NCC tarjoaa mehiläisille elintilaa

Lue alkuperäinen

NCC:n Ohkolan kiviainestoimipisteeseen Mäntsälään on tulossa keväällä 2016 uusia asukkaita. NCC:n luonnon monimuotoisuutta edistävän ohjelman, KIELOn , puitteissa alueelle tuodaan kevään aikana kaksi mehiläispesää yhteistyössä paikallisen mehiläistarhaajan kanssa. 

Kokeilulla halutaan rikastuttaa alueen monimuotoisuutta sekä tarjota mehiläisille ravintoa. Mehiläisillä on hyvin tärkeä rooli ruoantuotannossamme, sillä ne pölyttävät viljelyskasvimme. Muun muassa tehostuneen viljelyn ja hyönteismyrkkyjen seurauksena mehiläisten elinalueet ovat vähentyneet. Myös sään ääri-ilmiöt vaikeuttavat mehiläispopulaatioiden selviytymistä.

Pesät sijoitetaan Ohkolassa alueen eteläosaan ja niitä hoidetaan säännöllisesti. Pesät tuodaan paikalle heti kevään puhdistuslennon jälkeen.

Ohkolan KIELO-alueelle on muodostunut vastaanotetun puhtaan maa-aineksen siemenpankin myötä monipuolinen kasvillisuus. Lisäksi syksyn 2015 aikana alueelle kylvettiin luonnonvaraisten niitty- ja ketokasvien siemenseoksia. Mehiläispesistä kerätystä hunajasta selvitetään mistä kasveista siitepöly on kerätty.

Lisätietoja:

Reetta Toivanen, ympäristösuunnittelija, NCC Roads Oy, reetta.toivanen@ncc.fi , puh. 010 507 6964
Karoliina Jokela, ympäristösuunnittelija, NCC Roads Oy,   karoliina.jokela@ncc.fi  puh. 010 507 6961

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia, kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2014 oli 6,3 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 18.000. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.

Yrityksestä

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2016 oli 5,5 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 17.000. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit