Vantaan Aviapolista kehitetään yhteistyössä

NCC on mukana Vantaan kaupungin, Ilmailulaitoksen ja yli kymmenen muun merkittävän yrityksen kanssa Aviapolis-alueen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Hankkeeseen osallistujien määrä on lajissaan ennätyksellisen suuri Suomessa. Aviapolis on tämän vuosikymmenen vetovoimaisin yritysalue, josta suomalaisyritysten on helppo toimia kansainvälisillä markkinoilla. Kiinnostus aluetta kohtaan kasvaa myös maailmalla. - Helsinki-Vantaa on EU:n parhaiten sijoittuva lentoasema esimerkiksi niille eurooppalaisille yrityksille, joita kiinnostaa Kaukoitä ja erityisesti Kiinan kehittyvä talous, mutta jotka haluavat pitää toimintonsa riskittömässä ympäristössä, Vantaan kaupunginjohtaja Erkki Rantala arvioi. Aviapoliksen alue on jo kokenut suuren muodonmuutoksen. NCC toimi hankkeen veturina aloittamalla Airport Plaza Business Parkin rakentamisen nelisen vuotta sitten. NCC rakentaa myös korkealuokkaisia asuntoja Kartanonkoskelle ja Tammistoon. Viimeisten viiden vuoden aikana Aviapoliksen alueelle on sijoittunut 10.000 uutta työpaikkaa. Rakentamisen vauhti myös jatkuu kovana: muun muassa Plaza Business Parkin kolme yritystaloa ovat valmistuneet ja Technopoliksen teknologiakeskuksen ensimmäinen vaihe valmistuu ensi kesänä. Aviapolikseen onkin jo siirtynyt tai siirtymässä monen yrityksen pääkonttori, kansainvälinen myyntiyksikkö tai Suomen edustus: tällaisia ovat mm. Perlos, Aspocomp, Voith, Naps, Clariant, Uponor, Avesta Polarit ja uusimpana sykemittauksen maailmantähti Polar Electro. Alueen muuttuminen vaatii myös suuria liikenneinvestointeja. Paraikaa parannettavan kolmoskehän lisäksi Vantaan kaupunki rakentaa alueelle rinnakkaistieverkkoa. Alueen muuhun rataverkkoon yhdistävän Marja-radan rakentaminen alkaa näillä näkymin vuosien 2006-07 paikkeilla. Vantaan keskiosassa sijaitseva Aviapolis-alue on kooltaan 42 neliökilometriä. Pohjoisessa alue kattaa lentoaseman alueen ja etelässä se ulottuu Kartanonkosken ja Tammiston alueille, joille paraikaa rakennetaan uusia korkeatasoisia asuinalueita. Lännessä alueen rajana on Vantaanjoki ja idässä se yltää Koivuhakaan, jonka halki kulkee K2-visiossa ideoitu kaupunkibulevardi. Bulevardin on määrä kytkeä lentoasema ja pääradan varren Tikkurila entistä tiiviimmin toisiinsa. Yhteistyössä ovat mukana: Vantaan kaupunki, Ilmailulaitos, ABB Current Oy, Oy Alfred Palmberg Ab, CM-Urakointi Oy, Julius Tallberg Kiinteistöt Oyj, NCC Finland Oy, Polar Kiinteistöt Oyj, Restel Hotel Group, Skanska Etelä-Suomi Oy, SRV Viitoset Oy, Technopolis Oyj ja YIT Rakennus Oy.    

Yrityksestä

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia, kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2015 oli 6,7 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 18.000. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.

Tilaa

Liitteet & linkit