NCC hakee tonttivarausta Ruoholahdesta

Lue alkuperäinen

NCC hakee tonttivarausta Ruoholahden alueen kehittämiseksi ja rakentamiseksi toimistokäyttöön. Maa-alueet omistaa Helsingin kaupunki. NCC:n tavoitteena on kehittää yhdessä Helsingin kaupungin kanssa Ruoholahden työpaikka-aluetta entistä toiminnallisemmaksi ja viihtyisämmäksi.

Alueet, joille NCC hakee varausta, sijaitsevat Porkkalankadun eteläpuoleisella K.A. Fagerholmin aukiolla sekä Porkkalankadun ja Länsisatamankadun luoteiskulman nykyisen Nesteen huoltoaseman tontilla. Maa-alueille on tavoitteena kehittää 40 000 kerrosneliömetriä uutta toimistotilaa. NCC suunnittelee myös oman pääkonttorin muuttamista kehitettävälle alueelle.

– NCC on strategiansa mukaisesti innolla kaupungin kanssa kehittämässä Helsinkiä palvelemaan paremmin kaupunkilaisten tarpeita. Uusien toimistotalojen myötä tarjoaisimme modernin ja uuden työympäristön 3000 ihmiselle metroradan ja muiden julkisten kulkuyhteyksien ääreltä, Head of NCC Property Development Finland Petri Bergström kertoo.

Porkkalankadun seutu muuttuu viihtyisämmäksi katuympäristöksi jatkossa. Lauttasaaren bussiliikenteen väheneminen mahdollistaa Porkkalankadun kaventamisen ja muuttamisen bulevardimaiseksi ympäristöksi. Toimistotalojen katutason kahvila- ja ravintolatoiminnot lisäisivät alueen viihtyisyyttä.

– Ruoholahti on yksi halutuimmista toimitila-alueista seudulla, ja länsimetron valmistuttua saavutettavuus on parantunut entisestään. Porkkalankadulle kehitteillä olevien toimitilahankkeiden lisäksi alueelle rakennetaan mm. Tanssin talo. Vireillä on myös asemakaavahanke uudesta asuinkorttelista, ja tulossa on huoltoasema sekä autopesukeskus, kaupunkisuunnittelun projektipäällikkö Matti Kaijansinkko Helsingin kaupungilta kertoo.

Uusi läntinen portti kantakaupunkiin

– Korkeat toimistorakennukset muodostavat uuden näyttävän portin saavuttaessa lännestä kantakaupunkiin, ja ne täydentävät Ruoholahden korkeiden rakennusten siluettia. Modernin avoimet ja ulospäin suuntautuneet toimitalot ovat osa prosessia, jossa Porkkalankatua kehitetään urbaaniksi, kevyeen liikenteeseen painottuvaksi ympäristöksi, arkkitehti Juha Mäki-Jyllilä JKMM Arkkitehdit Oy:stä kertoo.

NCC:n tavoitteena on osallistua Ruoholahden työpaikka-alueen täydennysrakentamiseen toteuttamalla alueelle houkutteleva toimitilahanke, jonka tiloihin muuttavat vetovoimaiset yritykset. Ruoholahden toimistotalot toteutettaisiin BREEAM-ympäristökriteereiden mukaisesti, Excellent-tasoon.

Lisätietoja:
Petri Bergström, Head of NCC Property Development Finland, p. 050 331 4602
Teemu Rämö, Head of Sales and Business Development, NCC Property Development Finland, p. 040 776 7191

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2017 oli lähes 5,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 17.800.  NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.

Yrityksestä

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2017 oli lähes 5,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 17.800. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia