NCC poistaa tänä kesänä rikkakasvustoa monessa eri kaupungissa ympäristöystävällisellä NCC Spuma® -menetelmällä

Lue alkuperäinen

NCC poistaa rikkakasvustoa uudella NCC Spuma -menetelmällä esimerkiksi kaupunkien jalankulkuväyliltä ja piha-alueilta. Muissa Pohjoismaissa jo käytössä oleva menetelmä on Suomessa uusi. NCC Spuma -menetelmän avulla voidaan esimerkiksi luopua laajojen alueiden rikkaruohon torjunnassa kiistellyn kasvintorjunta-aine glyfosaatin käytöstä.

Kemiallisten kasvintorjunta-aineiden sijaan NCC Spuma -menetelmässä rikkakasvien päälle levitetään lähes sata-asteista vettä sekä kasvisokerivaahtoa. Vaahto on biologisesti hajoavaa, eikä sisällä vaarallisia kemikaaleja. Se katoaa pinnoilta alle tunnissa. NCC Spuma -menetelmää on turvallista käyttää vesistöjen ja ympäröivien kasvustojen lähellä, vaahdosta ei ole haittaa ihmisille eikä eläimille.

– Tämä myrkytön keino poistaa kasvustoa on nyt monien kaupunkien tiedossa, ja menetelmä on herättänyt paljon mielenkiintoa. NCC Spuma on yhtiömme pohjoismainen innovaatio, jonka saimme täksi kesäksi lanseerattua Suomeen. Haluamme tarjota kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja, kertoo NCC:n erikoispalveluiden aluejohtaja Jari Kortelainen.

Kaupungit ja kunnat innostuneet
NCC on tuonut työhön tarvittavan laitteen Tanskasta ja aloittanut kasvintorjuntatyöt viime viikolla. Tämän kesän työt on jo myyty loppuun. Ympäristöystävällinen vaahdotusmenetelmä vaatii poutaisen sään, joten sateen sattuessa työ joudutaan siirtämään. Torjuntatyö pitää myös toistaa kesäkauden aikana 2-3 kertaa parhaan lopputuloksen saamiseksi.

Töitä tehdään tänä kesänä muiden muassa Suomen suurimmissa kaupungeissa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa ja Tampereella. Työhön voi tulla tutustumaan paikan päälle.

Lisätietoja
Heikki Parviainen, NCC Infrastructuren tuotantoinsinööri, p. 050 523 0234
Jari Kortelainen, NCC Infrastructuren erikoispalveluiden aluejohtaja, p. 050 500 3856
ncc.fi/spuma

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia, kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2015 oli 6,7 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 18.000. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.

Yrityksestä

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2017 oli lähes 5,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 17.800. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia