MULTIPRINT VOITTANUT HANSELIN PAINATUSPALVELUKILPAILUTUKSEN

Valtakunnallinen paino- ja tulostusyritys Multiprint Oy on sijoittunut ykköseksi valtionhallinnon yhteishankintayksikön Hansel Oy:n painatuspalvelut 2014-2018 -kilpailutuksessa. Kokonaispalvelun laadullisista kriteereistä Multiprint sai täydet pisteet ja sijoittui myös kokonaispisteytyksessä ykköseksi. Puitejärjestelyn sopimuskausi on neljä vuotta.

Puitejärjestelyn tavoitteena on, että Hanselin asiakkaat saavat laadukasta painatus- ja tulostuspalvelua sekä korkealuokkaista painojälkeä ympäristöystävällisesti tuotettuna. Hanselin asiakkaita ovat mm. valtion virastot ja laitokset, valtion liikelaitokset, rahastot, yliopistot ja eduskunta.

- Kilpailutus on Hanselin toimistohankinnat -toimialalle merkittävä. Ulkopuolisten painatuspalveluiden volyymin on arvioitu olevan neljän vuoden sopimuskaudella noin 45 M €, mutta se jakaantuu viidelle valitulle kokonaistoimittajalle, Hanselin toimialapäällikkö Sari Ylipalo kertoo. Painotalon monipuolisten palveluiden merkitys on suuri, koska valtioasiakas edellyttää asioinnin vaivattomuutta ja vaativienkin kokonaisratkaisujen tuottamista.

- Valtakunnallisena ja painoalan monipuolisena toimijana meille on kunnia-asia sitoutua jo varhaisessa vaiheessa Hanselin asiakkaiden arjen työn helpottamiseen. Meillä on kattavat eri tarpeisiin suunnitellut sähköiset palvelut, joustavuutta tuova palveluverkosto ja ennen kaikkea nopea palvelu nimettyjen kontaktihenkilöiden kautta, sanoo toimitusjohtaja Jaakko Hirvonen Multiprintistä.

Multiprint Oy on valtakunnallinen paino- ja tulostusyritys, joka kuuluu Multiprint Group -konserniin. Liikevaihto on noin 32 milj. euroa ja yhtiö toimii 15 kaupungissa 30 toimipisteessä 310 henkilön voimin. Multiprintin luottoluokitus on AAA. Yrityksellä on Suomen suurimpia digipainoja ja merkittävä suurkuvatuotanto sekä offset-painamisen palvelut. Palvelukokonaisuuteen kuuluvat myös sähköiset tilausjärjestelmät, sähköinen julkaiseminen, monikanavaviestintä, logistiikan tukipalvelut sekä kääntämisen ja dokumentoinnin palvelut.

Tilaa