Kansainvälinen Valkoisen kepin päivä 15.10. - Itsepalvelu soveltuu vain harvoin näkövammaiselle

TIEDOTE 7.10.2003 Kansainvälinen Valkoisen kepin päivä 15.10. Itsepalvelu soveltuu vain harvoin näkövammaiselle Näkövammaiset ihmiset joutuvat yhä useammin turvautumaan lähimmäistensä apuun erilaisissa palvelutilanteissa, joissa asiakkaiden oletetaan palvelevan itse itseään. Tällaisiin tilanteisiin joutuu arviolta 80 000 ihmistä, joista 10 000 on sokeita ja loput eri tavoin heikkonäköisiä. Valkoinen keppi on aina merkki näkövammaisuudesta. Myös valkoinen tukikeppi viestii kulkijan heikentyneestä tai puuttuvasta näöstä. Kaikki näkövammaiset eivät kuitenkaan käytä liikkuessaan valkoista keppiä, vaan liikkuvat opaskoiran kanssa tai käyttävät näkövammaismerkkiä. Sitä, miksi valkoinen keppi on juuri valkoinen, ei varmuudella osata sanoa. Nykyään kuitenkin se on sovittu näkövammaisuuden merkiksi ympäri maailman. Kansainvälistä Valkoisen kepin päivää vietetään 15.10. Tänä vuonna Näkövammaisten Keskusliitto haluaa kiinnittää huomiota siihen, miten näkövammaiset ihmiset tulee ottaa huomioon palveluita järjestettäessä. "Monista arkipäivän peruspalveluista on valitettavasti tehty itsepalveluun perustuvia. Palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa ei kuunnella riittävästi erilaisia käyttäjäryhmiä", järjestösihteeri Markku Möttönen Näkövammaisten Keskusliitosta sanoo. Kun kohtaat näkövammaisen ihmisen, voit tarjota hänelle apua kysymällä esimerkiksi "voinko auttaa?". Jos ympäristö on meluisa, voit kiinnittää näkövammaisen ihmisen huomion itseesi koskettamalla kevyesti häntä vaikkapa olkavarteen. Lisätietoa: Järjestösihteeri Markku Möttönen, (09) 3960 4334, 050-596 5021 http://www.nkl.fi/museo/valkepin_historiaa.htm Tämä tiedote löytyy kotisivultamme http://www.nkl.fi/ajankoht/tiedote ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2003/10/09/20031009BIT00790/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2003/10/09/20031009BIT00790/wkr0002.pdf

Tilaa