Turkulaisen Petterssonin esikoisromaani kuvaa parisuhteen murtumista vesivahingon pyörteissä

Pohja -romaani on vahva, järkyttäväkin kuvaus nykyajan suuresta ongelmasta: talojen teknisistä vioista, vesivahingoista.

"Työnjohtaja sipaisi otsaltaan hikipisaran, ennen kuin sanoi: – Märkää on. Lattiapinnat ja seinät ovat kostuneet, paikoitellen yli metrin korkeuteen saakka. Kastuneeksi alueeksi voi merkitä koko alakerran, pannuhuoneenkin. Nyt voidaan puhua massiivisesta vesivahingosta."

Peter ja Anna päättävät hankkia talon, jolla on oma historia. Vanha omakotitalo osoittautuu heti kättelyssä pettymykseksi. Pian muuton jälkeen he ymmärtävät joutuneensa massiivisen vesivahingon keskelle, mikä on vasta alkua. Ulkoseinissä ja kantavissa rakenteissa havaitaan murtumia ja kattokin vuotaa. Uusi koti on muuttumassa painajaiseksi.

Kävikö Peterillä ja Annalla niin huono onni, että talo tuli tiensä päähän heti kaupanteon jälkeen, sattumalta? Ainoa selitys se ei ole. Vaurioilla voi olla jotakin tekemistä tietyön kanssa tai talo saattoi olla viallinen jo valmiiksi. Alkaa repivä taistelu viranomaisia, entistä omistajaa ja urakoitsijoita vastaan, mikä koettelee Annan ja Peterin uskoa ihmisiin ja toisiinsa. Lopullisesti pahuus tuntuu pääsevän valloilleen, kun menneisyydestä paljastuu seikkoja, jotka viittaavat siihen suuntaan, että on olemassa neljäskin selitys: heillä ja talolla saattaa olla jaettavana jokin yhteinen salaisuus – kirous.

Pohja on hieno, perinteiseen tarinankerrontaan luottava kirja vesivahingosta, parisuhteesta, sukupolvista ja Suomesta.  Se on kunnianosoitus menneelle maailmalle: vanhoille taloille ja kirjoille sekä päällystämättömille teille.

Pohja on turkulaisen Marjut Petterssonin esikoisromaani. Aiemmin hän on julkaissut artikkeleja, esseitä, kritiikkejä ja Helvi Hämäläisen kirjailijantyöstä kertovan kirjan Ei kenenkään veli (2004) sekä novellin antologiassa Isä (2012). Kirjailijahaastattelu löytyy osoitteesta http://www.myllylahti.fi/kirjailijat/manufacturers/pettersson-marjut

###
Kirjan nimi: Pohja
Kirjailija: Marjut Pettersson
ISBN: 978-952-202-494-7
Sidottu, 317 s.

LIITTEET: Pohja -kirjan etukansi sekä Marjut Petterssonin kirjailijakuva.

###
LISÄTIEDOT

Myllylahti Oy, Lassi Junkkarinen, 050-497 7710, lassi @ myllylahti.fi

###
Myllylahti Oy on vuonna 1989 perustettu yleiskustantamo. Myllylahti on tähän mennessä julkaissut noin 450 kirjaa, ja on vakiinnuttanut asemansa merkittävimpien suomalaisten kustannusyhtiöiden joukossa. www.myllylahti.fi


puhelin: 050-497 7710

sähköposti: lassi @ myllylahti.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia