Movial keskittyy ydinosaamiseen ja myy tuoteliiketoimintansa

Movial keskittyy vastaamaan muun muassa eri teollisuusalojen kasvavaan kysyntään ja vahvistaa ohjelmistosuunnittelunsa ydintoimintoja käyttökokemusosaajana ja palvelujen muotoilijana. Osana tätä keskittymistä Movial on myynyt omistuksensa operaattoreille ohjelmistotuotteita kehittävän osakkuusyhtiönsä Movial Applications Oy:n amerikkalaiselle, maailman johtavalle internetpuhelujärjestelmiä tuottavalle Broadsoft Inc.ille. Kauppa vahvistuu sopimusteknisten ehtojen täyttyessä.

Amerikkalaisomistukseen siirtynyt Movial Applications kehittää operaattoreille ohjelmistotuotteita, joiden avulla operaattorit voivat tarjota internetpuheluja eri päätelaitteisiin.

Movial j atkaa edelleen ohjelmistojen ja käyttökokemusten suunnittelupalvelujen kehittämistä operaattoreille ja laitevalmistajille tilaustyönä. Palvelukokonaisuuteen kuuluu myös räätälöidyt internetpuheluohjelmistot ja erityisesti internetpuheluihin ja videokonferenssilaitteisiin liittyvät multimediakehysohjelmistot, niin ikään laitteiden käyttökokemusten ja niiden tuottamien palvelujen suunnittelupalvelut, Movialin toimitusjohtaja Jari Ala-Ruona kertoo.

Ala-Ruonan mukaan kauppa selkeyttää Movialin liiketoimintaa palveluntuottajana ja se helpottaa asiakkaiden toivomien avoimen lähdekoodin ohjelmistojen käyttöä internetpuhelupalveluissa. Internetpuheluohjelmistoissa Movial aikookin keskittyä avoimeen lähdekoodiin perustuviin ohjelmistoihin ja palveluihin.

Kirurgintarkkaa Linux- ja Android-osaamista

Movial on työskennellyt Linux- ja Android-pohjaisten sekä näiden käyttöliittymäteknologioiden parissa jo kymmenen vuotta.

– Asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme arvostavat kaltaistamme asiantuntijaa, jolla on kirurgin kyky avata ja sulkea Android-käyttöjärjestelmä, Ala-Ruona kertoo.

Esimerkkinä meneillään olevista kehitystöistä on suurelle yhdysvaltalaisoperaattorille suunniteltava Android-pohjainen tablet-tietokone ja Wi-Fi-puhelin internetvideopuhelujen välittämiseen. Toiselle yhdysvaltalaisoperaattorille Movial kehittää internetpuheluohjelmistoa Android-älypuhelimiin. Ala-Ruona uskoo, että neljännen sukupolven matkapuhelinverkkojen yleistyessä tällaisille tuotekehityspalveluille löytyy paljon kysyntää. Movial toimii läheisesti johtavien Android-päätelaitevalmistajien kanssa Aasiassa Taiwanin toimistosta.

Ohjelmistokehitys tuo arvokkaita lisäeuroja teollisuudelle                   ­­

Viime perjantaina Movialin julkaiseman tiedotteen mukaan ohjelmistokehityksellä ja ns. sulautetuilla ohjelmistoilla on tiedostettua suurempi merkitys teollisuuden liikevaihdolle ja lisäarvon tuotolle. Teollisuusyritysten liikevaihdosta 39 miljardia euroa tulee tuotteista, jotka ovat riippuvaisia ohjelmistoista. Liikevaihtoihin ohjelmistot tuovat lisäarvoa yhteensä 17 miljardia euroa. Tulokset ilmenevät ETLAn tutkimuksesta, jonka se teetti selvittääkseen ohjelmistokehityksen merkitystä Suomen teollisuusyrityksille. Movial uskoo tutkimustulosten kaltaisesti ohjelmistokehityksen osuuden yhä kasvavan myös Suomen valmistavan teollisuuden menestystekijänä. Movialin tavoitteena onkin laajentaa toimintaa teollisten laitteiden palvelukokemussuunnitteluun.

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Jari Ala-Ruona, Movial Oy, p. 09 8567 6400

Movial Oy on suomalainen ohjelmistosuunnitteluyritys, joka toimii Suomen lisäksi USA:ssa, Romaniassa ja Taiwanissa. Yritysten tuotteisiin ja palveluihin lisäarvoa tuottavaa erityisosaamista on syvällisen ohjelmisto-osaamisen ohella käyttökokemusten suunnittelukyky ketteriä kehitysmenetelmiä käyttäen. Movial yhdistää luovuuden, markkinoinnin, organisaatiot ja teknologian uusiksi tuotteiksi ja palveluiksi sekä tehostaa olemassa olevia toimintoja. Movialin asiakasyritykset toimivat eri teollisuuden aloilla elektroniikan, puolijohteiden, tietoliikenteen, lääketieteen sekä ohjelmistojen parissa. Yritys työllistää lähes 100 henkeä. Movial-konserniin kuuluu verkkotietojärjestelmiin keskittynyt Creanor Oy.

 

 

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit