Matti Kuronen aloittaa NCC Asumisessa

Lue alkuperäinen

Tekniikan tohtori Matti Kuronen on nimitetty NCC Asumisen Helsingin alueen yksikön johtajaksi. 

Kuronen siirtyy NCC Asumiselle Lahden kaupungilla toimialajohtajan paikalta, jossa hän vastasi teknisestä ja ympäristötoimialasta. Sitä ennen hän on toiminut RAKLI ry:ssä infra- ja yhdyskuntatoimialan johtajana, Aalto-yliopistossa tutkijana sekä YIT:llä hankekehityspäällikkönä.
Pääkaupunkiseudun yksikön johtajana jatkaa Jyri Raunio vastuualueenaan Espoon, Vantaan ja pääkaupunkiseudun kehyskuntien muodostama yksikkö.

– On todella mielenkiintoista palata asuntoliiketoimintaan ja hankekehittämiseen pariin. Toimeni Lahden kaupungilla oli erittäin antoisa, mutta houkutteleva toimenkuva ja mahdollisuus olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa uutta strategiaa NCC Asumisella sai minut vakuuttumaan ja valitsemaan tämän työn, kommentoi Matti Kuronen .

– Matti Kuronen on tervetullut huippuosaaja NCC Asumisen ammattilaisten porukkaan. Liiketoimintamme tulee muuttumaan yhä enemmän asiakaslähtöiseksi ja pyrimme muuttamaan yhteistyötä eri sidosryhmiin päin entistä aktiivisemmaksi ja vuorovaikutteisemmaksi. Matti on juuri oikea henkilö johtamaan liiketoimintamme kannalta erittäin tärkeää Helsingin yksikköä, sanoo maajohtaja Juuso Hietanen .

Lisätietoja antavat:
Yksikön johtaja Matti Kuronen, NCC Asuminen, p. +358 40 576 9105
Maajohtaja Juuso Hietanen, NCC Asuminen, p. +358 50 343 4023

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia, kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2014 oli 6,3 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 18.000. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.

Yrityksestä

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2016 oli 5,5 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 17.000. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.

Tilaa

Liitteet & linkit