. Vieraile sivuillamme osoitteessa postnord.com tai postnordlogistics.fi.