Käännöstoimisto nappasi tärkeän roolin kiinalaisessa kansainvälistymishankkeessa

–Kiinan valtion Talent Exchange -ohjelma aikoo tuoda Suomeen 50–100 kiinalaista pk-yritystä syksyn aikana

Tiedote 1.9.2017 

Uudenlaisella palvelumallilla käännösalaa ravisteleva Transfluent on mukana keskeisessä roolissa, kun Kiinan teollisuus- ja IT-ministeriö käynnistää Suomen ja Kiinan välisen Talent Exchange -ohjelman. Ohjelma tuo Suomeen syksyn aikana 50–100 kiinalaisyritystä eri aloilta tutustumaan suomalaiseen tapaan tehdä töitä sekä hakea jalansijaa eurooppalaisilta markkinoilta. Transfluent toimii hankkeessa kiinalaisten käännös- ja lokalisointikumppanina. 

"Maailmantalouden painopiste siirtyy itään. Etenkin Yhdysvaltojen sekava poliittinen tilanne on saanut yhä useammat kiinalaisyritykset hakemaan kasvua suoraan Euroopasta, mikä meille Transfluentille on kultainen mahdollisuus, sillä lokalisoinnin ja käännösten tarve on valtava", Transfluentin perustaja Jani Penttinen kertoo. 

Hanke käynnistyi elokuun lopussa vierailulla, jossa Kiinan teollisuus- ja IT-ministeriön edustajat tapasivat suomalaisia yrityksiä, Helsingin kaupungin edustajia sekä startup-maailman vaikuttajia. Syksyn aikana jatkoa seuraa, kun hanke tuo Suomeen kymmeniä kiinalaisia pk-yrityksiä verkostoitumaan ja tutustumaan eurooppalaisiin markkinoihin. Talent Exchange -ohjelmaan on miljoonien hakijoiden joukosta valittu 5000 kiinalaista pk-yritystä eri toimialoilta.

Hankkeessa on mukana myös Kiinan suurin coworking-tiloja rakentava ja vuokraava yritys We+, jonka Kaapelitehtaan toimipisteessä yritykset tulevat toimimaan. Helsingin lisäksi We+ toimii Kiinan ulkopuolella ainoastaan San Franciscossa. 

"Tämä on ihan konkreettinen seuraus siitä, miten suomalainen startup-tekeminen noteerataan hyvin korkealle Aasiassa. Koko homma lähti liikkeelle Peter Vesterbackan kiinan kielen opinnoista ja päätyi siihen, että Kiinan tärkein yritysten kansainvälistymistä ajava ministeriö tekee tällaisen hankkeen juuri Suomessa", hankkeessa mukana oleva startup-aktivisti Kustaa Valtonen sanoo. 

Lisätietoja: 

Jani Penttinen, perustaja ja toimitusjohtaja, Transfluent 
+1 408 400 3687, jani@transfluent.com  

Kustaa Valtonen 
+358 50 415 5300 , kustaa@live.com

Avainsanat:

Yrityksestä

Netprofile on uutta teknologiaa kehittävien ja hyödyntävien yritysten viestintään erikoistunut konsulttiyritys. Autamme asiakkaitamme rakentamaan ja ylläpitämään liiketoimintansa tavoitteita tukevaa profiilia kohderyhmiensä keskuudessa Suomessa ja kansainvälisesti. Yhdistämme perinteisten ja sosiaalisten mediaympäristöjen syvällisen tuntemuksen ja monipuolisen viestinnän osaamisen vahvaan teknologia-alan ymmärrykseen. Asiantuntijoillamme on pitkä kokemus viestinnän konsultoinnista, toimitustyöstä mediassa sekä viestinnän johtamisesta ja toteuttamisesta organisaatioissa. Lisätietoa osoitteesta www.netprofile.fi.

Tilaa