Transfluent avaa joukkorahoituskierroksen Invesdorissa

Report this content

Käännösalan kasvuyritys tavoittelee jopa 1,5 miljoonaa euroa

Tiedotusvälineille 11.4.2017

Innovatiiviseen teknologia-alustaan perustuva käännöstoimisto Transfluent on avannut joukkorahoituksen Invesdorin joukkorahoituspalvelussa. Rahoituskieroksen tavoite on kerätä vähintään 600 000 euroa.

Ennakkomarkkinoinnin pohjalta summasta oli jo kasassa jo yli kolmannes, isoimpina sijoittajina riskisijoitusrahastot Visionplus ja Aloitusrahasto Vera sekä enkelisijoittajat Peter Vesterbacka ja Kari Karvinen. Jo aiemmin yrityksessä ovat sijoittajina mukana Mårten Mickos, Paul Bragiel ja Reutersin ex-toimitusjohtaja Tom Glocer.

Kyseessä on ensimmäisiä kertoja Pohjoismaissa, kun yleisölle tarjotaan mahdollisuutta sijoittaa samoilla ehdoilla kuin sijoitusrahastot.

Transfluent haastaa käännöstoimistoalaa äärimmäisen skaalautuvalla itsepalvelualustalla. Disruptiivinen alusta on alun perin rakennettu nopeiden somekäännösten tekemiseen, mutta se on kasvanut paljon laajemmaksi käännösten tilaamisalustaksi. Ihmisten tekemiä, laadukkaita ja nopeita käännöksiä sisältöön kuin sisältöön Transfluent toimittaa jo yli 400 eri yritykselle. Nimekkäimpiä asiakkaita ovat Cap Gemini, Pfizer, Pinterest, Tieto, Visma ja Elisa.

Transfluentin vahvin markkina on liike-elämän käännökset, joita varten kääntäjäverkostosta löytyy niin luovan markkinointisisällön kuin herkän lakitekstinkin asiantuntijakääntäjiä. Suurin osa Transfluentin nykyliikevaihdosta tulee suuremmista yrityksistä, mutta kustannustehokkuutensa ansiosta alusta soveltuu kaikenkokoisten yritysten käyttöön.

Kiinnostava erityisalue, jossa Transfluentin jalansija on jo nyt merkittävä, on pelien kääntäminen. Suomen menestyneen pelialan kautta Transfluent on hyötynyt laajasta kysynnästä etenkin Itä-Aasian kielten suhteen. Tämä markkina kasvaa myös globaalisti ja Transfluent on sen kannalta erinomaisissa asemissa.

“Lähitulevaisuuden tavoite on kasvaa Suomen suurimmaksi käännösyritykseksi seuraavan 2–3 vuoden aikana. Samalla laajennamme myös kansainvälistä asiakaspohjaa ja avaamme toimistoja myös muualle. Pitkän aikavälin tavoite on olla maailman ensimmäinen yli miljardin euron liikevaihtoa tekevä käännösyhtiö”, Transfluentin perustaja ja toimitusjohtaja Jani Penttinen kertoo.

“Hyvien kääntäjien määrä on maailmassa rajallinen, joten jokainen käännöstoimisto käyttää suunnilleen samaa poolia. Toimiva teknologia-alusta ja monipuoliset rajapinnat ovat aidosti merkittäviä erottautumistekijöitä tarjoamalla helpompaa, nopeampaa ja tehokkaampaa käännättämistä. Tässä Transfluentilla on iso etumatka kilpailijoihinsa nähden”, Vision+-rahaston partneri Jari Tuovinen perustelee.

Verkkokäyttöliittymän kautta Transfluentin asiakkaat voivat lähettää materiaalin käännettäväksi, seurata käännöksen edistymistä tai viestitellä suoraan kääntäjän kanssa. Tavanomaiseen, käännöstoimiston kanssa sähköpostitse tapahtuvaan kirjeenvaihtoon verrattuna tässä säästyy aikaa päiviä tai jopa viikkoja.

Transfluentin rajapinnoilla käännösalustan voi myös integroida helposti muihin käytössä oleviin bisnestyökaluihin, kuten laskutusohjelmistoon tai verkkokaupan järjestelmiin. Näin suurten sisältömäärien eri kieliversioiden ja kääntämisen hallinta tehostuu valtavasti.

“Transfluentin bisnesmalli selvästii toimii. Viimeiset kaksi vuotta tuotteista saatava liikevaihto on kasvanut keskimäärin 8 % kuukaudessa eli noin 250 % vuosivauhtia. Kasvutahti on myös viime aikoina nopeutunut. Meille Invesdorille on erittäin jännittävää olla mukana rakentamassa tätä uutta menestystarinaa yhä isommaksi”, Invesdorin toimitusjohtaja Lasse Mäkelä sanoo.

Maailmanlaajuisesti käännösala oli vuonna 2016 noin 37 miljardin euron markkina, ja se kasvaa noin 7 % vuodessa. Markkina on huomattavan pirstaloitunut: suurimpien käännöstoimistojen, Lionbridgen ja Transperfectin, osuus on vain noin 1 %.

Transfluentin joukkorahoituskampanjaan voi osallistua osoitteessa https://www.invesdor.com/transfluent.

Lisätietoja

Jani Penttinen, perustaja ja toimitusjohtaja, Transfluent
+1 408 400 3687, jani@transfluent.com 

Andrea Di Pietrantonio, Invesdor
+358 40 031 6459, andrea.dipietrantonio@invesdor.com

Avainsanat:

Tilaa