Teknavi kasvoi ohi perinteisten auto- ja elektroniikkamedioiden

Tiedotusvälineille
16.9.2015

Teknavi on ensimmäisen kerran ylittänyt 50 000 eri viikkoselaimen rajapyykin. Samalla Teknavi on noussut Suomen kahdeksanneksi suurimmaksi automediaksi jättäen jälkeensä printtimediasta tunnetuksi tulleita vakiintuneita alan toimijoita. Tiedot käyvät ilmi TNS Gallupin 15.9.2015 julkaisemasta Suomen Web-sivustojen viikkoluvut -mittauksesta ( http://tnsmetrix.tns-gallup.fi ).

Teknavin kasvu ei ole sattumaa. Sen osoittaa tunnuslukujen systemaattinen nousu kaikilla mittareilla: viikkotavoitettavuus, selaimet, käynnit ja sivulataukset. Tällä hetkellä verkkosivusto Teknavi.fi saa yli 100 000 sivulatausta joka viikko.

"Huolimatta Suomessa käynnissä olevasta media-alan murroksesta Teknavin kasvu on tervetullut uutinen myös mainostajille. Teknavi on hiljattain liittynyt osaksi AdForm-palvelua, mikä avaa mediatoimistoille ja brändeille ketterän ja nopean mahdollisuuden ostaa suoraan sekä ohjelmallisesti mainostilaa verkosta", Teknavin toimitusjohtaja Tatu Tahkokallio sanoo.

Autoista ja elektroniikasta kiinnostuneiden kuluttajien kannalta tilanne on todella herkullinen. Sivustolla on yhä enemmän ajankohtaista ja laadukasta sisältöä luettavana ja katsottavana. Teknavi jatkaa panostuksia videotuotantoon, jonka määrää kasvatetaan jatkossa.

Teknavi-palvelukokemuksen kehittäminen tapahtuu jatkuvasti kohderyhmien ehdoilla. Uutta palvelussa on esimerkiksi yhteistyö mobiili.fi-sivuston kanssa. Mobiili.fi:n ajan hermolla olevia elektroniikkauutisia julkaistaan osana Teknavia.

Pian avautuva uusi Teknavi-sovellus tarjoaa lisäksi visuaalisesti vahvat koko ruudun mainospaikat mainostajien hyödynnettäviksi mobiilissa ja tabletissa. Nyt jos koskaan liiketoiminnan kehittämiseen panostaminen on tärkeätä seuraajien lojaliteetin, mainostajien tyytyväisyyden ja laadukkaan journalismin varmistamiseksi.

LISÄTIETOJA

Tatu Tahkokallio, toimitusjohtaja, puh. 040 502 6166
Christina Forsgård, Netprofile Finland, puh. 040 571 9192, info@netprofile.fi

TEKNAVI

Autoja, elektroniikka ja viihdettä. Teknavi on tekniikan alan online-media ja tv-ohjelma, joka pyörii MTV3-kanavalla Suomessa. Teknavia voi lukea tabletilla, älypuhelimella ja tietokoneella. www.teknavi.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Netprofile on uutta teknologiaa kehittävien ja hyödyntävien yritysten viestintään erikoistunut konsulttiyritys. Autamme asiakkaitamme rakentamaan ja ylläpitämään liiketoimintansa tavoitteita tukevaa profiilia kohderyhmiensä keskuudessa Suomessa ja kansainvälisesti. Yhdistämme perinteisten ja sosiaalisten mediaympäristöjen syvällisen tuntemuksen ja monipuolisen viestinnän osaamisen vahvaan teknologia-alan ymmärrykseen. Asiantuntijoillamme on pitkä kokemus viestinnän konsultoinnista, toimitustyöstä mediassa sekä viestinnän johtamisesta ja toteuttamisesta organisaatioissa. Lisätietoa osoitteesta www.netprofile.fi.

Tilaa