Pariutuminen tekisi verkkolaikusta vaarallisen

Suomessa viljeltävät ohralajikkeet ovat kohtalaisen vastustuskykyisiä ohran yleisintä kasvitautia verkkolaikkua vastaan. Taudinaiheuttajan suvullisen lisääntymisen yleistyminen voi kuitenkin vaikeuttaa tilannetta tulevaisuudessa.

Tutkija Marja Jalli MTT:stä kehitti väitöstutkimuksessaan kasvihuoneeseen soveltuvan testimenetelmän verkkolaikun virulenssin eli taudinaiheuttamiskyvyn mittaamiseksi. Hän havaitsi, että täkäläisen verkkolaikkupopulaation virulenssi ei ole juuri muuttunut viimeisten 15 vuoden aikana. – Suomessa käytetyt ohralajikkeet ovat taudille melko suopeita. Jos ohralla esiintyisi erittäin vahvaa resistenssiä eli vastustuskykyä, myös taudinaiheuttajan olisi pakko muuntua vahvemmaksi, Jalli selvittää. TAUTI VOI AIHEUTTAA SUURIA SADONMENETYKSIÄ Verkkolaikku näkyy ohran lehdillä verkkomaisena kasvustona. Tauti tappaa lehtivihreäsolukon ja pienentää siten ohran lehtialaa. Voimakas verkkolaikkutartunta voi pahimmillaan aiheuttaa jopa 30 prosentin sadonmenetyksiä. Nykyisellään tauti on kuitenkin hallittavissa. Verkkolaikkua aiheuttava kotelosieni (Pyrenophora teres Drechs) lisääntyy Suomen pelloilla enimmäkseen suvuttomasti itiöiden välityksellä. Taudinaiheuttaja kykenee myös suvulliseen lisääntymiseen, ja sitä tiedetään esiintyvän pelto-oloissa jonkin verran. SUVULLINEN LISÄÄNTYMINEN VAHVISTI VIRULENSSIA Väitöstutkimuksen aineistona oli noin 240 verkkolaikkuisolaattia eli yksilöä, jotka oli kerätty eri puolilla Suomea kasvaneista ohrista vuosina 1994–2007. Jalli testasi laboratoriossa, miten verkkolaikun virulenssi muuntuu niiden lisääntyessä suvullisesti. Tulokset yllättivät tutkijan. – Kun risteytettiin kaksi verkkolaikkuyksilöä, joista kumpikaan ei pystynyt murtamaan ohran resistenssiä, niin niiden jälkeläiset pystyivät aiheuttamaan taudin jopa sellaisille ohrille, jotka aiemmin olivat sille täysin vastustuskykyisiä, Jalli kuvailee. Tulevaisuudessa taudinaiheuttajan suvullisen lisääntymisen odotetaan yleistyvän myös pelloilla, sillä ilmastonmuutos sekä kevennetyn muokkauksen lisääntyminen ja viljelyn yksipuolistuminen muokkaavat olosuhteita sille aiempaa otollisemmiksi. JALOSTUSTA EI KANNATA HIRTTÄÄ YHDEN KORREN VARAAN Verkkolaikun virulenssi ei ole yhden geenin aikaansaama ominaisuus, vaan huomattavasti monimutkaisempi perinnöllinen prosessi. Jalli toteaa, että ohran taudinkestävyysjalostuksessa ei tämän takia kannata nojata vain yhden tekijän varaan. – Ohralajikkeistoon on jalostuksessa hyvä syöttää myös uutta resistenssiä. Taudinkestävyyttä haetaan paljon esimerkiksi maatiais- ja villiohrien perimästä, hän kertoo. Myös väitöstutkimuksen kokeissa käytetyistä ohrista löytyi verkkolaikkua hyvin kestävää materiaalia, jota ei ole aiemmin käytetty kestävyysjalostuksessa. MITTARIOHRAT KANSAINVÄLISEEN KÄYTTÖÖN Verkkolaikku on tähän asti ollut ensisijassa pohjoisten kasvuolosuhteiden kasvitauti. Viime vuosina kiinnostus sitä kohtaan on kasvanut myös muilla leveysasteilla. Jallin väitöstutkimuksessa määritettiin kansainvälisessä yhteistyössä yhdeksän erilaista ohraa, joiden avulla verkkolaikun virulenssia voidaan mitata luotettavasti eri puolilla maailmaa. MMM Marja Jallin väitöskirja ”The virulence of Finnish Pyrenophora teres f. teres isolates and its implications for resistance breeding” tarkastetaan Helsingin yliopistossa 23.4.2010 klo 12. Vastaväittäjänä toimii professori Andrej Tekauz Agriculture and Agri-Food Canada -tutkimuslaitoksesta ja kustoksena on professori Minna Pirhonen Helsingin yliopistosta.

Yrityksestä

MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) on maamme johtava maatalous- ja elintarviketutkimusta sekä maatalouden ympäristöntutkimusta tekevä laitos. Toimimme maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa.

Liitteet & linkit