Jyrki Niemi valittiin maatalouspolitiikan professoriksi

MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) maatalouspolitiikan professoriksi on johtokunnan päätöksellä valittu MMT Jyrki Niemi. Hän aloittaa työnsä 1.1.2007. Virka on viisivuotinen.

Jyrki Niemi, 43, on tutkimustyössään perehtynyt erityisesti maatalous- ja kauppapolitiikan kansallisiin ja kansainvälisiin vaikutuksiin ja kehittänyt uusia välineitä päätöksenteon avuksi. Niemi on toiminut vuodesta 1988 tutkijana mm. Maatalouden taloudellisessa tutkimuslaitoksessa. Hän on työskennellyt vastuullisena tutkijana useissa EU:n tutkimushankkeissa ja vierailevana tutkijana Alankomaissa sekä Malesiassa. MTT:llä Niemi on ollut tutkimustehtävissä vuodesta 1991 ja hoitanut myös professuuria.

Maatalous- ja metsätieteiden tohtoriksi Niemi väitteli Helsingin yliopistosta vuonna 2003. Hänen väitöskirjansa käsitteli kauppapolitiikan ja toimialan markkinarakenteen vaikutuksia maataloustuotteiden kauppaan. Tutkimuksen tuloksena rakentui ekonometrinen malli, jonka avulla voidaan arvioida kauppapolitiikan tehokkuutta ja vaikuttavuutta.

Maatalouspolitiikan professorin tutkimusalana ovat maatalous- ja kauppapolitiikka sekä politiikkakeinojen tehokkuuden ja vaikuttavuuden arviointi. Maatalouspolitiikan osalta tutkimusala kattaa sekä Suomen kansallisen että EU:n yhteisen maatalouspolitiikan.

Yrityksestä

MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) on maamme johtava maatalous- ja elintarviketutkimusta sekä maatalouden ympäristöntutkimusta tekevä laitos. Toimimme maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa.

Liitteet & linkit