NCC rakentaa ensimmäisen uudisrakenteisen Neste K -liikenneaseman Maskuun

Lue alkuperäinen

Seuraavina vuosina kaikki K-ryhmän liikenneasemat uudistuvat täysin ja palvelevat asiakkaitaan K-ryhmän ja Nesteen yhteisesti rakentaman Neste K -liikenneasemakonseptin alla. NCC rakentaa ensimmäisen uudisrakenteisen Neste K -liikenneaseman valtatie 8 Humikkalan liittymään, Rivieran yritysalueen viereen.

Maskun Neste K -liikenneasemasta tulee noin 1200 neliön kokoinen. Liikenneaseman rakentaminen alkaa maaliskuussa ja se valmistuu jouluksi 2017. Ennen liikenneaseman valmistumista aloitetaan polttoainejakelu liikepaikalla jo kesällä 2017.

Kiinteistön rakennuttaa Erikoissijoitusrahasto UB Nordic Property. Rakennuksen käyttäjinä ovat Neste ja K-ryhmä. Hankkeen investointiarvo on noin 5,5 miljoonaa euroa.

– Neste K -liikenneasemien uudistus ja rakentaminen on osa K-ryhmän lähimarkkinastrategiaa, jossa asiakkaille tarjotaan laadukkaita ja yksilöllisiä palveluita, nopeasti ja vaivattomasti. Tavoitteena on rakentaa kaikkiaan noin sadan uudistuneen Neste K -aseman verkosto, joista osa on uudisrakenteisia, kertoo Neste K -liikenneasemien ketjujohtaja Mikko Paukkonen.

Laatua sekä autoille että asiakkaille
Neste K -liikenneasemien konseptissa Neste hoitaa polttoaineen jakelun ja K-ryhmä muut aseman palvelut. Asiakkaille tarjotaan monipuolista ja laadukasta ruokaa joko paikan päällä nautittavaksi tai mukaan otettavaksi.

– Haluamme viedä Keskon kanssa Suomen liikenneasemat uudelle aikakaudelle. Oma asemaverkosto on meille erittäin tärkeä, sillä sen kautta voimme tarjota asiakkaillemme korkealaatuiset, Suomessa jalostetut polttonesteet sekä muut autoilijan tarvitsemat tuotteet ja palvelut, Nesteen Öljyn vähittäismyynnin Suomen johtaja Sam Holmberg kertoo.

Uusiutuvan energian rakennus
Maskun Neste K -liikenneaseman tilojen suunnittelussa ja tilankäytössä pyritään ekologisuuteen, viihtyisyyteen ja käytännöllisyyteen.

- Rakennuksessa pyritään energiatehokkaisiin ratkaisuihin, esimerkiksi lämmitys ja jäähdytys toteutetaan maalämmöllä. Konseptiin voidaan tarvittaessa rakentaa autopesukatu ja esimerkiksi kausityyppisiä pop up -myymäläkontteja, NCC:n hankekehityspäällikkö Antti Saarinen sanoo.

Lisätietoja:
Mikko Paukkonen, ketjujohtaja, Neste K -liikenneasemat, p. 050 567 9761
Sam Holmberg, johtaja, Öljyn vähittäismyynti Suomi, p. 010 4584 078
Jarkko Lehtonen, sijoitusjohtaja, UB Nordic Property, p. 050 3491 606
Antti Saarinen, hankekehityspäällikkö, NCC, p. 050 358 6038

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Vuonna 2015 yrityksen liikevaihto ilman Bonavaa oli 5,7 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 16 000. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.

Neste K -liikenneasemat tarjoavat asiakkaille palvelua ”Paremman pysähdyksen taktiikan” mukaisesti. Tavoitteena on tarjota asiakkaille Suomen ylivertaisin liikenneasemakokemus sekä parasta ruokaa maanteillä liikkujille. Nesteen ja K-ryhmän lähes 70 yhteistä asemaa muutetaan ja uudistetaan Neste K -liikenneasemiksi vuoden 2017 loppuun mennessä. K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.


Yrityksestä

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2017 oli lähes 5,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 17.800. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.