NCC ja Etera aloittavat yhteistyön uusien asuntokehityshankkeiden luomiseksi

Lue alkuperäinen

NCC ja Etera ovat perustaneet uuden kehitysyhtiön, jonka tavoitteena on kehittää ja jalostaa maa-alueita ja kiinteistöjä uusien asuntorakentamismahdollisuuksien luomiseksi. Tavoitteena on aikaansaada edellytykset yli tuhannen asunnon rakentamiseksi.

Yhtiön toiminta on pitkäjänteistä ja keskittyy pääkaupunkiseudulle sekä kasvukeskuksiin. Kehitettävät asuntoprojektit mahdollistavat sekä valtion tukeman ARA-tuotannon, että vapaarahoitteisen asuntotuotannon.

”Etera on jo pitkään ollut luomassa edellytyksiä asuntotuotannolle mm. vuokra-asunto- ja vuokratonttisijoittamisen kautta. Näemme myös asuntotonttikehittämisen yhteistyössä kokeneen kumppanin kanssa hyvin Eteralle sopivana, pitkäjänteisenä sijoitustoimintana”, Eteran kiinteistöjohtaja Timo Sotavalta sanoo.

”Yhtiö mahdollistaa merkittävän tuen NCC:n kaupunkikehittäjän ja integraattorin rooliin tuomalla rahoitusta pitkäjänteiseen hankekehitykseen. Kumppanimme Etera on erittäin kokenut ja arvostettu ja myös uusien sijoitusinstrumenttien kehittäjä, josta tämä yhteistyömuoto on taas uusi hyvä esimerkki”, kertoo NCC:n kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö -liiketoiminnan johtaja Tommi Vaisalo .

Lisätietoja:

Timo Sotavalta, kiinteistöjohtaja, Etera, p. 040 732 5577, timo.sotavalta@etera.fi
Tommi Vaisalo, liiketoimintajohtaja, kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö, NCC, p. 050 366 9352, tommi.vaisalo@ncc.fi  
Laura Saraste-Mäkinen, viestintäjohtaja, NCC, p. 0400 764 148, laura.saraste-makinen@ncc.fi

Etera - Tässä ajassa.
Etera on työeläkeyhtiö, joka huolehtii suomalaisten eläketurvasta. Kuuntelemme asiakkaitamme ja elämme mukana heidän rytmissään. Yli 50 vuoden kokemus erityyppisistä työsuhteista tekee Eterasta muuttuvan työelämän osaajan. Työskentelemme yhdessä asiakkaidemme kanssa suomalaisten työkyvyn edistämiseksi. www.etera.fi kertoo enemmän.

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2016 oli 5,5 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 17.000. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.

Yrityksestä

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2016 oli 5,5 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 17.000. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.

Tilaa

Liitteet & linkit