Hilkka Ravilon uutuuskirja Terhi vie taistolaisuuden kuohuihin

Finlandia-ehdokkaanakin olleen Ravilon kymmenes teos on romaani rikoksesta, joka ei saanut jäädä toteuttamatta. Se on myös romaani sisaruudesta, vastuusta ja oman elämän kaipuusta.

Jo 16-vuotiaana on Terhin palkallaan osallistuttava vanhempiensa asuntolainan maksuun. Haaveet kampaajakoulusta vaihtuvat työläisen arkeen. On 1970-luku ja yliopisto-opiskelijat puuhaavat taistolaista vallankumousta laulamalla työn orjista ja uhoamalla uudesta uljaasta maailmasta, joka koittaa kommunismin myötä.
 
Ensirakkaus päättyy murhenäytelmään, kotikylää järkyttää Terhin työtoverin murha, vanhemmat kuolevat liikenneonnettomuudessa ja Terhistä tulee pikkusisarensa Annen yksinhuoltaja. Hän kokee kasvatustehtävänsä niin tärkeäksi, että nuoruus jää melkein kokematta ja elämä lähes elämättä, vaikka naapurissa asuu rikkaan talon perijä Juhana, joka on rakastanut Terhiä hiekkalaatikkoiästä lähtien.
 
Vasta Annen aikuistuessa Terhi huomaa tämän merkinneen hänelle enemmän kuin hän Annelle, ja alkaa vihdoin ottaa kiinni elämästä. Sitten Anne tuo kotiin Terhin nuoruuden murhenäytelmän aiheuttajan, eikä mikään ole enää kuten ennen.
 
Terhi on Hilkka Ravilon kymmenes teos. Hänen tekstinsä ovat omaperäisiä ja niillä on laaja lukijakuntansa. Ravilo on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 1997 teoksellaan Mesimarjani, pulmuni, pääskyni.

Kirjan nimi: Terhi
Kirjailija: Hilkka Ravilo   
ISBN 978-952-202-443-5
Sidottu  357 s.
KL 84.2

LIITTEET: Terhi -kirjan etukansi sekä Hilkka Ravilon valokuva.
 

Painolaatuinen kansikuva löytyy osoitteesta http://www.myllylahti.fi

###
LISÄTIEDOT JA ARVOSTELUKAPPALEET
Myllylahti Oy, Lassi Junkkarinen, 050-497 7710, lassi @ myllylahti.fi

###
Myllylahti Oy on vuonna 1989 perustettu yleiskustantamo. Myllylahti on tähän mennessä julkaissut noin 450 kirjaa, ja on vakiinnuttanut asemansa merkittävimpien suomalaisten kustannusyhtiöiden joukossa. www.myllylahti.fi

puhelin: 050-497 7710

sähköposti: lassi @ myllylahti.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Finlandia-ehdokkaanakin olleen Ravilon kymmenes teos on romaani rikoksesta, joka ei saanut jäädä toteuttamatta.
Tweettaa